Muotisuunnittelija Katri Niskanen lukeutuu niihin suomalaisiin suunnittelijoihin, jonka vaatteista olen tykännyt aina. Katri Niskanen jäi mieleeni jo silloin kun hän voitti suomen ensimmäisen Muodin huipulle -kilpailun. Olen kuitenkin siitä pöhkö tapaus, että vaikka Katrin mallistot ovat kiinnostaneet minua niin en ollut ennen viime syksyä uskaltautunut poikkeamaan hänen liikkeessään.
Viime syksynä sain kutsun mennä vierailemaan Katri Niskasen liikkeelle. Tartuin kutsuun ja menin tutustumaan syksyn/talven -mallistoon. Liikkeessä käyntini jälkeen olin aika lailla ihastunut. Tapasin vierailullani myös Katrin ja hänen ystävällisyytensä teki minuun suuren vaikutuksen. On helppo ymmärtää, että miksi tämä suomalainen brändi on lähtenyt nousuun - nainen brändin takana on niin upea.
Tätä synttäriviikon postausta varten vierailin Katri Niskasen uudessa liikkeessä, joka sijaitsee Helsingin Bulevardilla. Missasin liikkeen viime kuussa järjestetyt avajaiset flunssani takia, joten näin tyylikkään liikkeen ensimmäisen kerran livenä vasta viime viikolla. tykästyin liikkeeseen ja uusiin mallistoihin ihan hirmuisesti. Liikkeen sisustus oli todella kansainvälinen ja vaatteet pääsivät siellä upeasti oikeuksiinsa. Katseenvangitsijana toimi pylväs, joka oli päällystetty peilin palasilla.
Jos et ole vielä poikennut Katri Niskasen uudessa liikkeessä niin suosittelen lämpimästi siellä käymistä. Ja jos satut voittamaan tämän postauksen arvonnan, niin sitten vasta hyvän syyn saatkin siellä käyntiin.
Sain nimittäin Katri Niskaselta teille arvottavaksi 100€ lahjakortin. Itselläni olisi tällä hetkellä montakin juttua, jotka Katrin mallistosta haluaisin. Jos voittaisin tämä lahjakortin (onhan se aina hyvä haaveilla) niin käyttäisin sen aika varmasti tähän ihanaan mekkoon, jota Katrilta lainasin vajaaksi viikoksi. Enpä ole ennen pukeutunut tuon sävyiseen siniseen, mutta ihastuin väriin täysin.
Eiköhän pistetä tämä upea arvonta käyntiin. Tässä tulisi ohjeet, että miten voit osallistua lahjakortin arvontaan:
Mene Katri Niskasen nettisivuille tästä. Valitse nettisivuilta lempituotteesi ja linkkaa se tämän postauksen kommenttiosioon. Sen tehtyäsi olet mukana 100€ lahjakortin arvonnassa, joka on voimassa 6kk ja sen voi käyttää joko Katri Niskasen verkkokaupassa tai juurikin tuolla ihanassa Bulevardin liikkeessä.
Ja jos et vielä seuraa blogin fb-sivuja niin nyt kannattaa käydä tykkäämässä, ettet vaan vahingossa missaa tulossa olevia juttuja. Sivuille pääset kätevästi tästä. Kommenttia jättäessäsi kannattaa mainita fb-sivujen tykkäämisestä, sillä silloin osallistut arvontaan kahdella arvalla.
Arvonta käynnistyy nyt ja päättyy maanantaina 28.3 klo 22.00. Onnea kaikille arvontaan ja ihanaa uutta viikkoa! ♥
SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM
Suosikkini on tämä: http://katriniskanen.com/collections/all/products/ice-dress-baby-blue
ReplyDeleteMukaan kahdella arvalla.
Tää toppi ihastutti kaikessa yksinkertaisuudessaan, mutta kuitenkin pienellä twistillä <3
ReplyDeletehttp://katriniskanen.com/collections/all/products/holly-top
http://katriniskanen.com/collections/ss16/products/lizbell-dress-black
ReplyDeleteOttaisin tälläisen aivan upean mustan Lizbell-mekon, käy moniin tilanteisiin riippuen asustuksesta! <3 Malli on hivenen trendikäskin, vaikka periaatteessa klassinen mekko.
- Mari
Tämä http://katriniskanen.com/collections/all/products/viola-dress-pearl mekko on ehkä kaunein ikinä näkemäni <3
ReplyDeleteKahdella arvalla mukana! =)
http://katriniskanen.com/collections/all/products/tulip-dress-1 on suosikkini, minkä varmasti lahjakortin avustuksella voisin ostaakin :) Minulla on Konmari-projekti vaatekaapissa käynnissä ja melkein kaikista vanhoista mekoista lopulta luovuin. Facebookissa tykkään myös.
ReplyDeleteAivan upea on Viola evenig dress soft pink. Laskeutuu todella kauniisti.
ReplyDeleteJos tuota pinkkiä trenssiä olisi minun koossani, niin heti olisi lähtenyt tilaukseen...
ReplyDeleteMutta tämä mekko! Niin herkkä ja silti niin voimakkaan kaunis.
http://katriniskanen.com/collections/all/products/totem-dress-1
Niin Ice-sarjan mekot kuin haalarikin ovat aika ihania
ReplyDeletehttp://katriniskanen.com/collections/all/products/ice-overalls.
Lempituotteeni on arrow tunic http://katriniskanen.com/collections/all/products/arrow-tunic
ReplyDeleteOii, tähän on kyllä pakko osallistua, palkinto on niin upea! Ja Katri kanssa ;)
ReplyDeletehttp://katriniskanen.com/collections/all/products/viola-dress-pearl
ReplyDeletehttp://katriniskanen.com/collections/all/products/lara-top-black
ReplyDeleteMukana kahdella arvalla :)
http://katriniskanen.com/collections/all/products/holly-top
ReplyDeleteOi mikä ihana arvonta! Lemppariksi valitsin tämän http://katriniskanen.com/collections/all/products/pink-ribbon-trench-coat :)
ReplyDeleteFacebookissa tykkään myös, eli kahdella mukana ja tämä jakku ois kiva hankinta: http://katriniskanen.com/collections/all/products/bike-jacket2
ReplyDeleteTäydellinen mekko kesän juhliin:
ReplyDeletehttp://katriniskanen.com/collections/all/products/viola-dress-red
<3 <3 <3
http://katriniskanen.com/collections/all/products/pink-ribbon-trench-coat Tää on ihana😍 kahdella arvalla mukana!
ReplyDeleteIhania tuotteita on valtavasti että on vaikea valita yhtä suosikkia, mutta nämä skin pantsit on olleet jo pitkään mielessä http://katriniskanen.com/collections/all/products/skin-pants
ReplyDeleteJa tietty seuraan ja tykkäilen myös blogisi fb-sivuista. Kiva blogi. :)
http://katriniskanen.com/collections/classics-1/products/shoulder-dress
ReplyDeletehttp://katriniskanen.com/collections/all/products/ice-dress-lemon
ReplyDeleteKeltainen ei koskaan ole ollut mun lempiväri, mutta onhan tämä vaan niin ihana ❤
Oi mikä palkinto! Pitääkin uskaltautui Katrin liikkeeseen seuraavalla Helsingin reissulla. Mukaan lähtisi ainakin ne ihanat skin pantsit, joita olet hehkuttanut ja jotain pirteää mustaa, kuten tämä: http://katriniskanen.com/collections/black-easter/products/arrow-tunic
ReplyDeletehttp://katriniskanen.com/collections/all/products/sorrow-blouse Kauniita kaikki vaatteet ovat, mutta tämän paidan leikkaus miellyttää todella paljon silmää :).
ReplyDeletehttp://katriniskanen.com/collections/all/products/arrow-tunic
ReplyDeleteMonikäyttöinen ja kaunis malliltaan !
Box top black on yksinkertaisen tyylikäs.
ReplyDelete2 arvalla mukana :) .
Ice dress lemon olisi mun valinta. Olen haaveillut keltaisesta mekosta ja tuossa on sekö väri että malli kohdallaan.:)
ReplyDeleteOjjoj no nyt on kyllä pakko osallistua!! Katri Niskasen suunnittelema kaikkeen sopiva musta mekko on ollut mun unelma jo pitkään eli ehdottomasti tää: http://katriniskanen.com/collections/all/products/shoulder-dress <3
ReplyDeleteXoxo Erika
http://katriniskanen.com/collections/all/products/ice-dress-lemon
ReplyDeleteKeltainen Ice Dress! Tämähän oli jo aiemmassa mallistossa ja olin niin pahoillani, kun en ehtinyt sitä silloin saamaan. Olin niin iloinen, kun sitten tänä keväänä tämä kaunotar teki comebackin. Olisikohan meidän jo aika kohdata tämän mekkosen kanssa.
Mun suosikki oli Ice dress baby blue! Voisin pukea sen keväällä Ranskaan häihin ja tuoda esiin Suomimuotia!
ReplyDeletehttp://katriniskanen.com/collections/all/products/ice-dress-baby-blue#&gid=1&pid=1
Tämä on ihana: http://katriniskanen.com/collections/all/products/shoulder-dress
ReplyDeleteEhdottomasti mukaan kahdella arvalla mahtavaan arvontaan!
Mukana ollaan!
ReplyDeletehttp://katriniskanen.com/collections/all/products/tulip-dress
http://katriniskanen.com/collections/all/products/viola-evening-dress-black oli vaikea valinta :)
ReplyDeleteMukana kahdella arvalla.
ReplyDeletehttp://katriniskanen.com/collections/all/products/shoulder-dress
katriniskanen.com/collections/classics-1/products/ice-dress-lemon
ReplyDeleteTämä ihan ehdottomasta!
Mukana kahdella arvalla :)
Paljon oli kivoja. Suosikiksi valikoitui ihana villa pipo sekä hyvänä kakkosena ennakkomyynnissä olevat "nahkahousut". Tykkään fb.sivustasi joten tupla arpa :)
ReplyDeleteMukana 2 arvalla! :)
ReplyDeleteSuosikkini: http://katriniskanen.com/collections/all/products/lara-top-black
mari.h_84@netti.fi
http://katriniskanen.com/collections/all/products/viola-dress-pearl
ReplyDeleteTuo on todella kaunis mekko.
Ihania vaatteita.ottaisin sen lara top beigen. Näytti kauniilta. Yhdellä mukaan arvontaan.
ReplyDeleteSuosikkini oli seuraavanlainen mekko
ReplyDeletehttp://katriniskanen.com/collections/all/products/viola-dress-red-1
Ihana väri ja malli:
ReplyDeletehttp://katriniskanen.com/collections/all/products/pink-ribbon-trench-coat
Mukana 2 arvalla
Ihana takki, pakko saada kevääseen: http://katriniskanen.com/collections/all/products/pink-ribbon-trench-coat.
ReplyDeleteLupasin itselleni etten ostaisi enää mustaa takkia ja tämä olisi ihan täydellinen mulle! Todella mahtava arvonta ja ihana blogi! :)
http://katriniskanen.com/collections/all/products/pink-ribbon-trench-coat
ReplyDeleteTämä ehdottomasti! Ihanan värinen trenssi!
http://katriniskanen.com/collections/all/products/ann-pants
ReplyDeleteAahh mitä ihanuuksia tuolla olikaan! Ihan liikaa.... Nää housut iski heti silmään ja kotiuttaisin heti. Muutama toppi ja mekko tuolta houkuttelee myös! :)
http://katriniskanen.com/collections/all/products/lizbell-dress-sand
ReplyDeleteOlisin niin tilannut nämä housut mitkä sinullakin on, mutta ei ollut kokoja! :( http://katriniskanen.com/collections/all/products/skin-pants
ReplyDeleteArpaonnea toivoen!
Tämä mekko on ihana http://katriniskanen.com/collections/all/products/lizbell-dress-sand
ReplyDeleteSeuraan sinua fb:ssa
http://katriniskanen.com/collections/all/products/totem-dress aivan ihana mekko!
ReplyDeletehttp://katriniskanen.com/collections/all/products/holly-top
ReplyDeleteEhdottomasti tämä paita! (:
http://katriniskanen.com/collections/all/products/bike-jacket2
ReplyDeleteTämä ja fb:n puolella seurailen :)
Osallistun😊
ReplyDeleteHei Katja,
ReplyDeleteSkin pantseja tulee tosiaan lisää jo muutaman viikon kuluessa, joten kannattaa ihmeessä hyödyntää tällä hetkellä saatava BLACK EASTER -ale, mikäli mielit ko. tuotetta. Skin pants -tilaukset toimitetaan heti, kun saamme niitä ompelimosta. :)
Ihanaa pääsiäistä toivotellen,
Jenni
Katri Niskanen
Olispa ihana päästä joskus käymään liikkeessä.
ReplyDeleteValkkaan lempparikseni nyt nuo pantsit mitkä sullakin on http://katriniskanen.com/collections/all/products/skin-pants koska ne on ton takin kans törkeen hyvän näköset vaikka sulla jalat on hiukka pitemmät kuin meikäläisellä :D
Kahdella arvalla mukaan!
Kahdella mukana. Suosikkini on TÄLLÄ HETKELLÄ ( :D ) http://katriniskanen.com/collections/all/products/box-top
ReplyDeleteTämä upea toppi: http://katriniskanen.com/collections/all/products/lara-top-1
ReplyDeletehttp://katriniskanen.com/collections/black-easter/products/vic-jacket-black
ReplyDeleteToi on aivan ihana! Harkitsen edelleen myös niiden skinpantsien tilaamista ;)
Kahdella arvalla mukana!
http://katriniskanen.com/collections/all/products/alice-evening-dress-blue suosikkini on tää mekko. :)
ReplyDeletehttp://katriniskanen.com/collections/black-easter/products/arrow-tunic Tää vois olla kiva!
ReplyDeletehttp://katriniskanen.com/collections/all/products/freija-jacket-black Tää takki olis täydellinen mun vaatekaappiin :) ja Katri tekee kyllä aina upeimmat puvut linnanjuhliinki!
ReplyDeletehttp://katriniskanen.com/collections/all/products/lara-overalls-heather
ReplyDeleteOlisin kyllä voinut valita paljon muutakin!
http://katriniskanen.com/collections/classics-1/products/ice-dress-rose
ReplyDeleteYhdellä arvalla mukana. Kaunis mekko.
Mukana arvonnassa! ja tämän kotiuttaisin heti vaatekaappiini: http://katriniskanen.com/collections/all/products/box-top
ReplyDeletehttp://katriniskanen.com/collections/all/products/lizbell-dress-sand
ReplyDeleteTässä minun suosikkini!! <3 mukana 2 arvalla, seurailen myös facebookissa<3
http://katriniskanen.com/collections/all/products/ria-sweater-summer-olive
ReplyDeleteTää olis ihanan pirtsakan värinen 💗
Sivuista tykätty fbssä :)
http://katriniskanen.com/collections/all/products/holly-top on IHANA. <3 fbssä myös tykätty!
ReplyDeletehttp://katriniskanen.com/collections/all/products/arrow-tunic
ReplyDeleteJa tykkään myös facessa! =)
ReplyDeletehttp://katriniskanen.com/collections/all/products/copy-of-lara-jacket-beige
ReplyDeleteEhdottomasti tämä pusero! Täytyypä käydä muutenkin koittamassa.
Fb-tykkäys, joten double arvalla mukana :-)
♥
ReplyDeleteHei Laura, laitoin juuri sinulle sähköpostia! :)
ReplyDelete