MAALISKUUN VIKA

March 31, 2016

Hyvää huomenta juuri sinulle!♥

Tänään on maaliskuun viimeinen päivä ja musta tuntuu, että elän tätä kuuta silleen viikon jäljessä. Nimittäin eilen esimerkiksi havahduin kesken työmatkan siihen, että kirjanpito on kasattava ja toimitettava, koska tämän päivän olen töissä Helsingissä. Sain onneksi asian kuntoon ja siinä ohessa pesetin autonikin, jonka puhtaan ilmeen joku kakkija tosin pilasi ihan heti. Snäpissä, reetta_e, tarkempaa infoa tästä asiasta. Koska kaikkiahan nyt tällainen aihe kiinnostaa, heh!


Vaikka paluu arkeen ja arkisten asioiden ajattelu oli paikallaan pääsiäisen jälkeen, niin toisaalta arki on myös väsyttänyt näinä parina päivänä mua ihan hirveästi. Yksi syy siihen on varmastikin se, että oon väsynyt olemaan flunssassa. Onneksi flunssan suunta on jo parempaan päin, niin ehkä mä sitten tulevana viikonloppuna saan oikeasti levättyä ja käännettyä ne aivotkin sille relax taajuudelle.

Suunnitelmissa olisi käydä läjä asukuvia läpi, kuvailla loppuneita kosmetiikkoja (kyllä, tämän vuoden purkit ovat hyvässä jemmassa, vaikka niitä ei täällä vielä olekaan näkynyt) ja suunnitella tulevan kesän loman ajankohtaa. Ja parasta tässä kaikessa on se, että päätin viettää kolmen päivän viikonlopun.
Mutta hei, mitä teille kuuluu just nyt? Mitä ajatuksia kuun viimeinen päivä teissä on herättänyt?

Mä jatkan vielä hetken tässä bussissa torkkumista. Kun nukkuu niin tuntuu kuin olisi nopeammin perillä ja mä ihan tosissani odotan, että pääsen hakemaan jonkun ihanan latten tän päivän startiksi. Jos Starbucksissa on vielä jäälattet tarjouksessa niin haen varmaan sellaisen(kin).
Mukavaa maaliskuun viimeistä päivää! ♥



SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

WINDOW GAME

March 28, 2016

Olin ajatellut, että uusi viikko käynnistetään kepeämmin ajatuksin ja keväisemmillä asukuvilla. Ajatus kepeämmistä ajatuksista onnistui, kiitos eilisen postauksen, jonka ansiosta pystyin ottamaan taas yhden askeleen eteenpäin. Mutta keväisemmät asukuvat siirtyvät nyt ministi eteenpäin, sillä löysin yhdet aivan superkivat asukuvat helmikuulta, jotka olivat totaalisesti unohtuneet muistikortille.

Tai onhän tämäkin asu tavallaan keväinen noiden rikottujen farkkujen ansiosta, mutta tunnusta nyt heti, että tuolloin oli todella kylmä ja olin pukenut farkkujen alle ihonväriset sukkahoust. Oli muuten äärimmäisen toimiva yhdistelmä.

Nilkat vilkkuen olen viilettänyt jo tovin ja äidin mielestä tulin siksi uudelleen kipeäksi. Mä syytän kyllä jotain ihan muuta vaihtoehtoa kuin lenkkareista vilkkuvia nilkkoja, mutta ikävä fakta on se, että heräsin eilen aamulla aivan räkäisenä. Tää ei ole mitenkään tyypillistä mulle, sillä yleensä en pode muuta kuin päänsärkyä, mutta toivottavasti tämä vuotava nenä lähtisi hyvin nopeasti muihin maisemiin.
Mutta nyt en höpöttele sen enempää, että pääsen tekemään lattet mulle ja Tomille sekä nauttimaan niiden kanssa mämmiä. Oli pakko ostaa tänään uusi rove mämmiä, koska se on vaan maistunut jotenkin niin hyvälle tänä pääsiäisenä.

Mukavaa uutta viikkoa kaikille! ♥

Ja hei, vielä on pari tuntia aikaa osallistua Katri Niskasen arvontaan ja keskiviikkoiltaan asti on aikaa osallistua keväiseen Lumenen arvontaan.







Kuvat: Anna-Maria / SECRET WARDROBE

Sunnies, Bik Bok

Lips, H&M (gifted)

Aviator Jacket, Zara

Sweater, Gina Tricot

Ripped Jeans, H&M

Sneakers, Nike



SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

Suru on kunniavieras

March 27, 2016

Jenni Vartiaisen kappale, Suru on kunniavieras, on soinut päässäni taukoamatta kuluneiden vuorokausien aikana. Se on yksi Vartiaisen kauneimmista kappaleista omalla surullisella tavallaan ja tuo itselleni voimaa surun käsittelyyn.
"Itkuja varten on ihmisen silmät,

vierikää kyyneleet.

Tuleehan tuolta se toinen päivä,

kun on kepeät askeleet."

Suru on itselleni tunteista voimakkain ja pysäyttävin. Se vie minut mukanaan täysin.

Pääsiäislomani alkoi ilon sijaan surulla. Sillä kaikista surullisimmalla uutisella - liian nuori on nukkunut pois. Surun keskellä koitan ajatella, että ehkä näin oli parempi, mutta silti toivon, että kaikilla olisi se toinenkin mahdollisuus. Vaikka tilanne oli vakava niin silti toivoin loppuun asti tilanteen paranevan.

Jaksankin aina toivoa ihmettä, sitä että kaikki kuitenkin kääntyisi parhain päin. En tiedä, että onko toivo hyvästä vai pahasta, mutta kaiken sen toivomisen jälkeen pudotus todellisuuteen tuntuu entistä raskaammalta.

Toisaalta pidän surua myös voimavarana. Tämän surun keskellä on silmäni taas konkreettisemmin avautuneet sille, että aikamme täällä on rajallista. Ja siksi aionkin jatkossa tarttua rohkeammin uusiin haasteisiin ja toimia juuri niin, mikä tekee minut onnelliseksi. Koska koskaan ei tiedä, että mitä huominen tuo tullessaan.

Vaikka tämä aihe ei istu blogini kepeään ilmapiiriin yhtään, niin koin, että muutaman päivän hiljaisuuden jälkeen en voi jatkaa asukuvien ja kevään muodin parissa ennen kuin olen kirjoittanut näitä ajatuksiani ylös.

Kirjoittaminen on ollut itselleni aina voimavara ja sitä se on nytkin. Kun asiat saa kirjoittaa ylös vähentää se puristavaa tunnetta omasta rinnasta ja antaa tilaa hengittää helpommin.

Kolmas päivä suru-uutisen jälkeen näyttää jo valoisammalta. En ole enää niin voimakkaasti niissä omissa maailmoissani ja haluan murehtimisen sijaan nauttia tästä pääsiäisestä edes vähän.

Eihän sille surulle mitään on off katkaisijaa ole, mutta ajatuksia voi siirtää kohti iloisempia asioita ja niitä kepeitäkin ajatuksia tarvitaan. Eiköhän viimeistään huomenna blogikin palaudu entiselleen, koska juuri sitä kepeyttä kaipaan nyt ajatuksiini.

Elämämme kuitenkin on tässä ja nyt - sitä ei saa surunkaan keskellä unohtaa. 

Nauttikaa pääsiäisestä ja muistakaa rakastaa itseänne ja läheisiänne! ♥



SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

Blogin synttäriarvontaviikko: Lumene ja kevään uutuuksia

March 23, 2016

Olen ollut jo vuosia Lumenen meikkivoiteiden suuri fani. Tällä hetkellä käytössä on Lumenen Nude Perfection meikkivoide ja olen tykännyt siitä kovasti. Sillä saa ihanan tasaisen lopputuloksen kiireisenäkin aamuna, jolloin meikkaamisen on aikaa vain minuutteja. Meikkivoiteen nimi ja lopputulos kulkevat todellakin käsi kädessä tässä tuotteessa.

Mutta nyt ei puhuta meikkivoiteista sen enempää vaan sukelletaan kohti kesää Lumenen ihanien uutuuksien kanssa. Näiden uutuuksien herkulliset pakkauksetkin ovat kuin itse kesä. Ja paljastan nyt heti, että postauksessa mukana olevat huulikiilto ja huuliöljy ovat sellaisia tuotteita, joita ei edes saa vielä kaupoista. Sinne ne ilmestyvät sitten huhtikuun aikana.



Huuliöljyt ovat kosmetiikkamarkkinoiden yksi uusista jutuista ja tällä hetkellä niitä onkin ollut myynnissä ainoastaan hintavimmilla merkeillä. Olenkin todella innoissani, että Lumene tuo markkinoille tällaisen huuliöljyn, koska tuotteen idea on niin toimiva. Huuliöljyissä mua koukukuttaa niiden ihana tuoksu. Hankin about vuosi sitten YSL:n huuliöljyn ihan vaan sen tuoksun takia ja myös tässä Lumenen huuliöljyssä on todella herkullinen tuoksu.♥ Tämä huuliöljy kosteuttaa superisti ja itse tykkään käyttää huuliöljyä myös huulipunan päällä. Sen kosteuttava vaikutus auttaa huulimeikkiä kestämään tasaisempana pidempään.

Ja sitten noista Lumenen uusista huulikiilloista on pakko mainita sen verran, että sävyvalikoima on IHANA. Sävyjä on kahdeksan ja ne on mun mielestä kaikki todella onnistuneita.



Tänä keväänä Lumene toi markkinoille peräti 14 uutta sävyä Gel Effect -kynsilakkakokoelmaan. Nämä ihanan herkulliset sävyt ovat saapuneet kauppoihin tässä kuussa. Olisipa jo kesä ja voisi lakata varpaankynnet jollain ihanalla sävyllä ja saisi taas nauttia sandaalien käytöstä.

Ja sitten Lumenen uutuus, hyaluronitiiviste, jota tuskin pystyn hehkuttamaan siinä määrin, mitä tuote sitä ansaitsisi. Olen nyt aika tarkalleen neljän viikon ajan testaillut tätä hyaluronitiivistettä ja jaksanut aamuisin ihmetellä, että miten kasvot näyttävät niin freesiltä, vaikka viime viikkoina onkin tullut mentyä arkea eteenpäin vähän vähemmillä unilla. Meikki kestää kasvoilla täydellisesti ja tuoksukin on niin energinen, että tällä hyaluronitiivisteellä on luksusta aloittaa aamunsa. Tää on nyt sellainen lause, jota ei ihan joka tuotteen kohdalla tule sanottua, mutta näin neljän viikon testailun jälkeen on sanottava, että en voisi enää elää ilman tätä tuotetta.♥


Onko joku näistä Lumenen uutuuksista teille jo tuttu? Entä mitä näistä postauksessa näkyvistä tuotteista haluaisit eniten testata?

Blogin synttäriarvontaviikon neljäs ja samalla viimeinen arvonta on näistä ihanista Lumenen uutuuksista. Palkinto sisältää kaikki kuvissa näkyvät tuotteet, joista noi huulituotteet on tosiaan niin uusia, että niitä ei ole vielä edes missään myynnissä. 

Tässä vielä kuvissa näkyvät tuotteet sävyineen: Arctic Glow Lip Oil, 200 Kaste / Arctic Glow Lip Gloss, 04 Säde/ Gel Effect kynsilakka, 21 Kultahiekka / Heleyttävä & Silottava Hyaluronitiiviste.

Voit osallistua näiden ihanien Lumenen uutuuksien arvontaan kommentoimalla jotenkin tätä postausta. Ja jos et vielä seuraa blogin fb-sivuja niin nyt kannattaa käydä tykkäämässä, ettet vaan vahingossa missaa tulossa olevia juttuja. Sivuille pääset kätevästi tästä. Kommenttia jättäessäsi kannattaa mainita fb-sivujen tykkäämisestä, sillä silloin osallistut arvontaan kahdella arvalla.

Arvonta käynnistyy nyt ja päätty keskiviikkona 30.3 klo 22.00. Onnea kaikille arvontaan ja ihanaa viikon jatkoa! ♥





SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

TÄN KEVÄÄN JUMITUSVAATTEET

March 22, 2016

Mä nyt vähän mietin, että kehtaanko edes julkaista näitä kuvia tänne, koska miten mulla on aina samat vaatteet päällä!?

Uutena juttuna tässä asussa nyt kuitenkin on tuo ministi mustaan asuun väriä tuova pipo, jonka bongasin hennesin alesta eurolla, että olen selkeästi panostanut tähän tyylini muokkaamiseen.

Ja hei, stailasin tätä asuani myös maailman söpöimmän värisella Katri Niskasen paperikassilla, eli jotain yritystä nyt kuitenkin on ilmassa.

Kuvauspaikkakin on ihan uusi, mutta koska fakta on se, että tää asu on niin nähty, niin jätän sen nyt vaan tähän ja lähden töihin.

Ja oon aika varma, että teitä ehkä hitusen jo kyllästyttää tämä lookki, mutta lupaan, että tämän viikon aikana on tulossa sen verran freesiä asukuvamatskua, että tulette vielä yllättymään.
Joten mukavaa tiistaita ja kuullan taas pian, luultavasti jo illalla uuden ja samalla viimeisen synttäriarvonnan merkeissä! ♥

Ja muistakaahan käydä sitä ennen osallistumassa muihin käynnissä oleviin arvontoihin. Torstaina on päättymässä ihanien Estelle & Thild luonnonkosmetiikka tuotteiden arvonta, joten mainitsen siitä nyt tässä erikseen.






Kuvat: Anna-Maria / SECRET WARDROBE

Sunnies, ALDO

Beanie, H&M

Fluffy Coat, H&M

Skin Pants, KATRI NISKANEN (collaboration)

Shoes, Skopunkten

SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

Blogin synttäriarvontaviikko: KATRI NISKANEN

March 21, 2016



Muotisuunnittelija Katri Niskanen lukeutuu niihin suomalaisiin suunnittelijoihin, jonka vaatteista olen tykännyt aina. Katri Niskanen jäi mieleeni jo silloin kun hän voitti suomen ensimmäisen Muodin huipulle -kilpailun. Olen kuitenkin siitä pöhkö tapaus, että vaikka Katrin mallistot ovat kiinnostaneet minua niin en ollut ennen viime syksyä uskaltautunut poikkeamaan hänen liikkeessään.

Viime syksynä sain kutsun mennä vierailemaan Katri Niskasen liikkeelle. Tartuin kutsuun ja menin tutustumaan syksyn/talven -mallistoon. Liikkeessä käyntini jälkeen olin aika lailla ihastunut. Tapasin vierailullani myös Katrin ja hänen ystävällisyytensä teki minuun suuren vaikutuksen. On helppo ymmärtää, että miksi tämä suomalainen brändi on lähtenyt nousuun - nainen brändin takana on niin upea.


 
Tätä synttäriviikon postausta varten vierailin Katri Niskasen uudessa liikkeessä, joka sijaitsee Helsingin Bulevardilla. Missasin liikkeen viime kuussa järjestetyt avajaiset flunssani takia, joten näin tyylikkään liikkeen ensimmäisen kerran livenä vasta viime viikolla. tykästyin liikkeeseen ja uusiin mallistoihin ihan hirmuisesti. Liikkeen sisustus oli todella kansainvälinen ja vaatteet pääsivät siellä upeasti oikeuksiinsa. Katseenvangitsijana toimi pylväs, joka oli päällystetty peilin palasilla.

Jos et ole vielä poikennut Katri Niskasen uudessa liikkeessä niin suosittelen lämpimästi siellä käymistä. Ja jos satut voittamaan tämän postauksen arvonnan, niin sitten vasta hyvän syyn saatkin siellä käyntiin.

  
Sain nimittäin Katri Niskaselta teille arvottavaksi 100€ lahjakortin. Itselläni olisi tällä hetkellä montakin juttua, jotka Katrin mallistosta haluaisin. Jos voittaisin tämä lahjakortin (onhan se aina hyvä haaveilla) niin käyttäisin sen aika varmasti tähän ihanaan mekkoon, jota Katrilta lainasin vajaaksi viikoksi. Enpä ole ennen pukeutunut tuon sävyiseen siniseen, mutta ihastuin väriin täysin.
Eiköhän pistetä tämä upea arvonta käyntiin. Tässä tulisi ohjeet, että miten voit osallistua lahjakortin arvontaan:

Mene Katri Niskasen nettisivuille tästä. Valitse nettisivuilta lempituotteesi ja linkkaa se tämän postauksen kommenttiosioon. Sen tehtyäsi olet mukana 100€ lahjakortin arvonnassa, joka on voimassa 6kk ja sen voi käyttää joko Katri Niskasen verkkokaupassa tai juurikin tuolla ihanassa Bulevardin liikkeessä. 

Ja jos et vielä seuraa blogin fb-sivuja niin nyt kannattaa käydä tykkäämässä, ettet vaan vahingossa missaa tulossa olevia juttuja. Sivuille pääset kätevästi tästä. Kommenttia jättäessäsi kannattaa mainita fb-sivujen tykkäämisestä, sillä silloin osallistut arvontaan kahdella arvalla.

Arvonta käynnistyy nyt ja päättyy maanantaina 28.3 klo 22.00.  Onnea kaikille arvontaan ja ihanaa uutta viikkoa! ♥






SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

KENKÄRAKKAUTTA

March 20, 2016

Salossa sataa ainakin tällä hetkellä lunta ihan kunnolla, tulin juuri tunnin kävelylenkiltä ja näytin lähinnä lumiukolta. Siksi onkin jotenkin koomista kirjoittaa teille postausta kenkärakkaudestani, nimittäin kesäisestä sellaisesta.

Koitan nyt unohtaa tuon ulkona vallitsevan talven ja pitää kiinni siitä keväisestä fiiliksestä, josta olen viime ja tällä viikolla nauttinu Anna-Marian kanssa kun kiertelimme PR-toimistoja kevään ja kesän vaatemallistoihin tutustuen. Tällä viikolla saimme myös kuvata ihanassa kevätsäässä kattavan kokonaisuuden siitä, että millaisia juttuja nyt on tarjolla. Mutta enpä paljasta tästä jutusta vielä sen enempää, vaan palaan asiaan luultavasti pääsiäisen tienoilla.

Viime perjantaina kun teimme tätä tutkimusmatkaamme niin bongasin Polhemilta hienoimmat kengät ikinä ja nyt olen sitten vaan miettinyt niitä siitä asti. Ne ovat olleet ajatuksissani niin paljon, että nyt koitan saada tartutettua tämän kenkärakkauteni teihinkin tämän postauksen muodossa, niin jospa en sitten kärvistelisi tämän rakkauteni kanssa ihan yksin.


Eihän tässä mun kenkärakkaudessa ole mitään järkeä, koska en oikeasti raaski maksaa kengistä yli 300€ hintaa, vaikka merkki onkin See by Chloé. Ja toiseksi, aika harvoin valitsen jalkaani 11cm korolla varustettuja kenkiä. Viihdyn kyllä koroissakin, mutta olen vaan niin pitkä ihan ilman korkojakin, että siksi viihdyn paremmin lenkkareissa.

Vaikka kuinka yritän järkeillä tätä asiaa, niin mielestäni en näitä kaunottaria saa. Etsin ne jo käsiini Zalandon sivuiltakin.
Miten on, aiheuttaako nämä kengät ihastusta teissäkin? 

Näkisin nämä korolliset sandaalit täydellisenä yhdistelmänä ruskettuneiden säärien kanssa. No, onneksi omani ovat tällä hetkellä värimaailmaa kalkkuna, niin voin vaan lakata haaveilemasta - ainakin hetkeksi.

Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille! ♥

Ja hei, muistakaahan käydä osallistumassa käynnissä oleviin synttäriarvontoihin tästä ja tästä. Aamulla paljastuu sitten seuraava arvonta. ♥






SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

Blogin synttäriarvontaviikko: BaByliss suoristusrauta

March 19, 2016



Muistan kuinka lukioikäisenä hankin ensimmäisen suoristusrautani - se oli jotain niin uutta ja ihmeellistä. Kaikilla kavereilla ei silloin vielä ollut omaa suoristusrautaa ja kun yhdessä laittauduttiin kotibileitä varten niin pakkasin aina suoristusrautani mukaan ja sitten suoristimme toistemme hiukset kuntoon. Supersuorat hiukset (tai no niin suorat mitä sen ajan laitteilla sai) + jäätävän karsea oranssihtava itserusketus oli silloin kaveriporukkani tavaramerkki. Näin lauantai-illan kunniaksi tällainen kiva pikku nostalgiapäivitys, heh!

Löytyykö muuten muilta jotain nostalgisia tyylimuistoja nuoruudesta? 

No onneksi olen tutustunut bloggaamisen myötä ihanaan WHY NOT PR:n Noraan, jonka ansiosta rusketukseni ei ole enää oranssi ja suoristusrautanikin on pikkuisen parempaa laatua tänä päivänä. Tykkään aika huolettomasta hiustyylistä, mutta välillä tukka näyttää herätessä niin jäätävältä, että suoristusraudalle on todellakin käyttöä.

Hiuksissani on jonkun verran luonnonkiharaa ja kostealla säällä niillä on turhankin vahva oma tahto. Ja nyt kun päässä on aika paljon ekstratukkaakin niin hiusten suoristaminen tuo ehdottomasti viimeistellyn ilmeen hiuksilleni.


Miten on, löytyykö teiltä tarvetta uudelle suoristusraudalle?

Tai jos ei itsellä ole tarvetta, niin ehkä tiedät jonkun, jota uusi suoristusrauta piristäisi näin kevään kunniaksi.
Blogin synttäriviikon toisen arvonnan palkintona on siis kuvissa näkyvä Babylissin iPro 235 XL intense protect suoristusrauta. Tässä suoristusraudassa on myös mukana ionic-toiminto, joka vähentää hiusten sähköisyyttä.

Ja sitten vielä ohjeet:

Voit osallistua Babyliss suoristusraudan arvontaan kommentoimalla jotenkin tätä postausta. Ja jos et vielä seuraa blogin fb-sivuja niin nyt kannattaa käydä tykkäämässä, ettet vaan vahingossa missaa tulossa olevia juttuja. Sivuille pääset kätevästi tästä. Kommenttia jättäessäsi kannattaa mainita fb-sivujen tykkäämisestä, sillä silloin osallistut arvontaan kahdella arvalla.

Arvonta käynnistyy nyt ja päätty lauantaina 26.3 klo 22.00. Onnea kaikille arvontaan ja ihanaa viikonloppua! ♥




SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

Lovely Morning with Lindex

Viime viikolla, juurikin naistenpäivänä, vietin mitä ihanimman aamun Helsingissä. Vaikka herätys olikin ollut klo 4.30 niin perille päästyäni olin niin onnellinen, että tartuin Lindexin kutsuun osallistua aamupalalle, joka sisälsi yllätyksen. Tiesin, että yllätys liittyy Lindexin kevätkampanjan tähteen. Ihanaa aamiaiskattausta kuvatessani Polhemin tytöt kertoivat, että ilmapalloilla peitetyn kuvan takana tämä kevätkampanjan kasvo piilotteli. Olisi niin tehnyt mieli käydä kurkistamassa jättimäisten ilmapallojen taakse, mutta maltoin mieleni ja istahdin pöytään nauttimaan aamiaisesta, ihanien naisten seurasta ja kauniista kukista.

Pitkän pöydän ääressä oli helppo vaihtaa kuulumisia ja ihastella esillä olleita kevätkampanjaan kuuluvia vaatteita. Malliston teema on boho-chic ja itselleni tästä mallistosta tulikin ensimmäisenä mieleen festarit. En itse ole mikään super festarityyppi, mutta voisin mennä festareille ihan vaan sen takia, että saisin luoda oman festarilookin.

Sitten koitti kevätkampanjan tähden paljastus ja ilmapallojen takaa löytyi ihana Sienna Miller. Eipä olisi Lindex voinut tälle mallistolle valita osuvampaa tähteä. Malliston nimi onkin osuvasti Sienna Hearts Lindex. Kauppoihin nämä ihanuudet tulevat 31.3. Mutta jos et malta odottaa ihan siihen asti, niin bongasin ihanan Saran blogista postauksen, jossa kerrotaan VIP shoppailuillasta Lindexillä. Käykäähän kurkkaamassa Saran postaus ja osallistukaa ihmeessä tuohon iltaan. 
Miltä mallisto teistä vaikuttaa näiden kuvissa näkyvien vaatteiden perusteella? Tuleeko teillekin kesäinen fiilis? 

Aurinko näyttää paistavan ihanasti näin heti aamusta, joten toivotan teille mitä mahtavinta lauantaita! ♥










SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

Blogin synttäriarvontaviikko: Estelle & Thild

March 18, 2016



Luonnonkosmetiikasta on puhuttu jo kauan, mutta itse olen lämmennyt sille aika hitaasti. Sitten tutustuin ruotsalaiseen Estelle & Thildiin viime keväänä järjestetyn pressitilaisuuden kautta. Ensin ihastuin tuoksuihin ja kauniisiin pakkauksiin. Kun pääsin testailemaan tuotteita itse niin ihastuin vielä enemmän. Ihoni on aika hankala, koska kärsin atooppisesta ihosta ja siksi läheskään kaikki testaamani tuotteet eivät sovi minulle.

Estelle & Thild sopi niin kasvojeni kuin vartalonkin iholle heti ekasta kokeilusta lähtien - sellainen on itselleni aika harvinaista. Sarjan ajatus onkin, että voit käyttää luonnonkosmetiikkaa ilman, että sinun tarvitsee luopua mistään. Itselläni on ainakin tuoksujen osalta aika kammottavia kokemuksia joistain luonnonkosmetiikka sarjoista ja Estelle & Thildissä taas ihastuin ensimmäisenä juuri niihin tuoksuihin.


Tällä hetkellä kuivan ihoni tehotuote on Estelle & Thildin body oil - sen ansiosta saan nukuttua yöni rauhassa. En oikeasti pärjäisi tällä hetkellä ilman tuota tuotetta, joten jos kärsit atooppisesta ihosta niin suosittelen lämpimästi tuota öljyä testaamaan. Kun juttelin tästä pelastajastani Polhemilla niin siitä se ajatus sitten Annen kanssa lähti, että olisi huippua arpoa teille jotain sellaista, josta itsekin niin kovasti tykkään.
Käynnistetäänkin nyt tämä blogin synttäreiden kunniaksi järjestetty arvontaviikko ihanilla Estelle & Thildin tuotteilla. Palkinto pitää sisällään kuvissa näkyvät kolme body sarjan tuotetta (body oil, body butter ja hand lotion), jotka ovat tuoksuperheestä Spring Rose Blonde. 

Voit osallistua näiden ihanien tuotteiden arvontaan kommentoimalla jotenkin tätä postausta. Ja jos et vielä seuraa blogin fb-sivuja niin nyt kannattaa käydä tykkäämässä, ettet vaan vahingossa missaa tulossa olevia juttuja. Sivuille pääset kätevästi tästä. Kommenttia jättäessäsi kannattaa mainita fb-sivujen tykkäämisestä, sillä silloin osallistut arvontaan kahdella arvalla.

Arvonta käynnistyy nyt ja päätty torstaina 24.3 klo 22.00. Onnea kaikille arvontaan ja ihanaa viikon jatkoa! ♥





SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM
« »
Instagram @Reetta_e





Layout by Julia E / Header by Mari H.

Powered by Blogger.