Blogin synttäriarvontaviikko: KATRI NISKANEN

March 21, 2016



Muotisuunnittelija Katri Niskanen lukeutuu niihin suomalaisiin suunnittelijoihin, jonka vaatteista olen tykännyt aina. Katri Niskanen jäi mieleeni jo silloin kun hän voitti suomen ensimmäisen Muodin huipulle -kilpailun. Olen kuitenkin siitä pöhkö tapaus, että vaikka Katrin mallistot ovat kiinnostaneet minua niin en ollut ennen viime syksyä uskaltautunut poikkeamaan hänen liikkeessään.

Viime syksynä sain kutsun mennä vierailemaan Katri Niskasen liikkeelle. Tartuin kutsuun ja menin tutustumaan syksyn/talven -mallistoon. Liikkeessä käyntini jälkeen olin aika lailla ihastunut. Tapasin vierailullani myös Katrin ja hänen ystävällisyytensä teki minuun suuren vaikutuksen. On helppo ymmärtää, että miksi tämä suomalainen brändi on lähtenyt nousuun - nainen brändin takana on niin upea.


 
Tätä synttäriviikon postausta varten vierailin Katri Niskasen uudessa liikkeessä, joka sijaitsee Helsingin Bulevardilla. Missasin liikkeen viime kuussa järjestetyt avajaiset flunssani takia, joten näin tyylikkään liikkeen ensimmäisen kerran livenä vasta viime viikolla. tykästyin liikkeeseen ja uusiin mallistoihin ihan hirmuisesti. Liikkeen sisustus oli todella kansainvälinen ja vaatteet pääsivät siellä upeasti oikeuksiinsa. Katseenvangitsijana toimi pylväs, joka oli päällystetty peilin palasilla.

Jos et ole vielä poikennut Katri Niskasen uudessa liikkeessä niin suosittelen lämpimästi siellä käymistä. Ja jos satut voittamaan tämän postauksen arvonnan, niin sitten vasta hyvän syyn saatkin siellä käyntiin.

  
Sain nimittäin Katri Niskaselta teille arvottavaksi 100€ lahjakortin. Itselläni olisi tällä hetkellä montakin juttua, jotka Katrin mallistosta haluaisin. Jos voittaisin tämä lahjakortin (onhan se aina hyvä haaveilla) niin käyttäisin sen aika varmasti tähän ihanaan mekkoon, jota Katrilta lainasin vajaaksi viikoksi. Enpä ole ennen pukeutunut tuon sävyiseen siniseen, mutta ihastuin väriin täysin.
Eiköhän pistetä tämä upea arvonta käyntiin. Tässä tulisi ohjeet, että miten voit osallistua lahjakortin arvontaan:

Mene Katri Niskasen nettisivuille tästä. Valitse nettisivuilta lempituotteesi ja linkkaa se tämän postauksen kommenttiosioon. Sen tehtyäsi olet mukana 100€ lahjakortin arvonnassa, joka on voimassa 6kk ja sen voi käyttää joko Katri Niskasen verkkokaupassa tai juurikin tuolla ihanassa Bulevardin liikkeessä. 

Ja jos et vielä seuraa blogin fb-sivuja niin nyt kannattaa käydä tykkäämässä, ettet vaan vahingossa missaa tulossa olevia juttuja. Sivuille pääset kätevästi tästä. Kommenttia jättäessäsi kannattaa mainita fb-sivujen tykkäämisestä, sillä silloin osallistut arvontaan kahdella arvalla.

Arvonta käynnistyy nyt ja päättyy maanantaina 28.3 klo 22.00.  Onnea kaikille arvontaan ja ihanaa uutta viikkoa! ♥






SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

68 comments:

  1. Suosikkini on tämä: http://katriniskanen.com/collections/all/products/ice-dress-baby-blue
    Mukaan kahdella arvalla.

    ReplyDelete
  2. Tää toppi ihastutti kaikessa yksinkertaisuudessaan, mutta kuitenkin pienellä twistillä <3
    http://katriniskanen.com/collections/all/products/holly-top

    ReplyDelete
  3. http://katriniskanen.com/collections/ss16/products/lizbell-dress-black
    Ottaisin tälläisen aivan upean mustan Lizbell-mekon, käy moniin tilanteisiin riippuen asustuksesta! <3 Malli on hivenen trendikäskin, vaikka periaatteessa klassinen mekko.
    - Mari

    ReplyDelete
  4. Tämä http://katriniskanen.com/collections/all/products/viola-dress-pearl mekko on ehkä kaunein ikinä näkemäni <3

    Kahdella arvalla mukana! =)

    ReplyDelete
  5. http://katriniskanen.com/collections/all/products/tulip-dress-1 on suosikkini, minkä varmasti lahjakortin avustuksella voisin ostaakin :) Minulla on Konmari-projekti vaatekaapissa käynnissä ja melkein kaikista vanhoista mekoista lopulta luovuin. Facebookissa tykkään myös.

    ReplyDelete
  6. Aivan upea on Viola evenig dress soft pink. Laskeutuu todella kauniisti.

    ReplyDelete
  7. Jos tuota pinkkiä trenssiä olisi minun koossani, niin heti olisi lähtenyt tilaukseen...
    Mutta tämä mekko! Niin herkkä ja silti niin voimakkaan kaunis.
    http://katriniskanen.com/collections/all/products/totem-dress-1

    ReplyDelete
  8. Niin Ice-sarjan mekot kuin haalarikin ovat aika ihania
    http://katriniskanen.com/collections/all/products/ice-overalls.

    ReplyDelete
  9. Lempituotteeni on arrow tunic http://katriniskanen.com/collections/all/products/arrow-tunic

    ReplyDelete
  10. Oii, tähän on kyllä pakko osallistua, palkinto on niin upea! Ja Katri kanssa ;)

    ReplyDelete
  11. http://katriniskanen.com/collections/all/products/viola-dress-pearl

    ReplyDelete
  12. http://katriniskanen.com/collections/all/products/lara-top-black

    Mukana kahdella arvalla :)

    ReplyDelete
  13. http://katriniskanen.com/collections/all/products/holly-top

    ReplyDelete
  14. Oi mikä ihana arvonta! Lemppariksi valitsin tämän http://katriniskanen.com/collections/all/products/pink-ribbon-trench-coat :)

    ReplyDelete
  15. Facebookissa tykkään myös, eli kahdella mukana ja tämä jakku ois kiva hankinta: http://katriniskanen.com/collections/all/products/bike-jacket2

    ReplyDelete
  16. Täydellinen mekko kesän juhliin:
    http://katriniskanen.com/collections/all/products/viola-dress-red
    <3 <3 <3

    ReplyDelete
  17. http://katriniskanen.com/collections/all/products/pink-ribbon-trench-coat Tää on ihana😍 kahdella arvalla mukana!

    ReplyDelete
  18. Ihania tuotteita on valtavasti että on vaikea valita yhtä suosikkia, mutta nämä skin pantsit on olleet jo pitkään mielessä http://katriniskanen.com/collections/all/products/skin-pants
    Ja tietty seuraan ja tykkäilen myös blogisi fb-sivuista. Kiva blogi. :)

    ReplyDelete
  19. http://katriniskanen.com/collections/classics-1/products/shoulder-dress

    ReplyDelete
  20. http://katriniskanen.com/collections/all/products/ice-dress-lemon
    Keltainen ei koskaan ole ollut mun lempiväri, mutta onhan tämä vaan niin ihana ❤

    ReplyDelete
  21. Oi mikä palkinto! Pitääkin uskaltautui Katrin liikkeeseen seuraavalla Helsingin reissulla. Mukaan lähtisi ainakin ne ihanat skin pantsit, joita olet hehkuttanut ja jotain pirteää mustaa, kuten tämä: http://katriniskanen.com/collections/black-easter/products/arrow-tunic

    ReplyDelete
  22. http://katriniskanen.com/collections/all/products/sorrow-blouse Kauniita kaikki vaatteet ovat, mutta tämän paidan leikkaus miellyttää todella paljon silmää :).

    ReplyDelete
  23. http://katriniskanen.com/collections/all/products/arrow-tunic

    Monikäyttöinen ja kaunis malliltaan !

    ReplyDelete
  24. Box top black on yksinkertaisen tyylikäs.
    2 arvalla mukana :) .

    ReplyDelete
  25. Ice dress lemon olisi mun valinta. Olen haaveillut keltaisesta mekosta ja tuossa on sekö väri että malli kohdallaan.:)

    ReplyDelete
  26. Ojjoj no nyt on kyllä pakko osallistua!! Katri Niskasen suunnittelema kaikkeen sopiva musta mekko on ollut mun unelma jo pitkään eli ehdottomasti tää: http://katriniskanen.com/collections/all/products/shoulder-dress <3

    Xoxo Erika

    ReplyDelete
  27. http://katriniskanen.com/collections/all/products/ice-dress-lemon

    Keltainen Ice Dress! Tämähän oli jo aiemmassa mallistossa ja olin niin pahoillani, kun en ehtinyt sitä silloin saamaan. Olin niin iloinen, kun sitten tänä keväänä tämä kaunotar teki comebackin. Olisikohan meidän jo aika kohdata tämän mekkosen kanssa.

    ReplyDelete
  28. Mun suosikki oli Ice dress baby blue! Voisin pukea sen keväällä Ranskaan häihin ja tuoda esiin Suomimuotia!

    http://katriniskanen.com/collections/all/products/ice-dress-baby-blue#&gid=1&pid=1

    ReplyDelete
  29. Tämä on ihana: http://katriniskanen.com/collections/all/products/shoulder-dress
    Ehdottomasti mukaan kahdella arvalla mahtavaan arvontaan!

    ReplyDelete
  30. Mukana ollaan!
    http://katriniskanen.com/collections/all/products/tulip-dress

    ReplyDelete
  31. http://katriniskanen.com/collections/all/products/viola-evening-dress-black oli vaikea valinta :)

    ReplyDelete
  32. Mukana kahdella arvalla.

    http://katriniskanen.com/collections/all/products/shoulder-dress

    ReplyDelete
  33. katriniskanen.com/collections/classics-1/products/ice-dress-lemon
    Tämä ihan ehdottomasta!
    Mukana kahdella arvalla :)

    ReplyDelete
  34. Paljon oli kivoja. Suosikiksi valikoitui ihana villa pipo sekä hyvänä kakkosena ennakkomyynnissä olevat "nahkahousut". Tykkään fb.sivustasi joten tupla arpa :)

    ReplyDelete
  35. Mukana 2 arvalla! :)
    Suosikkini: http://katriniskanen.com/collections/all/products/lara-top-black

    mari.h_84@netti.fi

    ReplyDelete
  36. http://katriniskanen.com/collections/all/products/viola-dress-pearl

    Tuo on todella kaunis mekko.

    ReplyDelete
  37. Ihania vaatteita.ottaisin sen lara top beigen. Näytti kauniilta. Yhdellä mukaan arvontaan.

    ReplyDelete
  38. Suosikkini oli seuraavanlainen mekko
    http://katriniskanen.com/collections/all/products/viola-dress-red-1

    ReplyDelete
  39. Ihana väri ja malli:
    http://katriniskanen.com/collections/all/products/pink-ribbon-trench-coat
    Mukana 2 arvalla

    ReplyDelete
  40. Ihana takki, pakko saada kevääseen: http://katriniskanen.com/collections/all/products/pink-ribbon-trench-coat.
    Lupasin itselleni etten ostaisi enää mustaa takkia ja tämä olisi ihan täydellinen mulle! Todella mahtava arvonta ja ihana blogi! :)

    ReplyDelete
  41. http://katriniskanen.com/collections/all/products/pink-ribbon-trench-coat
    Tämä ehdottomasti! Ihanan värinen trenssi!

    ReplyDelete
  42. http://katriniskanen.com/collections/all/products/ann-pants

    Aahh mitä ihanuuksia tuolla olikaan! Ihan liikaa.... Nää housut iski heti silmään ja kotiuttaisin heti. Muutama toppi ja mekko tuolta houkuttelee myös! :)

    ReplyDelete
  43. http://katriniskanen.com/collections/all/products/lizbell-dress-sand

    ReplyDelete
  44. Olisin niin tilannut nämä housut mitkä sinullakin on, mutta ei ollut kokoja! :( http://katriniskanen.com/collections/all/products/skin-pants

    Arpaonnea toivoen!

    ReplyDelete
  45. Tämä mekko on ihana http://katriniskanen.com/collections/all/products/lizbell-dress-sand
    Seuraan sinua fb:ssa

    ReplyDelete
  46. http://katriniskanen.com/collections/all/products/totem-dress aivan ihana mekko!

    ReplyDelete
  47. http://katriniskanen.com/collections/all/products/holly-top

    Ehdottomasti tämä paita! (:

    ReplyDelete
  48. http://katriniskanen.com/collections/all/products/bike-jacket2

    Tämä ja fb:n puolella seurailen :)

    ReplyDelete
  49. Pirjo Viitanen-PajuMarch 24, 2016 at 12:17 PM

    Osallistun😊

    ReplyDelete
  50. Hei Katja,

    Skin pantseja tulee tosiaan lisää jo muutaman viikon kuluessa, joten kannattaa ihmeessä hyödyntää tällä hetkellä saatava BLACK EASTER -ale, mikäli mielit ko. tuotetta. Skin pants -tilaukset toimitetaan heti, kun saamme niitä ompelimosta. :)

    Ihanaa pääsiäistä toivotellen,
    Jenni
    Katri Niskanen

    ReplyDelete
  51. Olispa ihana päästä joskus käymään liikkeessä.
    Valkkaan lempparikseni nyt nuo pantsit mitkä sullakin on http://katriniskanen.com/collections/all/products/skin-pants koska ne on ton takin kans törkeen hyvän näköset vaikka sulla jalat on hiukka pitemmät kuin meikäläisellä :D
    Kahdella arvalla mukaan!

    ReplyDelete
  52. Kahdella mukana. Suosikkini on TÄLLÄ HETKELLÄ ( :D ) http://katriniskanen.com/collections/all/products/box-top

    ReplyDelete
  53. Tämä upea toppi: http://katriniskanen.com/collections/all/products/lara-top-1

    ReplyDelete
  54. http://katriniskanen.com/collections/black-easter/products/vic-jacket-black
    Toi on aivan ihana! Harkitsen edelleen myös niiden skinpantsien tilaamista ;)
    Kahdella arvalla mukana!

    ReplyDelete
  55. http://katriniskanen.com/collections/all/products/alice-evening-dress-blue suosikkini on tää mekko. :)

    ReplyDelete
  56. http://katriniskanen.com/collections/black-easter/products/arrow-tunic Tää vois olla kiva!

    ReplyDelete
  57. http://katriniskanen.com/collections/all/products/freija-jacket-black Tää takki olis täydellinen mun vaatekaappiin :) ja Katri tekee kyllä aina upeimmat puvut linnanjuhliinki!

    ReplyDelete
  58. http://katriniskanen.com/collections/all/products/lara-overalls-heather
    Olisin kyllä voinut valita paljon muutakin!

    ReplyDelete
  59. http://katriniskanen.com/collections/classics-1/products/ice-dress-rose
    Yhdellä arvalla mukana. Kaunis mekko.

    ReplyDelete
  60. Mukana arvonnassa! ja tämän kotiuttaisin heti vaatekaappiini: http://katriniskanen.com/collections/all/products/box-top

    ReplyDelete
  61. http://katriniskanen.com/collections/all/products/lizbell-dress-sand
    Tässä minun suosikkini!! <3 mukana 2 arvalla, seurailen myös facebookissa<3

    ReplyDelete
  62. http://katriniskanen.com/collections/all/products/ria-sweater-summer-olive

    Tää olis ihanan pirtsakan värinen 💗
    Sivuista tykätty fbssä :)

    ReplyDelete
  63. http://katriniskanen.com/collections/all/products/holly-top on IHANA. <3 fbssä myös tykätty!

    ReplyDelete
  64. http://katriniskanen.com/collections/all/products/arrow-tunic

    ReplyDelete
  65. Ja tykkään myös facessa! =)

    ReplyDelete
  66. http://katriniskanen.com/collections/all/products/copy-of-lara-jacket-beige

    Ehdottomasti tämä pusero! Täytyypä käydä muutenkin koittamassa.

    Fb-tykkäys, joten double arvalla mukana :-)

    ReplyDelete
  67. Hei Laura, laitoin juuri sinulle sähköpostia! :)

    ReplyDelete

« »
Instagram @Reetta_e





Layout by Julia E / Header by Mari H.

Powered by Blogger.