Wetlook leggings

March 30, 2015

Wetlook leggarit olivat jokunen vuosi sitten tyylini kulmakivi. Tällä hetkellä olen onnellinen, etten kirjoittanut tätä blogia vielä silloin, koska en todellakaan yhdistänyt niitä asuihin sillä tavalla, että voisin nyt kirkkain silmin väittää, sen olleen tyylikästä. Viime syksynä hurahdin näihin leggareihin uudelleen ja kovaa. Syksyllä 2013 sellaiset löytyivät myös kaapistani, mutta huonon laadun vuoksi käyttö jäi aika vähäiseksi.


Viime syksynä löysin täydelliset wetlook legginsit Cubuksesta ja aika nopeasti käytinkin omani totaalisen loppuun. Harmituksekseni en tajunnut ajoissa ostaa niitä useampia ja siksi päädyinkin Cubuksella tyhjien rekkien ääreen. Tammikuusta asti olen etsinyt uusia yksilöitä kaikista mahdollisista liikkeistä, mutta vasta maaliskuun alussa onnisti kun Saloon avattiin Bik Bok. Sieltä bongaamani leggarit eivät kyllä ole yhtään niin hyvät kuin ne Cubuksen, mutta kuitenkin sen verran kivat, että ne jäivät käyttöön.


Wetlook leggareissa minua koukuttaa eniten se materiaali. Jos nyt vaikka miettii tätä kuvan asua mustien farkkujen kanssa niin ei se olisi yhtään niin kiva. Neulepoolon hattaramaisuus ja leggarien kiiltävä pinta ovat täydellinen parivaljakko. Valkoiset lenkkarit viimeistelevät asun ja tuovat siihen sopivan sporttisen ilmeen. On muuten maailman rennoin asukokonaisuus.


Mitäs te tykkäätte tästä asusta? Entä wetlook leggareista yleensä?


Mukavia maaliskuun viimeisiä päiviä kaikille! ♥


SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSCSAMSUNG CSC SAMSUNG CSCSAMSUNG CSC SAMSUNG CSC  Kuvat: Ansku / Peace & Style


Aurinkolasit, Aldo / Poolo, Zara / Kello, Esprit (saatu)


Takki, H&M / Leggarit, Bik Bok / Kengät, Reebok / Hiukset, Parturi-kampaamo Blandos


SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | BLOGILISTA |INSTAGRAM

Yves Rocher slimming-tuotteet

March 29, 2015

Slimming-tuotteet ovat itselleni aika tuttu juttu - myönnän sen nyt ihan näin julkisesti. Vähään aikaan en ole niitä enää käyttänyt, mutta joitakin vuosia sitten testailin niitä oikein urakalla. Voisinkin sanoa olevani jonkinlainen konkari slimming-tuotteiden testailun suhteen. Joidenkin tuotteiden huomasin ihan oikeasti hetkellisesti tasoittavan ihon pintaa esim. reisistä, toisista taas ei ollut mihinkään.


Yves Rocherin slimming-tuotteita en ole testannut koskaan, vaikka merkki minulle onkin tuttu ihan lapsuudesta asti isoäitini kautta. Olinkin aika innoissani kun kuulin tästä kamppiksesta ja kahden viikon testijaksosta. Koskaan aiemmin en ole näin kokonaisvaltaisesti slimming-tuotteita testannut. Aloitan tästä päivästä tuon kahden viikon testijakson seuraavien tuotteiden parissa: detox-juoma, vartalon kuorinta-aine, vartaloa muokkaava seerumi ja kiinteyttävä geeli.


Onko jollain teistä kokemusta näistä tuotteista? Entä olisiko antaa jotain hyviä vinkkejä tuotteiden käyttöön? 


Taidan jatkaa sunnuntain viettoa ulkona, kun aurinkokin alkoi niin ihanasti paistamaan. Ja arvatkaapa mitä, meillä kävi tänään virpojia. Laitoin oksat maljakkoon ja niistä tulikin todella suloinen näky. ♥


Leppoisaa pääsiäisen odotusta kaikille! ♥


Yves_Rocher_slimming




SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | BLOGILISTA |INSTAGRAM

Weekend

March 28, 2015

Yökkäripäivä, jes, siitä on minun lauantaini tehty. Vietin torstain ja perjantain Helsingissä. Päiviin mahtui vaikka ja mitä kivaa, mutta kyllä se vaan niin on, että kotona on ihan mahtava olla. Kurkkasin kalenteria ja tajusin, että ensi viikolla en ole menossa Helsinkiin kertaakaan, tuntuu oudolle, koska koko maaliskuun olen ravannut siellä 2-3 kertaa viikossa. Olen päässyt nauttimaan keväisestä Helsingistä, ihanien ihmisten seurasta ja mielenkiintoisista pressitilaisuuksista. Kameran muistikortille on kertynyt paljon kuvia, joten ensi viikolla alkaa sitten niiden purkaminen.


Ensi viikkoon mahtuu pääsiäisen lisäksi neljä työpäivää ja luultavasti hurautan myös käymään Turussa. Rakas ystäväni saapui viikon visiitille Suomeen, joten ehdottomasti on treffattava.♥ Muita suunnitelmia en sitten aiokaan tehdä. On tärkeää muistaa ottaa aikaa myös itselle ja siksi suosittelenkin jokaisen mahduttamaan kalenteriinsa edes kerran kuussa yökkäripäivän.


Käväisin Helsingissä ollessani tietenkin myös Hulluilla Päivillä. Mukaan tarttui ainoastaan vähän herkkuja viikonlopuksi. Kiertelin kyllä lähes jokaisessa kerroksessa, mutta tajusin, että en oikeasti juuri nyt tarvitse mitään, paitsi jotkut valkoiset tennarit, joten jätin suuremmat shoppailut muiden tehtäväksi.


SAMSUNG CSC


Stailasin muutamat kosmetiikka tuotteet herkkujen kanssa sopiviksi. Sain tuotteet viime viikolla Tarun järjestämästä  bloggaajien tyttöjen illasta. Viikonlopun missiona olisi ainakin tuon kasvojen itseruskettavan testaaminen.


Onko nämä tuotteet teille tuttuja?


Ihanaa viikonloppua kaikille! ♥


SAMSUNG CSCSAMSUNG CSC


SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | BLOGILISTA |INSTAGRAM

Graphic playsuit

March 26, 2015

Jumpsuit, playsuit, haalari, onepiece... Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Ja etten sekoa niin sovitaan, että tässä postauksessa puhun vaan playsuitista, koska otsikossakin niin lukee. Kun playsuitit alkoivat pari vuotta sitten saapua takaisin kauppojen hyllyille olin todella innoissani - jotain uutta päälle puettavaa. Sitten havahduin siihen ongelmaan, että 178cm pitkälle ei ihan helposti sopivaa yksilöä löydykään. Monet hyvät naurut olen tämän parin vuoden aikana pukukopissa saanut kun haara-olka väli on ollut vähän turhan timmi.


Mutta ei siitä sen enempää, paitsi sen verran, että kaappiini ei ole montaakaan playsuittia kerääntynyt tästä ongelmasta johtuen. Vaikka Zaran mitoitus on yleisesti aika niukkaa niin pitkiä ihmisiä on playsuittien suhteen ajateltu. Kaksi lemppariani olen meinaan sieltä löytänyt ja molemmat vieläpä Hanian Zarasta. Onni potkaisi minua playsuitin suhteen kun pääsin tekemään yhteistyötä Ivyrevelin kanssa. Kevään uutuuksista löytyi kuvissa näkyvä mustavalkoinen playsuit, joka sattui olemaan tarpeeksi pitkä, jes.


Puin sen ensimmäisen kerran päälleni viikonloppuna. Kääräisin lahkeet rullalle ja heitin Reebokit jalkaan. Rento takki, kirkasta huulipunaa ja arskat, niin yksi lemppari asukokonaisuuteni tässä kuussa oli valmis. Se fiilis kun ei tarvitse miettiä ylä- ja alaosaa vaatekaapista erikseen on todellakin tervetullut vierailemaan luonani useamminkin.


Mutta mitäs te tykkäätte? Onko playsuit teidän juttu vai ehdoton NoNo?


Mua muuten jännittää tällä hetkellä aika lailla. Suuntaan aamusta kampaajalle kokeilemaan jotain ihan uutta ja samaan aamuun mahtuu Salon Seudun Sanomien muotiteema, jonka tekemisessä olen ollut mukana. Saa nähdä nukutaanko tässä osoitteessa paljoakaan ensi yönä. 


Mukavia päiviä kaikille ja muistakaa nauttia hulluttelusta Hullarien hengessä! ♥


Ps. Kuvien kiharoista isot kiitokset ihanille Kamidan tytöille! ♥


SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSCSAMSUNG CSCSAMSUNG CSCKuvat: Anna-Maria / Secret Wardrobe


Sunnies, Lindex / Lips, MAC / Watch, Esprit


Coat, H&M / Playsuit, Ivyrevel (collaboration) / Sneakers, Reebok


SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | BLOGILISTA |INSTAGRAM

Parasta Just Nyt!

March 25, 2015

Sain viikonloppuna parasta just nyt -haasteen Sadulta ja tänään samaisen haasteen heitti minulle Pauliina - kiitos molemmille.♥


Tässä siis tulisi ne mun, parasta just nyt, fiilikset:


- Kevät ja AURINKO, en vaan saa tarpeekseni niiden hehkuttamisesta.

- Edellisen kohdan ansiosta olen päässyt jo kahdesti nauttimaan laituripiknikistä rakkaani kanssa.♥

- Ystävät. Se jos mikä on parasta kun ympärillä on upeita ihmisiä.

- Kevään ensimmäiset pisamat nenän päässä.

- Starbucksin Maple Macchiato jäälattena.

- Keskiviikkona alkavat Stockan Hullut Päivät ja perinteiset haamumunkkitreffit on lyöty lukkoon ystäväni kanssa.

- Se kun multa aina vaan jaksetaan kysellä henkkareita, onhan se imartelevaa kun siitä on kohta tasan kymmenen vuotta kun se maaginen ikä tuli täyteen. :D

- Kevään tuoma inspiraatio pukeutumiseen ja asukuvien ottoon. Mulla on neljä asua kuvattuna viikon sisään, eli kohta on kimonoa, jumpsuittia ja arskoja ja vaikka ja mitä luvassa.

- Torstaina suuntaan kampaajalle ja mulla on syvä usko siihen, että lopputulos on niin parasta just nyt.

- Niin ja mainitsinkohan jo sen kevään ja auringon ja auringon ja kevään!? Vitsi, että oon niin onnellinen kun se loputon pimeys on taas ohitse.

SAMSUNG CSC

Koska sain haasteen tuplana niin aion myös haastaa useamman upean naisen kertomaan omat parasta just nyt -fiiliksensä. Haaste lähteekin: Erikalle, Sallalle, Irenelle, Emmille, Nooralle, Jonnalle, ja Iinalle, jolla oli eilen niin mainio ehdotus tämän postauksen toteuttamiseksi! :D


SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | BLOGILISTA |INSTAGRAM

Kakkukestit Nokialaisittain

March 24, 2015

Aikamatka lapsuuteen - sellainen fiilis minulle iski viime viikolla kun saavuin Anna-Marian kanssa Bernerillä järjestettyyn blogitilaisuuteen. Kun astuin huoneen ovesta sisään ja näin pitkän pöydän, joka oli katettu upeasti kukilla ja kakuilla kera ruusulimsan, tunsin hetkeksi oloni pikku Reetaksi, joka on saapunut ystävänsä synttärikutsuille.


Jos kattauksesta ei puuttunut väriloistoa niin ei sitä puuttunut myöskään Nokian Hai saappaista, joiden uusia värejä ja ihan uutta malliakin, Hai Lowta, olimme menneet katsomaan. En ole koskaan omistanut Hai saappaita, mutta tuttu juttu ne minulle ovat. Äiti aina jaksaa kertoa, miten hänellä on ollut keltaiset Hait ja miten ne olivat niin in hänen nuoruudessaan. Tämä nostalgisointi onkin aiheuttanut sen, että kun puhutaan Hai saappaista, näen äitini nuorena seisomassa ne jalassa isovanhempieni portailla. En edes tiedä, onko sellaista kuvaa olemassa muualla kuin omissa silmissäni. ♥


Onko teillä Hai saappaita? Ja jos on niin minkä väriset? Entä jos saisit päättää saappaisiin unelmiesi värin, niin minkä väriset ne silloin olisivat? 


Jos saisin olla mukana suunnittelemassa Hai saappaita niin klassikko mallin haluaisin nähdä neon korallina ja tuon uudet Hai Lown nudena, jossa olisi valkoinen pohja + resori.


Mukavaa tiistaita kaikille! ♥


SAMSUNG CSC SAMSUNG CSCSAMSUNG CSC SAMSUNG CSCSAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC



SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | BLOGILISTA |INSTAGRAM

Synttäriarvonnan voittaja

March 23, 2015

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille! Oli ihana lukea teidän kommenttejanne, ne saivat hymyn nousemaan huulilleni. Oli myös ihana huomata, että vanhoja lukijoita on pysynyt matkassa mukana muutosta huolimatta ♥ Kommenttien joukosta löytyi myös lukijoita, jotka ovat seuranneet blogiani ihan alusta asti, wau! Kiitos siis teille kovasti ja toivottavasti saadaan viettää vielä toisetkin kolme vuotta, ainakin, blogin parissa.


Arvonnan suoritti vanha tuttu random.org sivusto ja onnetar suosi tällä kertaa Siinatarta. Onnea, olen laittanut sinulle sähköpostia! ♥


SAMSUNG CSC


SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | BLOGILISTA |INSTAGRAM

Tea time

March 22, 2015

Chai tee on yksi suurimmista teerakkauksistani. Pitkään vain vihreää teetä lipittäneenä löysin takaisin mustan teen maailmaan juuri chai teen ansiosta. Kaikki alkoi siitä kun Starbucks avattiin Helsingin ytimeen ja eräänä kylmänä iltana päätin perinteisen frappuccinon sijaan tilatakin chai teen. Se oli rakkautta ensi hörpystä, enkä vastaavaa rakkautta ole kokenut juomaa kohtaan missään muualla kuin Starbucksissa. Joskus juoma on ollut jossain kahvilassa niinkin pahaa, etten ole kyennyt sitä edes juomaan loppuun.


SAMSUNG CSC



Salossa ei kuitenkaan ole Starbucksia niin olenkin etsinyt sopivaa chai teetä kotona juotavaksi. Monia olen maistanut ja monesti olen pettynyt. Viime viikolla nappasin testiin Twiningsin Indian chai teen ja jes, tämä on viimein juuri sen tyylinen chai tee, että tykkään ja isosti. Loraus maitoa sekaan tai oikein vaahdotettu maito kahvikoneesta niin nam. Tulin reilu tunti sitten kotiin Helsingistä ja ensimmäisenä oli keitettävä kupillinen teetä. Join kyllä teetä jo hotellin aamaisellakin, mutta sunnuntaihin nyt vaan kuuluu chai tee. Sitä ei muuten koskaan ole tarjolla missään aamupala buffeteissa tai brunsseilla, miksiköhän?


Kuuluuko chai tea teidän suosikkeihin? Entä mikä niistä on sinun lempparisi? 


Leppoisaa sunnuntaita kaikille! ♥


SAMSUNG CSCSAMSUNG CSC




SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | BLOGILISTA |INSTAGRAM

H&M SS15

March 20, 2015

KEVÄT. Tää viikko on ollut oikein kevään juhlaa. Aurinko on paistanut ja kerrankin olen töiltäni ehtinyt siitä nauttiakin. Kevään aistii jo katukuvassa ja kaupat se on vallannut täysin. Olemmekin Anna-Marian kanssa kokeneet kauppojen olevan jopa vaarallisen houkuttelevia tällä hetkellä. Yksi uusi tuttavuus, yllättäen kimono, odotteleekin pääsyä blogin puolelle asukuvien muodossa.


Viime viikolla käväisin Anskun kanssa kurkkimassa Hennesin kevään ja kesän uutuuksia. Tilaisuuteen oli luotu ihanan kesäinen tunnelma ja vaatteista kyllä monet ansaitsivat arviokseen sanan: IHANA. 


Ensi viikon torstaina kauppoihin ilmestyy festarikiitäjän unelma, nimittäin Coachella mallisto. Hapsuja, hapsuja ja vielä vähän lisää hapsuja. Itse ihastuin suunnattomasti mallistoon kuuluvaan valkoiseen pitsijakkuun, josta en tietenkään saanut yhtäkään hyvää kuvaa, mutta jonka näen kesällä farkkushortsien parina täydellisesti. Ja toivottavasti ensi viikolla myös päälläni.


Valkoisella linjalla jatketaan, sillä toinen valkoinen rakkaus löytyi myös showroomilta. Olen viime kesän jälkeen tullut siihen tulokseen, että miten en ole aiemmin käyttänyt enemmän valkoisia kenkiä. Tuntuu, että ne freesaavat asun kuin asun. En omista valkoisia korkokenkiä, joten mielestäni olisi erittäin perusteltua hankkia nuo Hennesin upean valkoiset kengät.


Illan plääni olisi sellainen, että sukellan omaan vaatekaappiini ja toivon löytäväni sieltä jotain ihanaa, jonka voin sitten huomenna pukea päälleni kun suuntaan Helsinkiin viettämään tyttöjen iltaa bloggaajien kesken. Todellisuudessa iltani varmaan sujuu niin, että tuijotan kaikkia, ah niin ihania turhista turhimpia, ohjelmia koneelta ja huomenna lähden bussilla Helsinkiin puolet vaatekaapista mukanani, koska en saa mitään päätöksiä tehtyä.


Mene ja tiedä, mutta mahtia viikonloppua kaikille! ♥


SAMSUNG CSCSAMSUNG CSCSAMSUNG CSCSAMSUNG CSCSAMSUNG CSCSAMSUNG CSCSAMSUNG CSCSAMSUNG CSCSAMSUNG CSCSAMSUNG CSC


SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | BLOGILISTA |INSTAGRAM

Ripped jeans

March 18, 2015

Perjantaina uskalsin tehdä sen, josta olen jo viikkoja haaveillut. Tämä on itselleni se selkeä merkki kevään saapumisesta kun voi kulkea rikotuissa farkuissa ja käärityissä lahkeissa. Okei, kyllähän polvia vähän kylmäsi tuo viime perjantain viima, mutta ei niin paljon, että olisin tullut kipeäksi. Viihdyin tässä asussa superhyvin, nii hyvin, että oikein harmittaa, miten vähäiselle käytölle tuo takki on jäänyt. Mutta se on niin ohut, että soveltuu näihin kevätsäihin talvea paremmin.


Kaipaan jo jalkaani tennareita, sellaisia puhtaanvalkoisia. Niin valkoisia, että oikein häikäisee. Niiden hankinta olkoon maaliskuun missioni, koska en vaan tiedä, että mihin valkoisiin päätyisin, kun kivoja vaihtoehtoja on niin monta.


Sain juuri tehtyä uudet kynnet itselleni ja valkoisen sijaan olen niissä jumittunut mustaan väriin. Nämä ovat jo kolmannet mustat kynnet tälle vuodelle, mutta väliäkö sillä, nyt tunnen taas oloni kotoisaksi.


Nyt onkin suunnattava suihkuun ja unille. Hyppään aamulla jo seiskan bussiin kohti Helsinkiä. Treffaan ihanan Anna-Marian kanssa heti aamusta ja ohjelmassa olisi pari pressitilaisuutta, lounasta ja varmasti myös asukuvien ottoa. Tällaiset arkivapaat on kyllä niin rentouttavia ja antaa energiaa viikon muihinkin päiviin.


Mutta mitäs tykkäätte asusta? Onko rikotut farkut teidän mieleenne vai ehdoton nono?


Kuullaan taas pian ihanat! <3


Ja hei, vielä olisi aikaa osallistua käynnissä olevaan synttäriavontaan, joka päättyy ke 18.3 klo 22.00. Arvontaan pääset TÄSTÄ.


SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSCSAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC  Kuvat: Anna-Maria


Aurinkolasit, Gina Tricot / Takki, H&M / Kello, Esprit (saatu)


Paita, H&M / Farkut, Bik Bok / Kengät, Skopunkten


SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | BLOGILISTA |INSTAGRAM

« »
Instagram @Reetta_e





Layout by Julia E / Header by Mari H.

Powered by Blogger.