Lontoon reissu kuvina

July 29, 2012

Tultiin juuri häistä kotia ja ennenkuin saan blogini taas päivittymään tähän päivään teen viimeisen Lontoon reissuun liittyvän postauksen.
Niinkuin otsikkokin jo kertoo, kuvia olisi tiedossa. Laittelen kuvateksteihin sitten infoa tarpeen mukaan.
Fiilis on pitkästä aikaa ei niin KIIRE ja se tuntuu hyvälle. Olen kaivannut iltaisia kirjoitushetkiäni ja nyt alkaa työpäivät näyttämään vähän sen suuntaisilta, että aikaa alkaisi taas löytyä enemmän muihinkin asioihin.

Mutta nyt pieni retki vielä Lontooseen <3

Jos suuntaat Lontooseen, vieraile ehdottomasti Camden Townissa sijaitsevassa kolmikerroksisessa reivikaupassa! Mitään vastaavaa en ole koskaan nähnyt ja jotain tarttui mukaankin - hauskoja lahjaideoita meinaan.

Tuolla kelpaisi asua!

Tykästyin kovasti paikallisiin asuntoihin. Katukuva oli kaunis.


Pakko kehua Lontoon loistavaa paikallisliikennettä. Tykästyin varsinkin laajaan, mutta selkeään metroverkostoon. Hankin heti lentokentälle päästyäni oyster cardin, johon ladattiin viikon rajaton käyttöoikeus julkisissa. Kortin avulla onnistui myös pidempi matka keskustasta lentokentälle. Kortista olisi saanut muistaakseni viiden punnan pantin, jos sen olisi lähteissään palauttanut, mutta päätin pitää kortin muistona ja onhan se myös kätevästi olemassa, jos matka taas joskus kohti Lontoota käy.
Kyllä Lontoossakin välillä paistaa aurinko :)

Koko Lontoo siintää edessäni.




Erilaisia puhelinkoppeja näkyi valtavasti. Tämä oli ehdottomasti hauskin! :)

Ja tämä blingein.




Big Ben







London eye

Takana siintää VS:n tuleva liiketila <3 Bongasimme myös Leonidaksen ja pakko oli maistaa yhdet konvehdit ja kyllähän ne ihan samalta maistuiva, nam!


Nyt on mustat pleksit poistuneet ja liike on avautunut. Kyllä sinne on vielä päästävä!

Iltapalaa :D En ole muuten koskaan tykännyt burger kingin hamppareista, joten päätin ottaa ensimmäisen kerran kanaversion ja se oli todella herkullista.

Hotellilla. Tässä näkyy päivän asu niin hyvin, että voisinkin kertoa mitä se sisältää:
Kengät, H&M 
 (nämä kengät muuten hajosivat lopullisesti reissun aikana, joten jätin ne sinne)
Farkut, Cubus / Paita, Ted Baker / Nahkatakki, Mango / Huivi, H&M / 
Laukku, Marc by Marc Jacobs / Aurinkolasit, Bershka / Sormus, Guess

<3

Lontoon alet olivat ihan omaa luokkaansa! Jos suunnittelet reissua sinne, niin kannattaa tähdätä alennusmyyntiaikaan!

Tykkäsin ihan älyttömästä Lontoon take away kahvilakulttuurista. Vaihtoehtoja oli paljon, kaikki oli tuoretta ja hinnat Suomeen verrattuna edullisempia. Nämä eväät ovat paikasta EAT.

Eväitä syödessä katselimme mitä parhainta maisemaa,heh!

Elämäni ensimmäinen visiitti Harrodsilla takana.


Juhannuksen piknik eväät, joita nautittiin Hyde Parkissa.

Tuo huivi <3 Toivottavasti ette ole siihen ihan täysin jo kyllästyneet! Bongasin huivin juuri ennen lähtöäni H&M:ltä ja ihastuin. Käytin huivia todella paljon reissussa ja olen käyttänyt myös sen jälkeenkin. Huvi on juuri täydellisen kokoinen ja materiaali on todella mahtavaa - ei nyppäänny! Huivi on vielä edullinenkin: 9,90€. Hankin pari viikkoa sitten sen myös neonkeltaisena. Olen nähnyt huivia myös lähes valkoisena sekä mintunvihreänä.






Starbucks kuului useaan päivän asuun! :D Ted Bakerin mekkoa oli pakko päästä heti käyttämään. Liian juhlavuuden siitä sai pois kun yhdisti sen ballerinoihin ja nahkatakkiin.

Matkaevästä Arlandassa.

Reissun ensimmäinen <3

En juo kahvia lainkaan, en ole koskaan vaan sen makuun tykästynyt. Starbucksin frappuccinot taas ovat suurinta herkkuani ja ostelen usein Suomessakin kaupan hyllyiltä löytyviä starbucks juomia.




Käväisimme myös Lontoon yössä, mutta jotenkin se ei niin sykähdyttänyt kuin vaikka Tukholma ja Cafe Opera. Oli kuitenkin mukavaa kun sai pukeutua hyvin ja pääsinkin käyttämään ensimmäisen kerran Acnen mekkoani.

Hotellin aamiaisella.






At COS. Tuossa muuten roikkuukin se keltainen toppi, jonka aiemmassa postauksessa jo esittelin.

Niitein koristeltuja kenkiä näki kaikkialla & kaiken mallisissa kengissä. Täytyy varmaan jonkinlaiset niittikengät koittaa bongata Tukholmasta, jonne lähtöön onkin enää kolme viikkoa ja yksi päivä.




Dorothy Perkinsiltä olisi löytynyt rannekoruuni sopivia laukkuja!Epäilin, että tulisiko käytettyä, niin et osanut kumpaakaan, mutta kuvaa oli pakko ottaa todistusaineistoksi.


Myös mäkkäri oli Lontoossa edullisempi. Vatsinkin salaateissa hintaero oli yllättävänkin suuri.


Huivi: COS

Disney kaupassa - aina niin lumoava liike <3


Bambi <3


Juomamuki autoon, superkätevä.


Mulberry Harriet <3

Kohti kotia - laukku meni hyvin kiinni, mutta totuus paljastui sitten vasta kentällä..


Aivan mahtava jäätelobaari! <3




Viimeinen ateria ennen kotiinlähtöä. En ikinä ota tuota Starbucksin isointa kokoa, koska se on niin jäätävä. Lentokentällä oli kuitenkin pakko testata sekin, että pärjää taas vähän aikaa ilman :D


Matkamuisto! :D
Näin paljon oli sitten käsimatkatavaraakin, koska ensin matkalaukkuni painoi reilu 30kg. Ystävällinen virkailija kehotti ottamaan lisää käsimatkatavaroita, jotta en joutuisi maksamaan, mutta jäi sille laukulle silti liikaa painoa.. Onni oli matkassa, enkä siltikään joutunut maksamaan. Heatrowlla hikoilun jälkeen aloin vakavasti harkitsemaan matkalaukku vaa'an hankkimista!  Näillä eväillä kohti uusia seikkailuja! :)

« »
Instagram @Reetta_e





Layout by Julia E / Header by Mari H.

Powered by Blogger.