#mynewaco

January 31, 2015

Hotelli Kämpin peilisalissa järjestettiin keskiviikkona uudistuneen ACO:n lanseeraustilaisuus.
Puitteet olivat mitä upeimmat. En ollut koskaan ennen käynyt Kämpin peilisalissa.
Vietettyämme ihanan hömpsimis päivän Helsingissä, suuntasimme tilaisuuteen Erikan kanssa. Paikalla oli vaikka ja ketä ihania bloggaajia ja parin bellablogitiimiläisenkin kanssa ehdin jokusen sanan vaihtamaan.

Aloitin kirjoittamaan tätä postausta eilen ja tarkoitus oli jatkaa se loppuun heti aamusta. Heräsin todella hyvissä ajoin, jotta saisin kaiken tähän päivään suunnitellun tehtyä. Yön aikana tietokoneeni oli päättänyt pistää suunnitelmat uusiksi ja herättyäni se ei enää käynnistynyt. Sana paniikki ei edes riitä kuvaamaan sitä olotilaa mikä muhun sillä hetkellä iski. Kun Tomikaan ei saanut konetta starttaamaan iski päänsärky ja paniikki kaikkien kuvien menettämisestä kasvoi. Saatika se päässä jyskyttävä tieto siitä, että blogini pitäisi huomenna aueta Bellablogeissa ja mulla on vielä aika paljon tehtävää sen asian eteen.

No, asioilla on tapana järjestyä. Selvisi, että koneesta on vain emolevy rikki ja ensi viikolla saan kuvat pelastettua sieltä.
Nyt alan asentamaan uutta läppäriä kuntoon ja kiitän mielessäni, että olen jonkinasteinen kuvajemmari. Kamerani muistikortti on lähes aina täynnä, koska jemmailen kuvia sinne, ihan vaan varmuudeksi.

Jos nyt edes loppupäivän osalta asiat menevät suunnitelmien mukaan niin huomenna aamusta pääsette tsekkaamaan blogin uuden ulkoasun ja uuden postauksenkin Bellan puolella. Pitäkäähän peukkuja! :)

Kannattaa tykätä blogin fb-sivuista. Linkkaan sinne sitten kun blogi on auki ja postaus julkaistu. <3

ACO:sta vielä sen verran, että uudistuneet pakkaukset ovat mielestäni supertyylikkäitä ja mua ainakin kiinnostaisi testata tuota Bronze Creamia. Sattuuko se olemaan tuttu tuote jollekin?
Tarkoitus oli myös linkkailla tähän postaukseen muita ihania tyttöjä, joita tilaisuudessa näin, mutta teen tätä postausta nyt kännykällä ja sen kanssa linkkailua en hallitse. 

Eli kiitos kaikille mukavasta illasta ja toivottavasti nähdään taas pian! <3

Mä rupean nyt nörtteilemään ton uuden koneen kanssa. Ja jos jotain positiivista tästäkin härdellistä on haettava niin se on ehdottomasti se, että vanha koneeni oli ruman ruskea, mutta uusi kone on valkoinen! :D

Coming soon

January 29, 2015

Takana on tapahtumantäyteinen keskiviikko, jonka vietin Erikan kanssa Helsingissä.
Instagramistani, reetta_e, löytyykin muutamia kuvia tästä päivästä. Parempaa raporttia on tulossa heti kun saan kuvat käytyä läpi ja ajatukseni taas kasaan. Olin vasta yhdeksän jälkeen kotona ja ruoanlaiton jälkeen oli vaan pakko istua koneelle ja katsoa tiistain ja keskiviikon Salikset. Se sarja vaan on niin legenda, etten älyttömimmistäkään juonenkäänteistä huolimatta pysty jättämään yhtäkään jaksoa välistä. Jaksot on pakko katsoa oikeassa järjestyksessä.

Toisen ihmisen identiteetin kaappaaminen oli täysin uutta sarjassa ja menee varmaan kipeimpien juonenkäänteiden top femmaan.  
Vai mitä te olette mieltä tästä Marianna jutusta?

Sen pidemmittä höpinöittä laitan läppärin kiinni, kömmin peiton alle ja nukun kunnon yöunet. 
Ja kuten alla oleva kuva lupailee niin asukuvia olisi tulossa vielä tämän viikon aikana. 

Kuullaan taas pian! <3

Kuva: Erika

No more dark circles under your eyes

January 26, 2015

Olen saanut useammankin postaustoiveen meikkeihin ja meikkaamiseen liittyen. Toteutus on ollut aika nollaa. Huulipunavinkkejä olen antanut asukuvien yhteydessä, mutta siihen se sitten aika lailla on jäänytkin. Ja vaikka en vieläkään sitä omaa marmorialustaani olekaan mistään löytänyt niin päätin silti kuvata nämä meikit teille nyt heti, etten vaan unohda koko meikkipostausta.

Eli kuvitelkaa upea vaalea marmorialusta meikkien alle niin ne näyttävät superisti paremmilta.
Ja sitten asiaan! :D
Mua ainakin #ahdistaa suuresti ne silmien alla majailevat kutsumattomat vieraat. Nukun sitten kolme tai kolmetoista tuntia niin siinä ne ovat ja pysyvät. Olenkin vajaa kuukausi sitten löytänyt lyömättömän yhdistelmän, jonka avulla nuutuneimmatkin kasvot loistavat, koska tummat silmänaluset ovat historiaa.

Tärkein osa tätä yhdistelmää on Max Factorin CC-kynä silmänalusille. Ostin tuon hetken mielijohteesta ennen joulua Stockalta ja hinta oli muistaakseni n.15€. Kynä haisee sellaiselta perus muovailuvahalta, mutta ei kannata antaa sen hämätä. Silmänaluset kannattaa kosteuttaa kunnolla ettei väri jää epätasaikseksi. Sitten CC-kynällä pari vetoa silmien alle ja sen jälkeen levitä väri sormella tai siveltimellä tasaiseksi. Tämän jälkeen laita kasvoilla meikkivoide ja sitten onkin viimeisen silauksen aika.

Oriflamen illuskin concealer, sävy nude pink, on tämän hetken yksi ehdoton suosikkituotteeni. Olen tämän kuultoa antavan tuotteen saanut blogin kautta ja se on täsmätuote silmänalusille. Yksinään se ei toimi silmänalusille, mutta kun sen laittaa Max Factorin CC-kynän + meikkivoiteen päälle ja levittää samalla myös poskiluulle on tuote näin käytettynä täydellinen kuultoa antava pohjustustuote. Päälle irtopuuteri ja täydellisen freesi meikkipohja on valmis.

Miltäs tällainen meikkivinkki kuulostaa? Entä ovatko tuotteet teille ennestään tuttuja?

Ihanaa uutta viikkoa kaikille ja KIITOS edellisen postauksen ihanista kommenteista. <3 Olen ollut ihan otettu ja hämillään siitä miten paljon niitä kommentteja on tullut! <3 Ja muuten, nyt kannattaa siirtyä seuraamaan blogiani Bloglovinin ja Facebookin kautta, jotta pysytte varmasti kärryillä kuun vaihtuessakin. Molempien linkit löytyy sivupalkista.

Ps. CC-kynä toimii muuten todella hyvin myös amorinkaarella ja saa huulet näyttämään täyteläisemmiltä. 





Big News

January 25, 2015

Aloitin aamun kertomalla instagramissa jätskihimostani, joka iski heti herättyäni. Mutta se ei nyt kuitenkaan ollut se juttu, miksi postaukseni otsikko on Big News vaan jotain ihan muuta kerrottavaa pitää tämä päivä sisällään.

Olen superinnoissani, mutta samaan aikaan mua jännittää. Kuten blogiani kauan lukeneet tietävät niin olen aikamoinen jännittäjä kun jotain uutta on tiedossa. Ja nyt on tiedossa jotain uutta aika isolla U:lla. Olen ottamassa askeleen, josta olen salaa haaveillut jo kauan. En kuitenkaan ole uskonut, että haaveeni voisi toteutua jo nyt tai välttämättä ikinä. Haaveet kun eivät välttämättä toteudu koskaan.

Se asia jota tässä teille nyt yritän kertoa on blogimuutto
Kun kuukausi vaihtuu kääntyy samalla myös täysin uusi sivu blogilleni. Pikkuinen blogilapsoseni pakkaa laukkunsa ja muuttaa Bellablogien alle.
Olen aika monta kertaa joutunut nipistämään itseäni sen suhteen, että onko tämä nyt ihan oikeasti totta. Mutta kun tammikuu lähenee loppuaan ja blogin uusi ulkoasukin alkaa olla valmis niin nipistelyn tarve on kummasti vähentynyt. Sunnuntaina 1.2 alkaen minut blogeineen löytääkin osoitteesta http://lifeisbeautiful.bellablogit.fi/. 
Sivu ei ole vielä auki, mutta sen voi tallentaa sivuhistoriaan vaikka heti.

En malta odottaa, että näette blogini päivittyneen ulkoasun. Se on vielä enemmän näköiseni. Mikään muu ei sitten tulekaan muuttumaan, sen lupaan. Muotia, höpöttelyjä ja kaikkea mitä blogini on sisältänyt nyt niin sitä se tulee sisältämään jatkossakin. 

Ehkä yksi eniten jännittämäni asia tähän muuttoon liittyen on ollut juuri tämän postauksen julkaiseminen. Olen niin kiitollinen teistä ihanista lukijoista, jotka jaksatte aina kommentoida ja sitä kautta luoda blogiin sitä ilmapiiriä, jonka ansiosta sinne on aina ihana tulla. 

Toivottavasti tapaamme myös uudessa osoitteessa? <3



 

New Teddy Coat

January 24, 2015

Keskiviikkona oli jokunen aste pakkasta ja jäätävä viima. Tuumin, että mitä pukisin päälleni kun ohjelmassa oli päivä Turussa ystävän kanssa hengaillen ja shoppaillen.
Päätin panostaa lämpimään takkiin, jonka alle sai pukeutua kevyemmin. Yhdistelmä toimi: ei tarvinnut paahtaa kaupoissa niska hiessä, mutta silti myös ulkona tarkeni käppäillä.

Kavereiden kesken tästä on tullut jo vitsi - takkihimo, joka minut on viimeisten kuukausien aikana vallannut ei ota laantuakseen. Tämä alennysmyyntien luvattu aika on saanut takkivarastoni kasvamaan useammalla yksilöllä ja vähän jo hävettää myöntää, että tämäkin takki on uusi. Se saapui viikko sitten Nellyn* alesta. Mutta jos 100€ takin löytää hintaan 39€ niin sellaista tilaisuutta ei vaan voi jättää käyttämättä. Vaatekaappini on kuitenkin asiasta semisti eri mieltä ja balanssin säilyttämiseksi olen vienyt kaikkiaan viisi takkia Radiokirppikselle, jossa mulla tällä hetkellä on pöytä Erikan kanssa.

Juttelen tuosta piposta enemmän kunhan saan toteutettua yhden meikin jota sen kanssa olen suunnitellut. Hypätään siis suoraan laukkuun, jota blogissani ei aiemmin ole näkynyt. Ja nyt tarvitsenkin teidän apuanne. Nimittäin tuo superihana kameralaukku/laukku on ystäväni Maijan, jonka kerroin muuttavan ulkomaille. Hän kysyi voisinko myydä tuon & Other Storiesilta hankitun nahkalaukun hänen puolestaan, koska se ei vaan millään mahdu matkaan mukaan. Suostuin, koska olen siitä asti kun Maija tuon hankki niin salaa haaveillut, että se löytyisi omastakin laukkuvalikoimasta.
Nyt kysymys kuuluukin, että pitäisikö mun vaan laittaa tuo kameralaukku myyntiin eteenpäin vain lunastaa se tästä välistä itselleni?

Palataan vielä sen verran tuohon takkiin, että onko teddy coat mielestänne Hot or Not?

Ihanaa viikonloppua kaikille! <3
*mainoslinkki










 Kuvat: Maija

Beanie, COS
Sunnies, Gina Tricot
Teddy Coat, Notion 1.3
Bag, & Other Stories
Scarf, Acne
Shirt, H&M
Dress, Oysho
Tights, Falke
Shoes, Skopunkten




#friendtime

January 21, 2015

Vietin tänään vapaapäivää Turussa. Päivä oli sovittu jo hyvissä ajoin, koska rakas ystäväni Maija on muuttamassa ulkomaille alle viikon päästä. Vedin raksit kalenteriin, ostin junaliput ja vietettiin kyllä mitä ihanin päivä tänään. Suuntasimme lounaalle Fontanaan ja istuimmekin siellä lähemmäs kolme tuntia. Vaihdettiin kuulumisia, suunniteltiin tulevaa ja eniten tuumittiin mitä kaikkea tuleva vuosi Maijan elämässä saattaisikaan tuoda tulleessaan.

Höpöttelymaratonin jälkeen kävimme nappaamassa asukuvat. Maijalla on itselläkin sama kamera kuin minulla niin kuvailut hänen kanssa sujuu aina mitä parhaiten. Julkaisen kuvat teille vielä tämän viikon aikana.
Kuvailun jälkeen suuntasimme kaupoille. Tein muutaman ihanan löydön ja aionkin ne esitellä omassa postauksessaan myöhemmin.

Lopuksi suuntasimme Foijaan lasilliselle kuohuvaa. En olekaan siinä paikassa koskaan ennen käynyt, mutta tykästyin kovasti. Saimme ihanan nojatuolipaikan ikkunan edestä ja kilistelimme tuleville uusille tuulille.
Nostan hattua Maijan rohkeudelle ottaa irtiotto kaikesta tutusta ja turvallisesta. Halusin antaa hänelle matkaan mukaan jotain. Tiesin, että mitään isoa se ei voisi olla, koska tavaraa mukaan mahtuu niin rajallinen määrä. Löysin Gina Tricotista sirot helmirannekorut adjektiiveilla. Oman nimen ensimmäinen kirjain roikkuu rannekorussa ja sen kirjaimen mukaan määräytyy, että mitkä adjektiivit koru pitää sisällään. Löysin meidän molempien kirjaimet ja voitteko kuvitella, että Maijan korusta löytyi se sana rohkeus.

Halattiin kovaa ja vaikka ei ole tietoa, että koska tai missä näemme seuraavan kerran, niin tiedän ettei ystävyytemme katoa mihinkään. <3 
Ikävä tulee, se on varma, haikeus iski hetkeksi jo kotimatkalla.  

Ja muuten, mullakin olisi jotain kerrottavaa uusista tuulista. Mutta palaanpa siihen asiaan ihan omassa postauksessa. :)

Ihania päiviä kaikille ja muistakaa viettää aikaa ystävienne kanssa livenäkin! <3






SS15 part two

January 19, 2015

Tänään on parannettu maailmaa pullan parissa kun ihana Erika oli meillä kylässä. En ole maanantai tyyppi, mutta kankean alun jälkeen tästä maanantaista tuli kyllä mitä mukavin päivä.  
Tai voiko päivä edes olla huono jos siihen kuuluu laskiaispulla kera kermavaahdon ja hillon?

Ehkä mun pitäisi siirtyä ruokabloggaajaksi, koska näitä pressipäivän loppuja kuvia lisäillessäni ensimmäisenä tulin mieleen, että miten parhaat pressipäivät nämä olivatkaan kun tarjolla oli Magnumin jäätelöpuikkoja itse valitsemilla lisukkeilla. :D
Huomenna kyllä menen salille...

Mun ajatukset nyt niin harhailee joka suuntaan, että näköjään järkevää tekstiä on turha odottaa. Odotan malttamattomana että näen mitä tämän päivän salkkareissa on tapahtunut.

Eli tekstin sijaan, nauttikaahan kuvista, varsinkin jätskikuvista.
Mä meen katsomaan ne salikset ja sitten unille.

Kuullaan taas pian! <3














Instagram photos

January 18, 2015

Olen viimeisen parin kuukauden aikana koukuttunut instagramiin entistä enemmän. Syynä on uusi puhelin, josta en sen suuremmin ole maininnut, mutta tarkkasilmäiset ovat joissain selfieissä asian ehkä huomanneet. Elin jonkinlaisessa symbioosissa iPhone neloseni kanssa lähes päivälleen neljän vuoden ajan. En voinut edes kuvitella, että hankkisin enää muuta kuin iPhonen. Kun hyvin palvellut kännykkäni alkoi olemaan hidas ja kännykällä otettujen kuvien laatu rupesi turhauttamaan liikaa niin hurautin Sonera kauppaan ja hankin iPhone6:sen.

En voisi tyytyväisempi hankintaani olla ja Apple rakkauteni vain kasvaa. Ensin kutonen tuntui ihan hirveän isolta nelosen jälkeen, mutta nyt kun olen kännyä pari kuukautta käyttänyt olen tottunut siihen ja se on kyllä ihan täydellisen kokoinen.
Nyt kelpaa kännykällä napsia kuvia eikä laadusta tarvitse turhautua. Käykäähän kurkkimassa instaani, josta löydyn nimellä reetta_e.

Tein teille muutaman kollaasin kuvista, joita kännykkääni on kerääntynyt marraskuussa ja joulukuussa. Onko tällaiset kollaasipostaukset muuten teistä kivoja? Olisiko kiva nähdä niitä useamminkin? :)
 
Joulukuun ekat asukuvat./ Yksi lemppari paikkani Helsingissä, Stockmann./ Tukholmassa paistoi aurinko kun olimme Erikan kanssa suuntaamassa NK:lle.

Yksi kaunein näkemistäni kukkakimpuista koristi kattausta Gina Tricotin pressitilaisuudessa marraskuussa./ Victoria's Secretin lahjapakkaus, jonka olin tuonut Kreikan reissulta./ Tuoksujen fiilistelyä Viking Gracelle avatussa VS:n myymälässä./ Macarons leivos Kuiron kahvilassa, Salossa.

Asua marraskuun lopulta./ Gina Tricot SS15./ Aamiainen ihanan Juulin kanssa La Torrefazionessa./ Asukuvat Helsingin reissulta.

Sushia Helsingissä./ Aamianen Espresso Housessa Tukholmassa./ Kesän fiilistelyä, kuva on otettu Kreetan lennolta./ Sushia Tukholmassa. 

Leppoisaa sunnuntaita kaikille! <3
« »
Instagram @Reetta_e





Layout by Julia E / Header by Mari H.

Powered by Blogger.