Iltapala parvekkeella

July 31, 2015

Sateen jälkeen parvekkeemme muuttu niin kauniin väriseksi, että mun oli ihan pakko ikuistaa se näihin kuviin eilen illalla. Ostin kotiin pitkästä aikaa kukkia ja valitsin niille maljakoksi vanhan Riihimäen lasin lasipurkin. Parvekkeen, maljakon ja kukkien väri sointui täydellisesti yhteen ja valkoisella lautasella ollut iltapalani toi kivasti valoa kuviin. Ruoan kuvaaminen on jotenkin hirveän terapeuttista, koska ruoka ei liiku mihinkään.

Nämä kuvat koitin kuitenkin saada otettua suht nopeasti, koska en kestä mysliä, joka ei enää rousku hampaissa. Murojen rouskumattomuus ahdistaa ehkä vielä enemmän ja tiedän, että en ole tämän asian kanssa yksin. :D

Olin onneksi tarpeeksi ripeä ja sain nauttia parvekkeella herkullisesta iltapalastani. Maustamaton jogurtti, mansikkainen muromysli ja tuore minttu olivat sen verran kova yhdistelmä, että tulen syömään tätä vielä monesti, nam!

Mutta jes, se olisi taas viikonloppu ja kesäloma on taas viikon lähempänä. Odotan lomaani jotenkin niin malttamattomana, että välillä ihan huvittaa. Mutta jokainen tarvitsee vuodessa edes sen yhden oikean loman. Vaikka usein sanotaankin, että yrittäjät ei lomaile niin mä olen ainakin alusta asti pitänyt huolen siitä, että edes se yksi loma on vuodessa pidettävä ja silloin on matkustettava pois kotikulmilta - muuten en pysty irrottautumaan työstäni täysin.

Mutta nyt irrottaudun arjesta viikonlopun viettoon ja taidankin suunnata huomenna maalle rentoutumaan.

Ihanaa viikonloppua kaikille! ♥



SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

TBT: heinäkuuni vuonna 2014

TB-tagia tulee käytettyä instassa jonkin verran, mutta en ainakaan muista, että olisin koskaan tehnyt blogiin mitään TB-postausta. Kun nyt vielä ollaan torstain puolella niin ajattelin julkaista teille throwback thursday -hengessä kuvia viime vuoden heinäkuun aikana tehdyistä postauksista. Vuoden 2014 heinäkuu oli säiltään yksi upeimmista ikinä ja nautin kesästä täysillä. Tuntui, että olin enemmän menossa kuin kotona, koska en raaskinut istua sisällä pitkän työpäivän jälkeen.

Kesän 2014 tulen aina muistajaan mojitoista. En oikein edes tiedä, että mistä muhun se valtava mojito villitys iski, mutta onnistuin tartuttamaan sen aika moneen muuhunkin ja aika monet alkoholittomat mojitot tuli kesän aikana väsättyä itsekin. Yksi versioistani oli seljankukkainen mojito ja postauken siitä pääsette lukemaan tästä.



Viime heinäkuussa tuli syötyä aamiaista kotipihalla lukuisat kerrat. Jos on aikaa mennä syömään ulos niin usein se myös tarkoittaa sitä, ettei aamu ole kiireinen ja se jos mikä sopii kesään.

Valkoinen oli heinäkuun ja oikeastaan koko viime kesän väri numero yksi. Kynteni olivat koko kesän valkoiset ja hankin niihin mätsäävän sormussetin, jonka käytinkin lähes loppuun kesän aikana. Heinäkuusta mieleen jäivät nämä asukuvat, joissa olin pukeutunut vaalean eri sävyihin. Myös kuvauspaikka oli täydellinen ja nyt sainkin kipinän, että täytyy käydä kuvailemassa siellä taas pian.


Kuvailin Muratin kanssa myös toisen valkoisen asun viime kesänä ja ne kuvat julkaisin myös heinäkuussa. Kuvat oli otettu jo toukokuussa Costumen tähtistailaaja kisaa varten ja kun selvisi etten päässyt enää finaaliin asti niin sitten julkaisin kuvista oman postauksen blogissani. Vaikka mielestäni tuntuu aika jäätävältä katsoa vuoden takaisia kuvia itsestään, koska kameran edessä olemisessa kehittyy ihan koko ajan niin silti näissä kuvissa on vaan sitä jotain, minkä olemassaoloa on mahdoton selittää.



Mitä muistoja teillä on heinäkuusta 2014? 

Tämänkin vuoden heinäkuu siirtyy pian TB-arkistoihin, mutta sitä ennen toivotan mukavaa heinäkuun viimeistä teille kaikille! ♥


SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

Tän kesän jäätelörakkaus

July 30, 2015

Olen jäätelön suurkuluttaja ja mehujäät ovat lemppareitani myös. Harvoin ostan mitään litran pakettia, koska kaipaan vaihtelua. On ihanaa jos pakkasessa on montaa erilaista tuuttia ja puikkoa, joista voi sitten jätskihimon iskiessä valita lempparinsa. Harvoin meillä on tällaista tilannetta, koska jäätelöt katoavat sieltä kovin nopeasti.

Vaikka jäätelökioskien hinnat ovat aikamoiset, niin silti olen yleensä käynyt kesäisin kymmeniä kertoja maistelemassa pehmistä ja erilaisia jätskimakuja. Tänä kesänä en ole käynyt kuin kaksi kertaa, koska sopivia säitä ei ole kohdalleni osunut. Yleensä kesän jäätelorakkauteni kohdistuu johonkin raikkaaseen yksilöön, mutta tänä vuonna ilmat ovat sekoittaneet tämänkin jutun.

Olen meinaan rakastunut täysin Magnumin Créme Brûlée puikkoon. Puikko maistuu créme brûléelle, kinuskille, maitosuklaalle ja hampaissa rouskuu suklaan seassa olevat karamellisoidut sokerirakeet. Tomin mielestä jäätelö oli jopa liian makea, mutta mun mielestä ihan täydellinen. Onneksi tämä on vain joku limited edition maku, niin en ihan määrättömästi voi näitä puikkoja syödä. Pakkasessa on vielä yksi puikko jemmassa, koska ostin varmuudeksi kaksi, että varmasti saan nyt kuvattua jätskin tähän postaukseen. Täysin virheetön ei toki tämänkään postauksen puikko ole, mutta kahta kappaletta näitä jätskejä en voinut itseni antaa syödä yhden illan aikana. :D

Oletteko te maistaneet tätä Magnumia, mitäs tykkäsitte? Jos et, niin aiotko maistaa créme brûlée puikkoa tämän kesän aikana?

Makoisaa torstaita kaikille! ♥




SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

Blue jumpsuit and orange lips

July 29, 2015

Oranssin ja sinisen yhteensopivuus on jotain niin täydellistä, että miten saatoin unohtaa sen luvattoman pitkäksi aikaa. Kaikki lähti tuosta takista, jonka Hennesin alesta bongasin pari viikkoa sitten. Kun saavuin takin kanssa kotiin niin tajusin heti, että se kaipaa seurakseen oranssin huulipunan. Niinpä kaivoin meikkilaatikon uumenista yli vuosi sitten hankkimani MACin Morangen, lisäsin tummansinisen jumpsuitin ja nappasin takin heti käyttöön. Löysin rakkauteni tuota huulipunaa kohtaan 110%:sesti uudelleen, jes!

Takin ja huulipunan liitto on koukuttanut minut täysin ja voisinkin pukeutua tähän yhdistelmään tällä hetkellä vaikka joka päivä. Yhdistelmä ihastutti yhtä ystäväänikin viikonloppuna niin paljon, että lupasin tuoda hänelle oman Morangen kun suuntaan perjantaina töihin Helsinkiin.

Mutta hei, mä lähden nyt ostamaan yhtä herkullisinta jäätelöä ikinä, jotta saan tehtyä siitä teille vinkkaus postauksen. Olen jo kerran hakenut sellaisen jätskin tätä tarkoitusta varten, mutta se olikin ihan säröillä enkä voinut sitä kuvata. Joten todella HARMI, että joudun taas käydä ostamassa uuden yksilön.

Miten on, iskeekö Morange teihin?

Ihanaa keskiviikko iltaa kaikille, nauttikaahan tästä kesäisestä illasta! ♥






Kuvat: Diina

Sunnies, Aldo / Lips, MAC, Morange / Jacket, H&M 

Watch, Esprit (gifted) / Jumpsuit, Zara / Shoes, Prada

SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

Have a great day

July 28, 2015

Tästä päivästä ei voi tulla kuin hyvä. Nukuin pitkät yöunet ja heräsin auringonpaisteeseen pari tuntia sitten. Hoidin muutamat työmeilit pois roikkumasta ja järjestelin keittiötä samalla kun valmistin aamupalaa. Seuraavaksi kaivan imurin kaapista ja sen jälkeen taidan hetkeksi istahtaa parvekkeelle, koska kerrankin ei ole arkipäivänä minuuttiaikataulua.♥

Operaatio itseruskettavan pois hinkkaaminen olisi myös edessä ja pino vaatteita odottaa kuvaamista, että saisin ne myyntiin. On ihana olla ihan vaan kotona, sen ihmeellisempää ei mun tämän päivän hyvään fiilikseen tarvita.

Mukavaa päivää teillekin ja toivottavasti saatte edes hetken viettää kiiretöntä aikaa näin arjen keskellä! ♥


SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

Feikkitatuoinnit korujen korvaajina

July 27, 2015

Olipahan viikonloppu! Tyttöjen kanssa oli lauantaina niin hauskaa, että viihdyin baarissa lähes pilkkuun asti. Eilinen olo ei tosin ollut niin hauska, joten on hyvä pitää kiinni siitä tavasta, että käyn ulkona vain pari kertaa vuodessa. Se väsymyksen määrä on vaan jotenkin niin älytön.

Mielessä kasaamani asu päätyi lauantaina ihan oikeasti päälle ja se oli juuri niin kiva kuin olin ajatellutkin. Kuvia siitä ei valitettavasti ole, koska koko illan satoi enemmän tai vähemmän, mutta heti sään salliessa puen asun päälleni uusiksi ja nappaan siitä kuvat. Itseruskettavien kanssa läträily toi kauniin värin jalkoihini, mutta käsivarsille tapahtui jotain jäätävää. Niihin ei rusketus tullut missään vaiheessa tasaisesti, en tajua että miksi, ja tänään käsivarret ovatkin jo näyttäneet enemmän tai vähemmän ruttoisilta. :D Rusketuksen takia päätinkin korujen sijaan viimeistellä asuni feikkitatskoilla ja ne ovat pysyneet ihan älyttömän hyvin ihollani.

Sain kesän alussa Shinetattoolta postia ja nyt vasta tatuointeja tuli ekan kerran testattua kunnolla - kiitos tämän ihanan kesän. Shinetattoot osoittautuivat superihaniksi ja niiden kultainen sävy on ihan täydellinen. Kävin tänään hakemassa lauantaisia kamppeita ystäväni luota ja samalla nappasimme tatskoista kuvat. Koitin valita sellaiset kuvat julkaistavaksi, joissa läikykkäät käsivarteni eivät näyttäisi niiiin pahalle, mutta koittakaa kestää ja katsokaa vaan niitä tatuointeja.

Onko teidän tullut tänä kesänä testattua joitain feikkitatskoja? Mitä olette niistä pitäneet?

Mainiota uutta viikkoa kaikille! ♥





Kuvat: Anni

Metallic tattoo, Shinetattoo (gifted) / Lips, MAC / Morange 

Bag, Zara / Jacket, H&M / Jumpsuit, Zara

SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

Kiitollinen, onnellinen, häkeltynyt

July 25, 2015

Nämä kolme sanaa tiiviistävät täysin kuluneen kahden vuorokauden ajatukseni. Siitä on aika tarkalleen 48h kun julkaisin pitkään mielessäni muhineen postauksen ripsibisneksestä. Ajattelin aiheen herättävän kiinnostusta, mutta en ikinä olisi osannut kuvitella, että se noteerattaisiin tällaisessa mittasuhteessa. Kun postauksen alareunassa lukee 961 jakoa niin sivu tuli päivitettyä aika todella monta kertaa, kunnes uskoin, että totta se on.

Ensimmäinen tunteeni oli totaalinen häkeltyminen ja seuraavaksi esiin nousi kiitollisuus. On upeaa, että itselleni tärkeä aihe oli tärkeä teillekin. Se merkitsi minulle äärettömän paljon, sillä koskaan ennen en ole pohtinut postauksen julkaisua niin paljon kuin tämän tekstin osalta tein. Olen todella onnellinen, että uskalsin painaa sitä julkaise nappulaa.

Takana on kiireinen työviikko. Olen viettänyt enemmän aikaa töissä kuin kotona, joten viikonloppu onkin toivottu breikki arkeeni. Tänä viikonloppuna aion myös pukeutua johonkin muuhun kuin yökkäriin, kun suuntaan huomenna lukioaikaisten ystävieni kanssa viihteelle. Käyn ulkona äärettömän harvoin, joten vaatteiden miettiminen on aina todella hankalaa. Nyt mulla on poikkeuksellisesti ollut selkeä visio asustani alkuviikosta asti, mutta päälleni en sitä ole vielä koittanut.

Tarvitsen asuani varten ruskeat jalat, joten suuntaankin nyt läträämään itseruskettavien kanssa. :D

Ihanaa viikonloppua teille kaikille ja KIITOS tuhannesti! ♥



SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

Ripsibisneksen monet kasvot

July 22, 2015

Olen aloittanut mielessäni tämän postauksen kirjoittamista lukuisia kertoja ja sitten taas pyyhkinyt kaiken pois ja aloittanut alusta. Aloittaminen on aina niin vaikeaa, varsinkin silloin, kun aihe koskettaa itseä henkilökohtaisesti. Tämä aihe on kuitenkin se, joka tuo leivän pöytääni ja mahdollistaa sen, että minulla on työpaikka johon mennä. Harva kauneudenalan uusi tulokas on levinnyt niin nopeasti kuluttajien tietoisuuteen kuin ripsienpidennykset. Kynsimarkkinat kasvoivat hitaasti, mutta varmasti, kun taas ripsibisnes kasvoi räjähdysmäisesti heti Suomeen rantautuessaan, eikä tämä suunta ota laantuakseen.

Olen tehnyt ripsipidennyksiä nyt reilun kuuden vuoden ajan ja siksi voinkin todeta, että olen nähnyt aikalailla kaiken niin hyvässä kuin pahassa. Olen lukenut median ryöpytyksen siitä, miten ripsipidennykset allergisoivat ihan älyttömästi, mutta harvassa jutussa on ollut mainintaa siitä, että oikein tehtynä ripset harvemmin aiheuttavat oireita. Eihän maailmassa ole mitään takuuvarmaa juttua jolle kukaan ei olisi allerginen, mutta tämän kuuden vuoden aikana on allergiatapauksia ripsien suhteen osunut kohdalleni todella vähän siihen nähden, että miten paljon niitä olen tehnyt. Kun ripset on tehty väärin saattavat silmäluomet oireilla ihan vaan sen takia, eikä tällöin kyse ole välttämättä allergiasta.

Kun aloitin ripsien teon oli se ylellisyyttä. Luksuspalvelu, jolla oli sen mukaiset hinnat. Pian kuitenkin ripsien suosio kasvoi niin paljon, että pimeitä tekijöitä alkoi pompahdella sieltä sun täältä. Kysynnän suuruus kasvatti tarjontaa, mutta ei mitenkään positiivisessa mielessä. Ihmiset tottuivat siihen, että 40€ ensilaittoja on olemassa. Toteankin nyt, että Suomen verotuksella ja yrittäjän pakollisilla kuluilla ei 40€ ensilaittoja ole olemassakaan! Itse en olekaan missään kohtaan lähtenyt mukaan tähän naurettavaan hintojen poljentaan - ennemmin kilpailen laadulla. Haluan, että minut muistetaan tekijänä kauniista ripsistä kuin tekijänä, jolla on naurettavan halvat hinnat. Laatu on se mikä tässä työssä maksaa, sillä huolella tehty ensilaitto vie minulta edelleen aikaa 1,5-2h, koska haluan tehdä työni hyvin.

Olen korjannut muiden tekemiä ripsiä niin paljon, että ihan ahdistaa. Ahdistaa siksi, että sitä paskaa jälkeä on liikkeellä ihan liikaa. Mutta mitä voi odottaa jos ilman koulutusta tilataan tuotteet ulomailta ja aletaan vaan tekemään!? En nyt kuitenkaan väitä, että kaikki pimeästi ripsiä tekevät olisivat huonoja tekijöitä ja kyllä sitä kuraa valitettavasti tulee ihan virallisista liikkeistäkin. Erona vaan on se, että kun menet pimeälle tekijälle ei sinulla ole mitään takuita siitä, että millaisilla tuotteilla hän työskentelee. Olen itse työskennellyt kahdella ammattilaissarjalla ja molempien koulutusten käymiseen vaadittiin y-tunnus. Myös tukun jäseneksi rekisteröityminen vaatii y-tunnuksen. Ilman tätä tunnusta on mahdotonta tehdä ostoksia suomalaisista tukuista. Kun ulkomailta tilaa vaan jotain on hyvin mahdollista, että tuotteet ovat sellaisia, jotka esimerksi Suomessa ovat oikeasti kiellettyjä.

 
Netti on täynnä kauhukertomuksia ripsipidennyksistä. Joskus ajattelin niiden olevan keksittyjä, mutta tänä päivänä on pakko todeta, etten pidä enää mitään mahdottomana - en sen jälkeen millaisia ripsiä olen joutunut korjaamaan ja millaisia tarinoita olen asiakkailtani kuullut. Mielestäni surullisinta on se, että ripsiä halutaan niin valtavasti, mutta silti niistä ei olla valmiita maksamaan ja sitten itketään kun ylä- ja alaripset ovat liimaantuneet yhteen ja tekijä on joutunut leikkaamaan saksilla silmäsi auki. Onko oikeasti ikinä niin, että halvalla saisi sitä parasta laatua? Niin kauan kun on kysyntää, on myös tarjontaa. Haluankin korostaa, että sinulla on elämäsi aikana vain yhdet silmät, vaikka ripset ovatkin uusiutuva luonnovara.

Kun ripset on tehty oikein, eivät ne ole vaaralliset, eivätkä ärsytä silmääsi. Ripsipidennysten ei kuulu tuntua lainkaan. Itselläni on ollut ripset kuusi vuotta putkeen. Keväällä pidin niistä pienen tauon, mutta nyt minulla on taas pidennykset, koska ne helpottavat arkeani huomattavasti. Tuon lyhyen tauon aikana kävin piilolinssitarkastuksessa, jonka yhteydessä silmäni tutkittiin. Optikkoni ei ollut uskoa, että miten hyvässä kunnossa silmäni ovat vaikka olen käyttänyt piilareita yli kymmenen vuoden ajan ja kärsin myös siitepölyallergiasta. Mitään haittaa ripisipidennyksien jatkuvasta käytöstä ei siis ole silmilleni ollut.

Mikä sai minut kirjoittamaan tämän postauksen juuri nyt?

Syitä on monia, mutta yksi isoimmista syistä on se, että olen huolissani. Olen kuulunut nyt jonkin aikaa Facebookissa erääseen ripsiryhmään ja herännyt siihen, että miten huolestuttavaan suuntaan ripsibisnes on menossa. Tuntuu, että jotkut tekijät liimaavat silmiisi ihan mitä vaan, että saisivat vain rahaa. Kauniiden ripsipidennysten tekoon tarvitaan harjoittelua, kärsivällisyyttä ja omistautumista. Jos joku mainostaa tekevänsä ripsien ensilaiton tunnissa, niin älä mene. Jos ripset tekee siinä ajassa, on ne varmasti liimattu klimppeihin tai ripsikuituja on käytetty todella vähän.

Toivon, että tällä alalla vielä jossain kohtaa laatu ja ammattitaito voittavat ne halvimmat ripset ihmisten miettiessä, että mihin sen ripsien ensilaiton menisi laittamaan. Laadukkailla ripsillä kun on se oma hintansa ihan syystä. Tyhjän saa pyytämättäkin.

Haluan myös kaikkien pimeiden tekijöiden ja heillä käyvien asiakkaiden miettivän, että haluatko todella tukea ja olla osa harmaata taloutta? 

Mitä ajatuksia tämä postaus herätti teissä? Entä millaisia kokemuksia teillä on ripsipidennyksistä? 


Kiitos kuvista: Erika / NUDE ja Liisa / Elizaveta ♥

SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

Lovely Midsummer

July 20, 2015

Tämä postaus tulee tälleen tyylikkäästi kuukauden myöhässä, mutta eipä anneta sen häiritä. Jotenkin musta vaan tuntuu, että juhannuksesta olisi aikaa vain hetki, koska mielessä on ajatus viime kesästä, jolloin kesä alkoi juhannuksen jälkeen. Toisaalta taas tuntuu, että aikaa on kulunut ihan älyttömästi - viikot ovat tuntuneet puuduttavilta, kun päivä päivältä on vaan odottanut enemmän, että se kesä alkaisi. Missä mättää? Miksi kesästä ei voi nauttia ilman helteitä? Musta ainakin on epäreilua, että sitä kesää, valoa ja lämpöä odotetaan yli puolet vuodesta ja kun se kesä viimein saapuu niin se ei sitten alakaan ollenkaan. Kusetusta koko kesä 2015, sanon minä!

Viileästä säästä huolimatta juhannus sujui mukavissa tunnelmissa maalla. Perinteeksi muodostunut juhannusaaton seisova pöytä oli yhtä ihana kuin aina ennenkin. Söin tuona viikonloppuna kesäruokia varmaan viikon edestä. Kahvipöydän kruunaa aina isoäitini leipoma mansikkakakku, eikä sen parempaa kakkua olekaan.♥

Juhannusaattona sää kuitenkin lämpeni huomattavasti iltaa kohden ja pyöräilimmekin merenrantaan ihastelemaan illan kauneutta. Onneksi tästä pyöräilystä ei ole yhtäkään kuvaa, sillä oma menoni oli sen verran huteraa erittäin oudon, vain käsijarruilla jarruttavan, pyörän kanssa. :D Viipotin menemään vanhalla hiekkatiellä teddy bear hupparini kanssa - mahtoi olla parilla vastaantulevalla autolla ihmettelistä tämän näyn kohdatessaan. Juhannuspäivänä söimme auringon paisteessa aamiaisen ulkona, niin luksusta. Mutta päivällä alkoi valitettavasti satamaan. Se sade ei tuntunut lakkaavan lainkaan ja siinä samassa sateessa me sitten ajelimmekin illalla takaisin kotiin.

Maalla mieli aina lepää ja aika tuntuu pysähtyvän. Kiire unohtuu ja voi vaan olla. Sellaisesta olotilasta pitäisi jokaisen päästä nauttimaan edes joskus. 

Näillä ajatuksilla ja kesäisillä kuvilla toivotan teille ihanaa viikkoa! ♥











SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

Kesäinen ilta Vapianossa

July 19, 2015

Eilen illalla julkaisemassani postauksessa oli syksyinen tunnelma sään ja aiheenkin osalta. Tänä aamuna heräsin kuitenkin auringonpaisteeseen, joka itseasiassa on jo kadonnut, joten päätin tuoda kesäistä tunnelmaa blogiin kuvien kautta. Mainitsinkin jo aiemmin tällä viikolla viettäneeni keskiviikko iltani Vapianossa ystäväni kanssa. Päivä oli ehdottomasti tämän viikon kesäisin ja lämpöasteita riitti mittarissa vielä illallakin.

Idea Helsinkiin lähdöstä lähti siitä, kun sähköpostiini ilmestyi kutsu Vapianolta. Helsingin Vapianossa oli keskiviikkona mahdollisuus kuulla livemuusiikkia ja paikka olikin todella täynnä. Tykkään Vapianon erilaisesta konseptista ja jokusen kerran siellä on tullutkin käytyä niin Suomessa kuin Tukholmassakin.

Olen totaalisen ihastunut heidän kesädrinkkeihinsä, jotka ovat ihanan raikkaita ja maistuvat kesältä. Drinkit saa alkoholilla tai alkoholittomina. Olen tämän kesän aikana maistanut niistä kahta ja jos vaan ehdin vielä tänä kesänä siellä käymään niin ehdottomasti maistaisin taas listalta jotain uutta. Mitä ruokaan tulee niin se on mielestäni aina Vapianossa hyvää, koska se on niin tuoretta. Pöydissä olevista ruukuista löytyy aina tuoretta basilikaa ja tykkäänkin syödä pizzani kera basilikan.

Kiitos vielä Vapianolle ja ystävälleni ihanasta breikistä arkeen, nautin illasta kovasti! ♥

Nyt meikkiä nassuun sillä lähdemme syömään Tomin ja hänen kummityttönsä kanssa. 

Mukavaa sunnuntaita teillekin! ♥




SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

Ellos Fall / Winter 2015

Syksyinen fiilis on taas vallannut mieleni. Aamulla paistoi aurinko, mutta jo päivällä saapuivat pilvet ja sitten onkin satanut, satanut ja satanut. Istun tässä koneella kera teekupposen ja sohvapöydällä palaa kynttilöitä. Poltin muuten torstaina töissäkin kynttilöitä kun ukkonen mylläsi kaupungin yllä. Tähän tunnelmaan sopiikin loistavasti kurkistus Elloksen Fall / Winter 2015 -mallistoon. Mallistoesittely järjestettiin kesäkuun alussa ja syksyn teemaan sopien vettä satoi aamulla kaatamalla.

Ellos on itselleni tuttu sivusto vuosien takaa, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun pääsin tutustumaan siihen blogin kautta. En ole muutamaan vuoteen edes käynyt Elloksen sivuilla, joten yllätyin todella positiivisesti siitä, että millaiseen suuntaan se on kehittynyt. Uutena aluevaltauksena Elloksen valikoimiin on tulossa pihakalusteet. En edes tiennyt tykkääväni turkoosinsinisestä, mutta ihastuin suunnattomasti tuohon suloiseen pöydän ja kahden tuolin settiin. Itseasiassa ihastukseni kasvoi sellaiseen mittaluokkaan, että jotain tuon väristä on kotiin tullut hankittuakin, mutta palataan siihen toisen kerran.

Lastenvaatteista ihastuin karvaiseen huppariin, jonka hupusta löytyi aina niin suloiset korvat. Naistenmallistosta silmäni porautuivat mustaan tekoturkistakkiin. Mikä siinä muuten on, että tunnen nykyään kohtuuttoman suurta vetoa takkeihin!? Löytyykö kohtalotovereita? Ruusukultaiset yksityiskohdat ovat myös alkaneet kiehtoa minua aina vaan enemmän.

Ja entä sitten tuo marmoripöytä, IHANA! Olen tässä tuuminut, että tuollaiselle saattaisi ihan oikeasti olla tarvetta kodissamme. Meillä ei nimittäin ole yöpöytiä vieläkään, koska tarpeeksi kivoja ei vaan ole osunut kohdalle ja tuo nyt toimisi myös täydellisenä kuvausalustana. Marmori materiaalina tuntuu näyttävän silmissäni aina vaan paremmalle.

Nyt suuntaan sohvalle ihailemaan kynttilöiden kauneutta - täytyyhän sitä jotain positiivista näistäkin säistä koittaa löytää.

Ihanaa viikonloppua kaikille! ♥












SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

Tasan neljä viikkoa ja sitten...

July 17, 2015

...Alkaa loma! Ankeat kesäsäät ovat saaneet mut lähestulkoon laskemaan tunteja loman alkuun. Loma ilman mitään aikatauluja on enemmän kuin tervetullut. Näin kahdentoista tunnin työpäivän jälkeen on helppo todeta, että olen todellakin ansainnut tulevan lomani. Töiden jälkeen säilöin vielä viisi kiloa mansikoita ja nyt olenkin valmis nukkumaan. Iltapalaksi taidan ottaa vielä muutaman mansikan tai sitten nappaan ne aamulla junaan evääksi.

Eilen tuntui muuten ihan lomalle ja kesälle kun lähdin vielä työpäivän jälkeen ystäväni kanssa Helsinkiin. Sain Vapianolta kutsun syömään ja kuuntelemaan livemusiikkia. Reissu oli kyllä ihana piristys arkeen ja bussimatkasta kotiin olisi saanut hyvän pilavideon. En vaan tajua, että miten aina onnistun olemaan sellainen jäätävä kämmäri!

Mutta nyt suuntaan näkemään unia tulevasta lomastani ja toivotan hyvää yötä teille kaikille! ♥

PS. Kaivoin eilen meikkilaatikostani takaisin käyttöön MACin Morange huulipunan - miten olen saattanut edes unohtaa sen sinne lähes vuodeksi!?


SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

Denim jumpsuit and violet lips

July 15, 2015

Vietin eilen vapaapäivää niin antaumuksella, että koneellekin tulo unohtui ihan kokonaan. Eilinen oli kyllä superonnistunut, jos yhtä kalliiksi käynyttä osumaa ei lasketa. Lähdin päivällä ajelemaan kohti Ikeaa, jossa treffasimme Erikan kanssa. Matkalla koin aikamoisen säikähdyksen, kun rekan pyörästä sinkosi tuulilasiini niin kovalla vauhdilla kivi, että pam vaan ja tuulilasi otti kivasti osumaa. Vielä tänä aamuna uskoin, että selviän ilman tuulilasin vaihtoa, mutta toisin kävi. Työpäiväni aikana oli aurinko tehnyt tehtävänsä ja tuulilasi oli lähtenyt säröilemään oikein kunnolla.

Ei siinä muu auttanut kuin ottaa uusi soitto vakuutusyhtiöön ja tehdä vahinkoilmoitus. Tuulilasin korjaus olisi mennyt ilman mitään omavastuuta, mutta vaihdon suhteen on omavastuu kiitettävät 200€. Voinkin todeta, että nämä eilen otetut asukuvat, ovat blogihistoriani kalleimmaksi käyneet kuvat. :D

Kuvien jumpsuit on jo pari vuotta sitten hankittu, mutta se on lempparini edelleen. Tykkään sen väristä vaan niin paljon, että siksi en tunnu kyllästyvän siihen millään. Ainut miinus tuossa jumpsuitissa on kaula-aukon suuruus. Siksi usein olenkin pukenut sen alle rintsikoiden sijaan bikinit tai pitsitopin. Tällä kertaa testasin jumpsuitin alla Cubukselta saamaani pitsistä yläosaa ja se toimi ihan täydellisesti. Mielestäni tuo yläosa on enemmän toppi kuin rintsikat, koska tuon tyylisiä crop toppeja on tänä ja viime kesänä ollut kauppojen hyllyt täynnä. Erona on ainoastaan se, että niissä pitsiosuus jatkuu vähän pidemmälle. Tällä hetkellä alusvaatteiden ja vaatteiden ero tuntuu olevan hyvin häilyvä.

Olen himoinnut NYXin Macaron Lippie huulipunia jo kauan, mutta en vaan ikinä saa aikaiseksi tilata niitä, vaikka väreistä löytyy se kauan etsimäni vaaleansininenkin. Eilisiin kuviin sain lainata Erikalta sarjan violet huulipunaa. Tykkään väristä ihan älyttömästi, mutta taas kuvia muokkaillessani huomasin kiinnittävän huomiotani siihen, että näytän vaan jotenkin oudolta tuollaisten tummien huulien kanssa. No nyt ainakin olen monet kerrat sellaisia huulia kokeillut, että ehkä on vaan aika siirtyä johonkin uuteen väriin.

Mitäs te olette mieltä noista huulista, entä asusta?

Mukavia päiviä kaikille! ♥







Kuvat: Erika / NUDE

Lips, NYX Macaron Lippie Violet / Sunnies, Aldo / Trench coat, Zara

Clutch, Zara / Lace top, Cubus (gifted) / Jumpsuit, Zara

Watch, Ziiiro (gifted) / Shoes, Monki

SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM
« »
Instagram @Reetta_e





Layout by Julia E / Header by Mari H.

Powered by Blogger.