Pitsiä ja metallinhohtoa

May 29, 2012

Kesän trendit: pitsi & metallinhohto sopivat mitä loistavimmin yhteen. En nyt ehkä menisi vannomaan metallinhohtoisen pitsin nimeen, mutta erillisinä vaatekappaleina toimii.
Tai mitä itse olette mieltä? :)

En ole tätä asukokonaisuutta koskaan ennen käyttänyt, mutta varmasti tulen käyttämään vielä toistekin. Mainitsinkin jo aiemmassa postauksessani, että olen haastanut itseni: en saa ostaa mitään ennen juhannusta. Nyt sormet syyhyää kaivelemaan kaapin antimia syvimmistäkin uumenista. Ei siis lainkaan huono haaste, koska paljon kivoja juttuja on tullut löydettyä uudelleen. Onneksi ehdin varastoida kirkkaita värejä kaappiin heti alkuvuodesta, koska muuten tämä olisi ehkä liian haasteellista.

Meillä on myös ystäväni kanssa käytössä TUNNUSTUS - pakko. Tämä on koettu hyväksi käytännöksi kerran aiemminkin. Kaupassa miettii kivan asian kohdalla useampaakin kysymystä: jaksanko sovittaa, jaksanko jonottaa, jaksanko raportoida repsahduksestani! :D Viesti tulee nimittäis aina aloittaa sanalla - TUNNUSTAN.
Suureksi yllätykseksi minä olen nyt ollut se, jolla tunnustettavaa on ollut huimasti vähemmän.

Zaran kullanhohtoinen huivi on löytö viime kesän Tukholman matkalta.

Huivi, Zara
Pitsipaita, Indiska
Toppi, Bassike
Housut, Zara

Lupaamiani kuvia maksimekosta

May 28, 2012

MAKSIMEKKO <3
Ihastuin niihin jo pari vuotta sitten, mutta vasta viime kesänä tuli käytettyä niitä enemmän. Oikeankokoisen maksimekon löytäminen on aika haasteellista. Olen muutaman joutunut laittamaan eteenpäin, koska niissä tulee niin helposti valumisefekti jos mekko ei ole täydellisen kokoinen. Mutta onneksi muutamia hyviäkin on osunut kohdalle ja taas on kesä aikaa metsästää sitä uutta ja täydellistä. Haluaisin jonkun ihanan värikkään!

Ehkä yksi syy, miksi tykkään maksimekoista niin paljon on se, että kerrankin pituuteni on juuri sopiva johonkin! Yleensä kun paidata ja housut tuppaavat olemaan semisti liian lyhyitä. Soulmate on siis löytynyt.


Tämä H&M maksimekko löytyi puolitoista vuotta sitten alerekistä ja hinta oli huimat 10€. Minulla on samanlainen myös mustana. Pesuohjeissa sanotaan, että ei vesipesua. Otin kuitenkin riskin ja heitin mekon koneeseen, eikä se onneksi mennyt miksikään. Taas esille nousee arvostamani ominaisuus vaatteessa: mekko ei rypisty. Olen ehkä maailman laiskin silittäjä, joten vaatetta hankkiessa ostopäätökseen vaikuttaa paljon myös se, että tarvitaanko pesun jälkeen silitysrautaa vai ei.
Mekon ainut yksityiskohta on kauniit rypytykset olkapäillä.



Sormus, Guess
Rannekoru, Marni at H&M
Mekko, H&M

Kesäpäivä number one

May 27, 2012

Kuukauden odottelun jälkeen koitti vapaa viikonloppu. Parempaan saumaan se ei kyllä olisi voinut osua, sillä aurinko on paistanut niin lauantaina kuin sunnuntainakin.
Brunea on siis päässyt ottamaan ja kesäisistä herkuista nauttimaan.

Lauantaina olimme pyöräretkellä yli kolme tuntia. Retkeen sisältyi pari tuntia auringossa rentoutumista. Söin vadelmamehujään, enkä muista koska se olisi niin hyvälle maistunut. Vaikka jo alkuviikosta ehdin auringosta nauttia, niin silti vielä iski ensimmäisten aurinkopäivien riesa: aurinkoihottuma! Ensi viikolla ollaan taas arkipäivät tiukasti töissä ja tiistaina sääkin kuulemma viilenee, niin ehtii sitten iho lepäämään.

Mansikat <3


Tässä vielä lauantain asu:


Aurinkolasit, Zara
Mekko, Marimekko
Shortsit alla, Gina Tricot
Kengät, H&M

Houkutuksia maailmalta ja naapurista

May 25, 2012

Ruotsista tulee loistavia vaatteita. Ruotsalaisia merkkejä joista itse tykkään on monia. Yksi lemppareistani on kuitenkin ehdottomasti Cos. H&M:n "isosiskona" tunnettu Cos on mallistoiltaan simppelimpi, laadukkaampi ja myös hieman H&M:ää kalliimpi. Vaikka vaatteet ovat yksinkertaisempia on niissä kuitenkin sitä jotain. Kävin viimeeksi Cos:in myymälässä maaliskuussa Tukholmassa. Liike pursui tuolloin ihanuuksia ja upeita värejä. Pitkän pohdinnan jälkeen nappasin mukaan jotain keltaista, korallia ja vihreää.

Mutta nyt uutisista parhaimpaan: Cos on vihdoin avannut ensimmäisen Suomen liikkeensä ovet.
Jo alkuvuonna luin muistaakseni Oliviasta, että liike on tulossa tänä vuonna Helsinkiin, Kämp Galleriaan. Suosittelen ehdottomasti liikkeessä poikkeamista, vaikka merkki täysin vieras sinulle olisikin. Varmasti tämän kesän aikana tulen siellä itsekin poikkeamaan. Lupaan raportoida kun se hetki on koittanut.

Sitten niihin vielä suurempiin houkutuksiin. Nettisivu http://www.theoutnet.com/ on oikea aarreaitta. Suureksi houkutusten aarrearkuksi tämän sivun tekee se, että siellä on huippumerkkejä todella isoin alennuksin. Usein viikonloppuisin on vielä extra-aleja. Sivun tuotteet toimitetaan UPS:in kautta Lontoosta ja noin viikon sisällä paketti on perillä tilauksestasi. Kyllähän ne vaatteiden hinnat edelleen kovia ovat, mutta jos 300€ sijaan hintaa onkin 80€ tekee se tuotteesta lähes ilmaisen tuntuisen. Käyn sivua selailemassa todella usein, mutta en todellakaan voi sieltä usein mitään tilata. Joka päivä saan kuitenkin sopivan annoksen muotia kun klikkaan saitin uutiskirjeen mailissa auki. Usein on piristävää blingiä tarjolla.

Tänään bongasin jotain, mitä olin bongannut aikaisemmin (en muista oliko se tämän vai viime vuoden puolella) catwalkilta. Hame on niin överi, että se on jo ihana. Ei siinä mielessä ihana, että voisin moista käyttää, mutta kyllä se hymyn saa huulille. Pirtsakkaakin pirtsakampi! :D

Hame on D&G ja tehty strutsin sulista. Lähtöhinta sillä on huimat 1 947€ joten siinä ei edes 60% alea paljon tunnu.
Outnetin sivuilta löytyy vaatteiden lisäksi mm. kenkiä, laukkuja, huiveja ja koruja.  Suosittelen lämpimästi selaamaan sivun eri osioita läpi ja ihastelemaan sekä ihmettelemään mitä kaikkea maailman muotitarjontaan mahtuukaan!

Butterfly

May 23, 2012

Tänään menin töihin vasta yhdentoista aikaan ja ehdin aamulla päivittää itseni todelliseen kesämoodiin - maksimekkoon. Kuvaa en en ehtinyt napata, koska päivän aikataulut menivät uusiksi. Vaihdettiin keskeltä päivää yhden asiakkaan aikaa viikonloppuun ja ehdin kotiin ottamaan aurinkoa kolmeksi tunniksi. Mikä lämpö! <3 Ainakin vähän tuntuisi aurinko ottaneen kiinni. Taidan kuitenkin jatkaa huomenna samalla mekolla, joten otan sitten kuvia.

Eilen nappasin päälleni viime viikon päivän asusta tutut vaatteet, mutta kivan päivityksen teki Zaran viime kesän löytö: perhoskaulakoru.
Käytän melkein aina huivia tai sitten vaihtoehtoisesti isoa kaulakorua. Olo tuntuu jotenkin orvolta jos kumpaakaan ei ole.
Bongasin kaulakorun tosiaan viime kesänä Zarasta. Juna oli jo pian lähdössä kohti kotia, mutta poikkesin vielä pikaisesti Zaraan ja onneksi poikkesin, koska kaulakoru on ihanan erilainen. Muuten koru on kestänyt käyttöä hyvin, mutta muutama helmi on toisen siiven yläreunasta tippunut. Onneksi sitä ei kovin hyvin huomaa. Lähikuvassa ainoastaan.




Kaulakoru, toppi ja housut ovat kaikki Zarasta.

Juicy Couturen kesäpaita

Tämä viikko on ollut aivan uskomattoman ihana säiden puolesta! <3
Maanantaina olin jädetreffeillä ystäväni kanssa. Seiosoimme jo torilla Valion jädekiskan jonossa miettien mitä ottaisimme, kun tokaisin: "Näin Prisman pihalla olevassa Valion kiskassa Mövenpickin jäätelöitä."
Siltä seisomalta poistuimme jonosta ja hyppäsimme autoon. Oli kyllä hyvä päätös, koska Mövenpickin jäätelö oli niin hyvää! Valitsin rommirusina- ja minttusuklaapallon. Suosikkijäätelöni on kuitenkin tämänkin jälkeen Pappagallon lakritsijäätelö. Sitä ei ole mikään jäde syrjäyttänyt, vaikka rakkauteni tähän jäätelöön syttyi jo reilu kymmenen vuotta sitten.

Olin jo aamulla jädefiiliksissä ja valitsinkin päälleni Juicy Couturen ihanan kesätopin. Hankin topin viime syksynä ja nyt oli sopiva sää ottaa se ekan kerran käyttöön. Juicy Couturella on kyllä niin ihania vaatteita. Hinnat vaan ovat sen verran kovia, että hirveän monta Juicyn vaatetta ei itselläni ole. Ehkä parempi niin, koska silloin ne muutamat tuntuvat vielä enemmän spesiaaleilta.

Ihanat värit ja niin tyypillinen Juicy lause.
Topin takana on yksityiskohana pieni frilla sekä söpö sydän. <3



Aurinkolasit, Bershka
Korvakorut & kaulakoru, Guess
Huivi, Zara
Toppi, Juicy Couture
Housut, Zara

Haaste: en osta mitään ennen juhannusta

May 20, 2012

Olen haastanut itseni todenteolla: en saa ostaa mitään vaatteita, asusteita tai muutakaan noihin ryhmiin kuuluvaa ennen juhannusta.
Tämä alkoi toukokuun alusta, jolloin varasin lennot Lontooseen ja lähden muutamaksi päiväksi tapaamaan ystävääni! <3
Suhteellisen hyvin on sujunut, vaikka tottakai joitakin repsahduksia on tapahtunut.. Tänään kuitenkin jouduin pahimpaan koetukseen ikinä, koska kova kannustin silmien ummistamiseen kaiken ihanan suhteen on ollut Victoria's Secret, jonka piti kesäkuussa aueta Lontoossa. Tänään kuitenkin kuulin, että se aukeaa vasta 25.7!! Kaihoisasti kävin edes vähän kurkkimassa tarjontaa VS:n nettisivuilla, mutta sain hillittyä itseni. Suurin syy taisi olla se, että muistin jotain tärkeää: juhannuksen jälkeen saitilla alkaa mahtavat alet!
Jos siis olet harkinnut tilauksen tekemistä Victoria's Secretiltä kannattaa se ehdottomasti tehdä vasta about kuukauden päästä. Tilaukseen varaamallasi budjetilla kun saa silloin niin paljon enemmän kaikkea ihanaa. 

Nyt siis vain yritän raivata omia kaappejani, jos vaikka sieltä jotain kivaa, melkein uutta, pongahtaisi päälle pantavaksi. Ja on tämä järjestely pientä tulosta tuottanutkin!
Olen kokenut, ainakin hetkellisen, uudelleen rakastumisen karvaliiveihin kesän lämpöä odotellessa. Löysin kaapin syövereistä myös aivan ihanat Zaran housut, joita olenkin viime viikkoina paljon käyttänäyt erilaisten yläosien kanssa.
Näiden kautta se tämänkin päivän asu löytyi:


Karvaliivi, Paprika
Toppi, Zara (yhdessä aiemmassa postauksessa esittelin Zaran nahkamekon ja tämä on saman malliston nahkatoppi. Samaan aikaan niin ihanan lämmin ja kuitenkin vilpoinen päällä.)
Housut, Zara <3

Viiden euron löytö

May 19, 2012

Yleensä tuntuu, että kaikki ihana on kallista.
Joskus kuitenkin onni potkaisee ja voi tehdä todella edullisiakin löytöjä. Tästä hyvänä esimerkkinä aivan ihana H&M:n mekko, jonka tammikuussa bongasin alerekistä hintaan 5€. Eihän vitosella saa edes mitään perustoppia.

Nyt sillä hinnalla tosiaan sai mekon. Käytin mekkoa ensimmäisen kerran tällä viikolla ja varmasti tulen käyttämään kesän aikana vielä montamonta kertaa. Rakastan paitsi mekon väriä, myös sen "hihojen" erilaisuutta.

Mekon pituus on myös kiva, kun se ei ihan ole maksi, mutta pitkä kuitenkin. Juuri tuon pituista mekkoa minulla ei aiemmin ole ollutkaan.

Mikä ihaninta - mekko ei rypisty, joten se on loistava matkustuskaverikin! :)

Korvakorut, Guess
Rannekoru, Lontoosta
Mekko, H&M

Väriä kynsiin

May 17, 2012

Värejä on nyt nähtävillä kaikkialla enemmän kuin koskaan. Tai ainakin siltä tuntuu, ihanaa! :)
Jos kuitenkin tuntuu, että neon pinkki mekko on ei niin sinua, voit onneksi lähteä mukaan värien leikkiin kynsilakoilla.
Todella laadukkaat Stargazer kynsilakat hehkuvat mitä upeimmissa väreissä. Värivalikoima on todella laaja ja harvoin näkee värejä, joita tämä sarja sisältää. Lakat pysyvät hyvin, kuivuvat nopeasti ja tähän päälle - ovat vielä edullisiakin.
Vielä en sitä kokonaisvaltaista työpaikkani esittelyä ole saanut tehtyä, mutta olkoon tämä part one. Sillä niin minä kuin asiakkaatkin ovat todella ihastuneita näihin kynsilakkoihin.


Ihan kaikki värit eivät telineeseen mahtuneet joita liikkeessäni tällä hetkellä on. Eikä minulta varmaan siltikään löydy puoliakaan siitä, kuinka paljon värejä todellisuudessa on, mutta kyllä näitä katsellessa alkuun pääsee :)

Onnistumisen riemua

Siitä on noin kolme vuotta aikaa kun ensimmäisen kerran päätin kokeilla voileipäkakun tekoa. Ostin sitä varten oman säilytyskuvun, mutta ihan putkeen ei mennyt! Kotelo oli aivan liian pieni ja ensimmäistä voileipäkakkua tehdessäni, en saanut kantta mahtumaan päälle. Itse kakku oli kyllä ihan hyvää, mutta vasta kokeiluasteella. Tein toisen kerran ja juuri sen kokoisen, että kupu mahtui päälle. Näin toimiessani voileipäkakusta tuli niin pieni, että hyvä kun siihen kahvihetkeen riitti. Innostus voileipäkakun tekoon jäi, kunnes tällä viikolla päätin ottaa asian uudelleen käsittelyyn! :D
Edessä kun oli kaksi arkivapaata. Suuntasin siis kauppaan ja hankin ison täytekakun säilytyskuvun.
Visioin, että siihen mahtuisi kunnon kokoinen voileipäkakku ja kyllä, se piti paikkansa. Voileipäkakku onnistui yliodotusten niin ulkonäöltä kuin maultaankin.

Tässä kuvia:

Vielä ehtii tehdä treenikakkuja ja sitten sen oikean vaikka ylioppilasjuhliin! :) Voileipäkakku ei voi koskaan jäädä raa'aksi taikka likilaskoiseksi, täydellistä!
« »
Instagram @Reetta_e





Layout by Julia E / Header by Mari H.

Powered by Blogger.