URBAN WEAR BY PEAK PERFORMANCE

Pidin tässä syksyllä melkein kuukauden kirppispöytää ja päätin luopua myös todella monesta takistani. Isoin syy päätökseen oli se, että en halunnut kaapin enää täyttyvän niillä ihan kivoilla takeille, joita on tullut hamstrattua kaupoista vaan siksi, kuin ei sitä täydellistä olekaan löytynyt. Siitä syystä ne takit olivat myös jääneet aika vähäiselle käytölle. Kaikki takit meni kaupaksi ja olin niin iloinen, koska talvitakit vie niin älyttömästi tilaa.

Päätin, että enää en hanki niitä korvaavia takkeja sitä oikeaa etsiessäni, vaan etsin niin kauan että the takki löytyy. Kaappiini ei jäänyt yhtäkään fluffy coattia ja olo oli jotenkin alaston. Pörröiset ja isot takit ovat ehdottomasti heikkouteni, koska ne on niin pehmoisia ja lämpimiä. Tällaiset takit myös jakavat mielipiteitä aika rankasti ja meidän taloudessa esimerkiksi on vain yksi, joka näitä pörröisiä unelmia rakastaa. Olen etsinyt sellaista oversize pörrötakkia oikeasti useamman vuoden ajan. Näihin vuosiin on mahtunut monta ihan kivaa hankintaa, mutta enemmän kyllä niitä ihan kamalia. Miten ihmisen mielipide voikaan muuttua niin paljon jostain tietystä vaatteesta!? Ensin se on ihana ja hetken päästä aivan kamala. En usko että olen yksin tämän asian kanssa, mutta mulle käy tätä ihan liian usein.

Mutta nyt olen jo peräti viikon ollut sitä mieltä, että se täydellinen fluffy coat on vihdoin löytynyt. Takki on jo viikossa ehtinyt herättämään paljon ihastusta ja myös ihmetystä. Kukaan kun ei ole meinannut uskoa, että tämä pörröunelma on Peak Performancen. En kyllä olisi itsekään uskonut suunnatessani Peakin uuteen liikkeeseen yhteistyön merkeissä, että löytäisin sieltä jotain tuon tyylistä. 

Peak Performance onkin laajentanut valikoimaansa Urban Wear mallistolla ja se tuli ainakin itselleni positiivisena yllätyksenä. Peakin laatu ja street style henkisyys on aika täydellinen yhdistelmä. Miltä tämä yhdistelmä teistä kuulostaa? Olitteko tietoisia, että Peakiltä löytyy myös tällaisia Urban Wear vaatteita?

Ensi viikoksi luvataan lunta, joten nyt viimeistään kannattaa kaivaa ne lämpimät takit esiin. Ihanaa viikonloppua kaikille!❤︎

XX Reetta

Kuvat: Natalie / NATALIE VILEN

Sunnies, Aldo

Fluffy Coat, Peak Performance (collaboration)

Shirt, Pull & Bear

Skin Pants, Katri Niskanen (gifted)

Sneakers, Superga

Ps. Kiitos Natalien, mulla on nyt ihan hirveä kamerakuume. Otettiin nämä asukuvat hänen kameralla ja tykkään näistä ihan älyttömästi. 

Dear Santa...

I LOVE ME

Hektisen arjen keskellä on vähän liiankin helppoa unohtaa itsensä. Sitä vaan miettii, että miten ehtii suoriutumaan siitä kaikesta, mitä pitää tai täytyy tehdä. Itsensä unohtaminen on kuitenkin pahinta mitä itsellemme voimme tehdä ja siksi onkin välillä erittäin tervettä pysähtyä ja tehdä jotain ihan muuta. Varsinkin kun se loputon pitää ja täytyy lista on usein täynnä vähän vähemmänkin tärkeitä asioita. Itse ainakin syyllistyn tähän turhankin usein ja siksi tuntuikin ihan älyttömän hyvälle viettää viikonloppu ilman läppärillä istumista.

Sain tehtyä vaikka mitä kivaa kun jätin kerrankin läppärin avaamatta. Peräti kahtena päivänä viihdyin ihanien tyttöjen kanssa I Love Me -messuilla. Siitä ajatus tuohon otsikkoonkin lähti.

Perjantaina sain nauttia messuista sellaisten blogikamujen kanssa, joita en ollut ehtinyt näkemään ihan liian pitkään aikaan. Riikka innostui näkemisestäni jopa niin kovin, että siihen väliin ei enää edes puhelinta tarvittu, vaikka messukeskuksessa ei ihan hiljaista ollutkaan. Messutiimiimme kuului Susanna, Maria, Jenna ja Riikka. Kiitos vielä kaikille ihanasta päivästä!❤︎

Tytöt olivat saapuneet messuille jo yhdeksän aikaan kuuntelemaan biohakkeroinnin tiedotustilaisuutta. Itse päätin nauttia vähän pidemmistä unista kummitädin luona ja se oli kyllä niin hyvä päätös. Suuntasin messuille vähän ennen yhtätoista ja pääsin meikattavaksi Silk Oil Of Moroccon osastolle. Heidän mineraalimeikkinsä tuntuivat ihanalta kasvoilla ja kokemuksesta teki spesiaalimman se, että meikki tehtiin juuri lanseeratuilla meikkiharjoilla. Olisin voinut istua vaikka koko perjantain siinä meikkituolissa, niin kivalle ne meikkiharjat tuntuivat. Sain myös yhden meikkiharjan mukaan testattavaksi ja se on täydellinen esim. kulmavärin häivyttämiseen. Kerrankin olen ehtinyt testaamaan jotain silleen aivan supernopsaan.

Eilen treffasin ystäväni Diinan heti aamusta. Laitoimme hänen ripset kuntoon ja sitten hyppäsimme junaan kohti I Love Me -messuja. Perinteiset bussimeikit vaihtuivat junameikiksi ja täytyy sanoa, että junassa on kyllä paljon helpompi meikata kuin bussissa. Messujen suhteen meillä oli vain yksi tavoite: halusimme kiertää sen isomman hallin ihan kokonaan. Reilu seitsemän kilsaa kertyi eiliselle kävelyä ja sillä määrällä se messualue tuli kierrettyä täydellisesti. Jalat niin huusi illalla hoosiannaa, mutta hymy oli herkässä vielä nukkumaan mennessä. Tuntui ihanalle, että takana oli viikonloppu, jolloin olin antanut aikaa itselleni.

Messuilla oli paljon mielenkiintoisia pisteitä. Tein hyvien tarjousten innoittamana vähän ostoksiakin, mutta palataan niihin myöhemmin. Maistelin kaikkea hyvää, joista suurimman must have reaktion aiheuttivat Health Lab vitamiinivedet ja Gefiluksen raikas mehu. Entä oletteko jo maistaneet Celsius juomia? Itselleni ne olivat tuttuja jo ennen messuja, mutta toki niitäkin tuli messuilla maistettua, koska virkistysjuoma tuli tarpeeseen kaiken kiertelyn keskellä.

Juon päivittäin tosi paljon vettä, mutta tykkään kanssa kaikista vitaminoiduista juomista. Ne on niin paljon parempia vaihtoehtoja limsoille.

I Love Me -messujen mainoksissa käytettävä lause: ole tärkeä itsellesi, on sellainen lause, että sitä kannattaa jäädä tuumimaan ihan pidemmäksikin aikaa. Välillä on tervettä unohtaa muut ja edes hetken ajatella vain itseään. Kun rakastaa itseään on helpompi rakastaa muita. Pienillä jutuilla saa ihmeitä aikaan ja juuri ne pienet jutut on tosi tärkeä osa sitä omaa jaksamista.

Tällaisilla hyvillä fiiliksillä ja ajatuksilla on kiva startata uusi viikko.

Ihanaa uutta viikkoa kaikille ja muistakaa rakastaa itseänne!❤︎

XX Reetta 

 Kuvat: Diina-Maria / DIISKUNEITI

DRESS LIKE A DREAM

The Blog Awards Finland 2016 gaala järjestettiin viime viikon perjantaina. Kutsun ilmestyessä shköpostiini olin yhtä aikaa innoissani ja kauhuissani. Mitä ihmettä laitan päälle, se oli ensimmäinen ajatus. On ollut enemmän sääntö kuin poikkeus, että kun on vähän isommat kemut tiedossa niin mun asu on epäonnistunut. En ole koskaan ollut erityisen tyytyväinen kokonaisuuteeni. Yksittäisiä osasia olen saattanut rakastaa, mutta silti kokonaisuus on tökkinyt.

Mulla oli siis tällä kertaa vain yksi toive: kumpa onnistuisin luomaan kokonaisuuden, josta oikeasti tykkäisin ja jossa viihtyisin.

Aloitin kokonaisuuden suunnittelun sillä, että varasin kampaajan ja sovin mekkojen sovituksen Katri Niskasen liikkeelle. Team Katri oli tietämättäni keksinyt minulle gaalan pukukoodiin sopivan mekon jo valmiiksi. Kun näin mekon ensimmäisen kerran niin rakastuin siihen heti, mutta emmin, että mahtaako se sopia minulle. Vaalea pitsiunelma ei ollut sellainen mekko, jonka olisin itse osannut ajatella pukevani päälleni. Mekkoon tehtiin pari pientä korjausta ja silti vielä päivää ennen juhlia emmin, että onkohan se sittenkään mun juttu. Mitä jos kompastun laahukseen tai joku muu astuu sen päälle ja kaadun. Kunnon, pessimisti ei pety, ajatuksia taas.

Kun perjantai aamuna suuntasin kampaajalle supertaitavan Johannan luokse kampaamo Saxceen olin edelleen vähän epävarma illan lookistani. Mutta kun hiukset olivat valmiit olin niin onnellinen lopputuloksesta, että tiesin mekon sopivan täydellisesti kampaukseni kanssa. Hain Katri Niskaselta mekon lainaan ja suuntasin vielä MACin pisteen kautta valitsemaan iltaan sopivaa huulipunaa.

Kun vihdoin laittautuminen oli siinä vaiheessa että sain vetää mekon ylleni niin rakastuin siihen täysin. Vaalean hopeat korkkarit sopivat mekon kanssa täydellisesti ja kerrankin lähdin kohti juhlia ilman viime hetken vaatteiden vaihtoa ja kriiseilyä. 

En ehtinyt saada perjantaina lookistani muita kuvia kuin niitä kuuluisia vessaselfieitä, mutta onneksi kampaus pysyi niin hyvin, että saatin kuvattua perjantain asu viikonlopun aikana. Mutta hei, ne vessaselfiet onnistui niin hyvin, että ajattelin tehdä niistä vielä oman postauksen, jossa kerron tarkemmin että miten kampaukseni tehtiin. 

Mutta nyt lopetan tämän kirjoittamisen, koska tiedän että teitä kiinnostaa vaan ne kuvat siitä mekosta. Sen verran monta kyselyä olen meinaan jo saanut siihen liittyen, että koska kuvat mekosta ovat tulossa blogiin. 

Tähän väliin sanon vielä isoimmat kiitokset ikinä Katri Niskaselle uniikin ja upean mekon lainaamisesta.❤︎ Sekä superit kiitokset Saxcen Johannalle, jonka loihtima kampaus oli ihana aika monen muunkin kuin vaan minun mielestäni.❤︎

Mitään vastaavaa ei päälläni ole nähty koskaan ennen, joten kysymys kuuluukin, että mitäs tykkäätte?

Kivoja syyspäiviä kaikille!❤︎

XX Reetta

 

Kuvat: Tomi

Hair, Johanna (Kampaamo Saxce, yhteistyö) 

Lips, MAC

Vivid Coat Pink, Katri Niskanen (gifted)

Unique Lace Dress, Katri Niskanen (loaned)

Clutch, Weekday

Heels, Tamaris

WEEKEND

Se olisi taas sunnuntai ja lokakuukin on jo puolessä välissä. Aika on oikeasti taas kerran kulkenut sellaista vauhtia, että en ole tällä viikolla pahemmin ehtinyt edes konetta avaamaan. Jotenkin kauhistuin kuin kurkkasin kalenterista tulevan viikon ohjelmaa ja konkreettisesti tajusin, että olemme lokakuussa jo näin hirveän pitkällä. Mutta paljon on ehtinyt tapahtumaan tässä kuussa ja paljon kaikkea kivaa on vielä edessäkin. Tää syksy on ollut jotenkin tosi hyvä mulle.

Tällä hetkellä päälimmäisenä mielessä on kulunut viikko, johon mahtui paljon hyviä hetkiä ihanien ihmisten kanssa. Viikko starttasi lupaavasti, koska autoni meni katsastuksesta viimein läpi ja nyt saan taas ajella vuoden verran huoletta. Nää mun autoseikkailut vois kyllä taas pian ansaita oman postauksensa, sen verran säätöä on tänäkin syksynä meidän yhteistaival ollut.

Kolme päivää tästä viikosta vierähti Helsingissä. Oli töitä, Katri Niskasen SS17 -malliston pressi, The Blog Awards Finland kemut ja Hullujen Päivien hulinaa. Kiire juhliin valmistautumiseen oli lopulta niin kova, että pistin mekon päälleni tänään uudelleen ja suuntasimme Tomin kanssa ottamaan kunnolliset asukuvat perjantain asustani. Eilen meinaan harmitti niin paljon, kun tajusin illan edenneen sellaisella hulinalla, että muistona oli vain läjä legendaarisia vessaselfieitä perjantailta. Toisaalta se kertoo ainoastaan siitä, että oli ihan älyttömän hauskaa! Tähän väliin sopiikin sanoa isot kiitokset Ninalle ja Iinalle, joiden kanssa suuntasin TBAF kemuihin etkojen kautta.❤︎

Enpä muista koska olisin nauranut niin paljon kuin tuona iltana. Ja voitteko kuvitella, mua nauratti vielä juhlien jälkeenkin, koska päätin skipata jatkot ja nukkua yli 10h yöunet. Ehkä paras päätös aikoihin.

Eilen suhasin greisiniä pitkin Stockan Hulluja Päiviä. Leikin personal shopperia kun kuljin luuri korvalla ja etsin isälleni tuotteita jotka hän oli kuvastosta bongannut. Lopulta meinasin myöhästyä bussista ja juoksin Stockalta Kamppiin neljän haamukassin kanssa. Muistin hakea matkalaukun säilityksestä ja viime hetkelle ehdin bussin ovesta sisään. Tämän kiireen loin kyllä ihan itse, koska en voinut lähteä Stockalta ilman laatikollista mansikkapusuja ja jono oli ihan liian pitkä. Mutta tää riskinotto kannatti, koska vähänkö on tänään maistunut hyvälle ne pusut.

Tällaista hulinaa kuuluu tänne. Mutta mitäs teille kuuluu? Entä onko ensi viikoksi suunnitteilla jotain kivaa?

Ihanaa uutta viikkoa kaikille!❤︎

XX Reetta 

Ps. Postauksen kuvassa näkyy pieni palanen tän päivän kuvausten asusta.

Kuva: Tomi

OUTFIT WITH HOODIE

Tänä syksynä olen huomannut pukeutumiseni taas muuttuneen. Rennot asut ovat edellee se mun juttu, mutta on pari asiaa joihin olen erityisesti kiinnittänyt huomiota. Ensinnäkin se, että olen todella koukussa kaikkeen yksiväriseen. Lähestulkoon kaikki sellaiset vaatteet joissa on enemmän värejä ovat päätyneet kirppikselle. Tuntuu vapauttavalta katsoa selkeämmän väristä vaatekaappia, vaikka siihen täydelliseen vaatekaapin sisältöön onkin vielä erittäin paljon matkaa. Haluaisin panostaa yksinkertaisiin ja laadukkaisiin juttuihin, joista saisi muodostettua sellaisen luotettavan rungon vaatekaappiini. Tää on sellainen ikuisuusprojekti, mutta eiköhän se vielä joskus jollain tasolla toteudu.

Ihan uutena juttuna pukeutumiseeni ovat tulleet hupparit. En oikeasti muista, että koska olisin viimeeksi käyttänyt hupparia, mutta nyt tuntuu että kuljen niissä turhankin usein. Sellaista superpitkää, tyyliin mekkona toimivaa, hupparia olen nyt etsinyt epätoivoisesti pari kuukautta. Mutta kun on näin pitkä mitä mä olen niin nekin hupparit jotka muille ovat pitkiä niin ovat itselleni normeja.

Ehkä mä tässä etsinnässä vielä joskus onnistun. Vinkkejä tällaisista pitkistä huppareista otan mielelläni vastaan.

Hupparien makuun olen siis vahvasti päässyt osana arkipukeutumista ja myös salilla tykkään niitä käyttää. En ole se sporttaaja joka tarkenee olla salilla pelkällä topilla. Kesällä saatan repäistä t-paidalla, mutta muuten kyllä pitkähihaiset on se mun juttu salilla. 

Mulla oli kauhea päänsärky pari viikonloppua sitten kun lähdin äidin kanssa maalle isovanhempia moikkaamaan ja ainut asia mitä pystyin aamulla ajattelemaan oli se, että vaatteiden täytyy olla superrennot. Tämä postauksen asu syntyi siis tavallaan vahingossa, mutta tykkäsin siitä niin paljon, että napattiin asusta kuvat. Onneksi olin tajunnut ottaa aurinkolasit messiin, koska ilman niitä, ei näistä kuvista olisi tullut yhtään mitään.

Miten on, tykkäättekö tällaisesta superrennosta asusta? 

Ja se mun täytyy vielä paljastaa, että mukavuuden lisäksi oon noihin huppareihin niin koukussa siksi, että jotenkin nee saa mut näyttämään paljon nuoremmalta. Tällainen asia on aina huomion arvoinen juttu.

Kivaa uutta viikkoa kaikille!❤︎

XX Reetta 

 Kuvat: Äiti

Beanie, Pull & Bear

Sunnies, Furla (gifted)

Lips, MAC

Hoodie, Zara

Denim Jacket, Stradivarius

Pants, Pull & Bear

Sneakers, Superga

TAKKI-ILTA KATRI NISKASELLA + ALENNUSKOODI

Tällä viikolla se iski, nimittäin viima vasten kasvoja ja tietoisuus siitä, että syksyä me nyt ihan oikeasti eletään. Koko syyskuu meni aika lailla kesän jatkona. Ei tuntunut yhtään sille, että olisi syksy, edes hanskoja ei tarvinnut. Maanantaina kylmä totuus löysi tiensä munkin luokse, kun skrapasin auton ikkunoita ohueen trenssiin pukeutuneena ja tajusin pukeutuneeni aivan väärin.Vaihdoin heti tiistaina pitkään villakangastakkiin, jossa on vajaamittaiset hihat. Tajusin, että en pärjää silläkään vaikka aurinko paistoi kauniisti. Torstaina kaivoin kaapista topatun aviator takin. Toivoin salaa että se olisi ihan liikaa, mutta valitettavasti olin väärässä, sillä voisin pukeutua johonkin vieläkin lämpimämpään takkiin vaikka vielä ei ole edes pakkasta.

Mitä tästä opimme?

Kaapissa ei voi koskaan olla liikaa takkeja. 

Tätä lausetta toki olen tainnut käyttä monesti ennenkin, kun olen selitellyt epätoivoisesti minua katsoneelle miehelle, että miksi tarvitsin taas uuden takin.

Mutta tämä viikko on selkeästi osoittanut sen, että olen oikeassa. Takkeja ei voi ikinä olla liikaa ja siksi kävinkin viime viikolla siskoni kanssa tutustumassa myös Katri Niskasen AW16 -mallistoon takki-illan merkeissä. Mallisto oli klassisen tyylikäs, josta varmasti nainen kuin nainen löytää sen oman takkinsa. Vaikka musta on niin se mun väri, niin tällä kertaa katseeni kiinnittyi eniten valkoiseen ja pinkkiin yksilöön. Hattaraisen kevyt mohair takki oli niin suloinen tapaus, että se hallitsi ehdottomasti myös kamerani muistikortin sisältöä.

Ihana Katri Niskanen oli itsekin paikalla illassa ja pääsin kurkistamaan vähän keväänkin uutuuksia, mutta ei niistä vielä sen enempää. Paitsi sen verran pakko sanoa, että sitä mallistoa kannattaa odottaa. Tällä hetkellä kuitenkin on Katri Niskasen takkivalikoima parhaimmillaan. Viime viikon aikana viimeisetkin mallit saapuivat liikkeen ja nettikaupan valikoimiin. 

Yksi sana kuvaa mun mielestä Katri Niskasen valikoiman jokaista osasta ja se sana on laadukkuus. Tuotteiden hyvän laadun tuntee ja näkee. Ja se laatu on just se juttu johon olen viime aikoina alkanut kiinnittämään huomiota entistä enemmän. Ennen kallis hinta kertoi tuotteen olevan laadukas, mutta nykyään ei aina edes siihen yhtälöön voi luottaa. Olen pettynyt niin monet kerrat kun satasen vaate tuntuu olevan entinen ensimmäisen pesun jälkeen. Olenkin todella iloinen siitä, että Katri Niskasen tuotteissa laadusta ei tingitä ja siksi niihin mieluusti sijoitankin sekä suosittelen muillekin. Tällä hetkellä olen ikuisuuslemppari skin pantsien ohella myös totaalisen rakastunut täydellisiin lapasiin, jotka eilen itselleni kävin ostamassa. Meinasin tukehtua akryylitumpuistani irtoavan karvan määrään, joten nämä lapaset tulivat enemmän kuin tarpeeseen.

Palataanpa sitten vielä niihin takkeihin, sillä niitä on myynnissä vain rajoitettu erä, joten nyt kannattaa toimia nopeasti jos mallistosta jotain takkia erityisesti itselleen himoitsee. Koko takkivalikoiman pääset kurkkaamaan tästä.

Ja selaapa tämä postaus alas asti niin löydät sen otsikossa lupaamani alennuskoodinkin.

Miltäs mallisto teistä näyttää? Löytyykö jotain ehdotonta omaa lempparia?

Koska takit ovat niin lähellä sydäntäni niin sain ilokseni -15% alennuskoodin teille jaettavaksi. Tämä alennuskoodi käy nettikaupassa kaikkiin Katri Niskasen takkeihin ja se on voimassa 16.10 klo 23.59 saakka. 

Koodi on: REETTAETAKIT 

Mutta nyt taidan laittaa koneen kiinni ja suuntaan katsomaan jotain leffaa Tomin kanssa. Sitä ennen toivotan kuitenkin vielä teille ihanaa viikonloppua ja laadukkaita shoppailuhetkiä!❤︎

XX Reetta

BLOGGAAMISEN KIRJOITTAMATON SÄÄNTÖ

Kun aloitin bloggaamisen en tiennyt siitä yhtään mitään. Olin lukenut ehkä kymmenestä eri blogista jokusen postauksen, mutta muuten maailma oli minulle täysin vieras. Välillä tuntuu edelleen, että blogimaailma on itselleni yksi iso kysymysmerkki. Vaikka vuosien varrella on tietoa karttunut niin en siltikään ole läheskään kaikesta perillä. Ja jonkinlainen uskallus, se multa puuttuu edelleen. Haluaisin kirjoittaa avoimemmin, tarttua niihin ajatuksiin täysillä joita päähäni putkahtaa, mutta en uskalla.

Suurin syy tähän uskaltamiseen on se, että pelkään ilkeitä kommentteja. Pelkään löytäväni itseni vauva.fi sivustolta ja ahdistuvani siitä niin paljon, että lopetan blogin kirjoittamisen kokonaan. On syitä, miksi tällainen pelottaa, mutta en avaa sitä nyt tässä kohtaa enempää. 

Mutta se vauva.fi, sieltä mä tänä syksynä onnistuin itseni löytämään. Panikoin, lamaannuin ja sitten nousi kiukku. Näköjään hajuton ja mauton tyylini tuottaa tätä blogia on silti jollekin liikaa. Ja siitä ärsyyntyneenä päätin, että kirjoitan jatkossa rohkeammin. Nostan esille ne aiheet joista olen ajatellutkin kirjoittaa, haluan olla täällä blogissakin minä, enkä mikään pieni palanen siitä Reetasta joka oikeasti olen. 

Kun aloitin bloggaamisen sain tärkeimmät ohjeet ja vinkit blogin suhteen Jennalta ja Riikalta. Se on sellainen asia, jota en koskaan unohda. Ja kun blogissa puhun ihmisistä joilla on oma blogi niin tottakai luon heidän nimistään linkin heidän blogiin. Jos on mahdollista antaa pelkille nimille kasvot, niin miksi en tekisi sitä?

Tää bloggaamisen kirjoittamaton sääntö on sellainen juttu, joka aina välillä saa mut ihan tosissaan ärsyyntymään. Tarkoitan tällä kirjoittamattomalla säännöllä sellaista asiaa kuin kuvaajan merkitseminen. Aina välillä sitä törmää siihen, että kuvaajaa ei mainita lainkaan. Toki täytyy muistaa, että kaikki eivät ehkä halua nimeään nettiin. Mutta jos vaikkapa asukuvia ottaa toisistaan kaksi bloggaajaa ja toinen merkitsee kuvien ottajan ja toinen ei niin se on todella kiusallinen tilanne.

Itse haluan merkata kuvaajan aina, vaikka kuvaaja olisi äitini, koska fakta on se, että mä en kuvaa itse yhtäkään mun asukuvapostauksen materiaalia. Ilman sitä toista ihmistä siellä kameran takana ei olisi mitään blogiakaan. Merkkaan kuvaajan myös instagramiin. 

Mainitsinkin jo sen, että tilanne on tosi kiusallinen, jos toinen merkkaa kuvaajan ja toinen ei. Tiedän tämän, koska olen kokenut sen fiiliksen useamman kerran. Miten ihmeessä siitä voi sanoa toiselle?

No se tässä hankalaa onkin ja itse oon ainakin tosi huono mainitsemaan asiasta. Jotenkin tuntuu väärälle (vaikka ei siinä mitään väärää todellakaan ole) huomauttaa siitä, että hei, olisitko viitsinyt mainita että mä otin noi sun kuvat ja laittaa siitä myös linkin blogiini.

Koska siitä sanominen on niin kiusallista, ainakin mulle itselleni, ja muutamalle muullekin joiden kanssa asiasta olen jutellut, niin päätin tehdä tämän postauksen. Kun tää kiusallinen tilanne iskee päälle, niin voit vaan linkata tyypille tämän postauksen ja säästyt kokonaan siltä pohdinnalta, että miten ihmeessä saisit tästä asiasta sanottua. 

Miksi musta tää bloggaamisen kirjoittamaton sääntö on niin tärkeä, että se tarvitsee ihan oman postauksen?

Syy on selkeä: toisen ihmisen arvostaminen. 

Tuntuu, että tänä päivänä se oman navan tuijottelu menee niin pitkälle, että ympärillä olevat ihmiset unohdetaan kokonaan. Jos joku oikeasti jaksaa ottaa susta talvipakkasella näpit sinisinä kuvia, niin mun mielestä on vähintä, että mainitset kuvaajan. Tai olenko nyt ihan hakoteillä tämän ajatukseni kanssa? 

Oon vahvasti sitä mieltä, että se ei todellakaan ole multa mitenkään pois, että merkkaan kuviini niiden ottajan ja teen nimestä linkin hänen blogiinsa. Aikaakaan siinä ei mene kuin joitain sekunteja. 

Mitä mieltä olitte tästä postauksesta? Oliko tää aihe tuttu vaiko vieras? Entä ootteko tästä bloggaamisen kirjoittamattomasta säännöstä samaa mieltä vai eri mieltä?

Mukavaa torstaita kaikille!❤︎

XX Reetta

Kuva: Mari Hietala / MARI H

BLACK AND BABY PINK

Kestosuosikkini musta ei ole unohtunut mihinkään tänäkään syksynä. Yleensä sen rinnalle on noussut vahviten harmaan eri sävyt, mutta tänä vuonna silmäni ovat hakeutuneet baby pinkkiin ja persikkaiseen nudeen. Tällainen sävymaailma tuntuu kiehtovan tällä hetkellä jopa sitä harmaatakin enemmän. Viihdyin koko syyskuun Supergan metallinhohtoisissa tennareissa, koska paljailla nilkoilla tarkeni vielä mainosti. Ja noi tennarit nyt vaan sopii kaiken kanssa niin hyvin.

Tää asu on ollut päällä muutamankin kerran ja kuvat tuli otettua Helsingissä ihanan Iinan kanssa. Oltiin yhdessä pressitilaisuudessa ja sen jälkeen käytiin kuvailemassa. Ensin aikaa oli jotenkin hirveän paljon, mutta sitten tulikin niin kiire, että jouduin juoksemaan junaan. Keksittiin tää kuvauspaikka rautatieasemalta ja vitsi että tykkään tästä taustasta. Eiköhän me mennä Iinan kanssa kuvailemaan tonne toistekin. 

Mutta yks juttu tässä kokonaisuudessa mättää ja ne on mun hiukset. Näiden kuvien jälkeen päätin, että asialle on tehtävä jotain ja varasin ajan kampaajalle. Snäpin ja Insta storiesin seuraajat ovatkin jo ehtineet nähdä mun supervaalean uuden tukan. Se on nyt niin tasaisen vaalea, että siihen pystyy laittamaan millaisen color maskin tahansa. Pieniä suunnitelmia olen jo tehnyt, mutta nyt täytyy taittaa sitä vielä vähän kylmemmäksi että saan toteutettua miettimäni kampauksen The Blog Awards Finlandeihin. Sen enempää en vielä paljastakaan, mutta musta tuntuu, että kerrankin saan rakennettua kivan lookin. Yleensä kun on joku isompi juttu tiedossa niin en kykene luomaan mitään järkevää, mutta jospa nyt vihdoin olisi sen aika.

Niin ja sitä piti vielä huudella, että huomasitteko tuon uuden bannerin? Mitäs tykkäätte? Kaipasin lokakuun myötä vähän syksyisempää ilmettä blogiini ja niinpä Mari muokkasi mulle ihan täydellisen sävyisen uuden bannerin. Kiitos!❤︎

Mulla olis teille jotenkin superpaljon asiaa, mutta meen nyt jatkamaan kirppisjuttujen hinnoittelua ja palailen taas pian blogin pariin.

Ihanaa lokakuuta kaikille!❤

 

Kuvat: Iina / BUT I'M A HUMAN NOT A SANDWICH 

Sunnies, ALDO

Lips, MAC

Watch, Cluse (gifted)

Coat, Zara

Bomber Jacket, Pull & Bear

Shirt, Zara

Jeans, H&M

Bag, Lipault (gifted)

Faux Fur Pompom, Zara

Shoes, Superga