New love: Zara coat

October 21, 2014

Vietettiin viikko sitten sunnuntaina brunssitreffejä ihanien bloggaajatyttöjen kanssa Turussa. Omat brunssikuvani olivat ihan epäonnistuneita, joten piristyin suunnattomasti kun huomasin asukuvien onnistuneen näin hyvin vaikka vaan pikaisesti ne brunssin jälkeen otettiin.

Suuntasimme Jennan, Riikan, Marian ja Noran kanssa Blankon brunssille heti 12 ja ovella olikin jo ihan hirmuinen jono. Saatiin onneksi tarpeeksi iso pöytä seurueellemme ja istuimme höpöttelemässä hyvän ruoan ääressä parisen tuntia. Kiitos vielä kaikille! <3

Päätin tänä vuonna olla kerrankin ajoissa liikenteessä ja se kannatti. Elokuun alussa ostettu villakangastakki pääsi ekan kerran käyttöön tuona sunnuntaina ja tunsin oloni jotenkin niin tyylikkääksi se päällä. En ole koskaan ennen omistanut tuon tyylistä takkia ja siinä vaan natsaa kaikki. Kannatti siis kauhealla helteellä ajella Turkuun töiden jälkeen, juosta Zaraan vähän ennen ovien sulkeutumista ja raahata villakangastakkia pitkin kaupunkia loppuillan. Takki oli kaiken sen vaivan arvoinen, jes!

Ensimmäiset asukuvat uuden takin kanssa, mitäs te tykkäätte?
Pitäkää itsenne lämpiminä, tällä viikolla pitäisi tulla pakkasöitä ja kylmiä päiviä.











Pipo, Bershka
Huivi, Acne (Canada)
Takki, Zara
Paita, Object (saatu)
Laukku, Mulberry
Käsikoru, Ideakoru  (saatu)
Housut, Cubus
Kengät, Reebok Classics 

14 comments:

  1. No nyt on kyllä täydellinen takki! Itse kuvattavaa unohtamattakaan, ihana koko kokonaisuus. :-)

    ReplyDelete
  2. Mä ihastelen taas noita kenkiä.. :D Ne on kyllä niiin kivat! Ja ihania kuvia <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Odottelen innolla, että milloin näen kuvia niistä sulla! ;)
      Kiitos ihana! <3

      Delete
  3. Kaunis kokonaisuus ja ikä aivan täydellinen laukku <3

    ReplyDelete
  4. Ihana kokonaisuus! Takki on ihana! ♥

    ReplyDelete
  5. Oli kyl kivaa! <3 ja niin on kyllä edelleen kiva tämä asukin!

    ReplyDelete
  6. Onpa kyllä ihan mielettömän kauniita kuvia :)♡ tuo takkisi on aivan ihana :)

    ReplyDelete
  7. Kaunis kokonaisuus ja kaikki erikseen :) Enpä ole koskaan kokeillut yhdistää vaaleanpunaista beigeen, pitää joskus kokeilla!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kannattaa ehdottomasti kokeilla, ne sopii tosi ihanasti yhteen! :)

      Delete

« »
Instagram @Reetta_e





Layout by Julia E / Header by Mari H.

Powered by Blogger.