Olen monesti ohimennen maininnut siitä, että tämä vuosi ei ole ollut itselleni se helpoin vuosi. Olen taistellut hyvinvointini kanssa, koska olen kuormittanut itseäni ihan liikaa. Hektisen arkemme yksi pysyvä osanen on stressi. Ja se mitä kaikkea tuo pahanen saa aikaseksi on jotenkin vähän liiankin pelottavaa.
Olen sanonut pukevani fiilikseni aiheesta sanoiksi jo useamman kerran. Olen aloittanut postauksen kirjoittamista monesti, mutta sitten kuitenkin aina jätän sen kesken. Useimmiten ruudulla loistaa vain ja ainoastaan tyhjä valkoinen ruutu, eivätkä sormeni tunnu edes tietävän, että missä se näppäimistö sijaitsee. Päätin kuitenkin jo keväällä, että minä aion onnistua tässä postauksessa, en vaan uskonut, että siinä menisi näin kauan.
Harvemmin menen näin henkilökohtaisuuksiin blogissani, yleensä höpöttelen piparilatteista, muodista ja kaikesta muusta hömpästä. Ehkä juuri siksi, on ollut niin vaikea kirjoittaa sellaista ihan erilaista postausta. Postausta, jonka sisältönä on jotain muuta kuin himotukseni triljoonanteen uuteen takkiin.
Olen kuitenkin halunnut haastaa itseni ja kirjoittaa sen postauksen, koska tiedän, etten todellakaan ole yksin tämän asian kanssa. Sen tiedostaminen on itseasiassa saanut mut epäilemään tämän liian hektisen arjen järkevyyttä. Onko järkeä suorittaa niin paljon, että lopulta kroppa vaan pettää alta?
Kaikesta tästä vaikeudesta huolimatta onnistuin, olen saanut postauksen lähestulkoon julkaisua vaille valmiiksi. Mutta nyt en enää tiedä, että uskallanko kuitenkaan julkaista sitä. Olenko valmis riisumaan ne asukuvistakin tutut aurinkolasit, joiden taakse niin mielelläni piiloudun ja heittämään itseni ihan sellaisenaan tänne blogiini teidän katseltavaksi - lähinnä nyt toki tekstin muodossa.
SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM
Olen sanonut pukevani fiilikseni aiheesta sanoiksi jo useamman kerran. Olen aloittanut postauksen kirjoittamista monesti, mutta sitten kuitenkin aina jätän sen kesken. Useimmiten ruudulla loistaa vain ja ainoastaan tyhjä valkoinen ruutu, eivätkä sormeni tunnu edes tietävän, että missä se näppäimistö sijaitsee. Päätin kuitenkin jo keväällä, että minä aion onnistua tässä postauksessa, en vaan uskonut, että siinä menisi näin kauan.
Harvemmin menen näin henkilökohtaisuuksiin blogissani, yleensä höpöttelen piparilatteista, muodista ja kaikesta muusta hömpästä. Ehkä juuri siksi, on ollut niin vaikea kirjoittaa sellaista ihan erilaista postausta. Postausta, jonka sisältönä on jotain muuta kuin himotukseni triljoonanteen uuteen takkiin.
Olen kuitenkin halunnut haastaa itseni ja kirjoittaa sen postauksen, koska tiedän, etten todellakaan ole yksin tämän asian kanssa. Sen tiedostaminen on itseasiassa saanut mut epäilemään tämän liian hektisen arjen järkevyyttä. Onko järkeä suorittaa niin paljon, että lopulta kroppa vaan pettää alta?
Kaikesta tästä vaikeudesta huolimatta onnistuin, olen saanut postauksen lähestulkoon julkaisua vaille valmiiksi. Mutta nyt en enää tiedä, että uskallanko kuitenkaan julkaista sitä. Olenko valmis riisumaan ne asukuvistakin tutut aurinkolasit, joiden taakse niin mielelläni piiloudun ja heittämään itseni ihan sellaisenaan tänne blogiini teidän katseltavaksi - lähinnä nyt toki tekstin muodossa.
Olenko valmis, vaikka teksti olisikin valmis? Siinäpä vasta kysymys, johon en ainakaan näin heti maanantaina osaa vastata.
Ehkä sulattelen tätä asiaa ainakin sen verran, että palaan huomenna blogin ääreen asukuvien kanssa ja nyt suuntaan iltateelle ja sitten unille.
Kauniita unia ihanat ja huomiseen! ♥
Rohkeaa, arvostan. Ehdottomasti julkaise se postaus. Itse ainakin rakastan blogiasi muutenkin sen vuoksi, koska olet aina niin ihanan aito ja hauska. Anna tulla! <3
ReplyDelete<3 <3
ReplyDeleteKiitos kauniista sanoistasi Daphne! <3
ReplyDeleteEiköhän se postaus tämän viikon aikana tiensä tänne löydä. :)
<3
ReplyDelete