Meitsi ihan Pirkkona

June 29, 2015

Tänään on ollut aika ihana kesäpäivä. Ehdin nauttia päivän lämmöstä sen hetken kun kipitin käymään pankissa. Oikeasti olin kyllä oikein tyytyväinen siihen, että mulla oli tänään työpäivä, sillä onnistuin eilen kärtsäämään itseni parvekkeella kivan läikykkääksi. En tiedä miten olen niin tunari, että edes tasaista punaa en kroppaani saa hankittua! :D Ei paljon lohduta lause, eilisen puna on huomisen bruna, koska tasaista tästä väristä ei ikinä voi tulla.

Sain viime viikolla viestin Pirkolta, blogimaailman vähän erilaiselta kauneusbloggaajalta, että lähtisinkö mukaan täyttämään hänen ystäväkirjaansa. Olin todella otettu tästä kunniasta. Siksi tänä maanantaina, asukuvien sijaan, vinkkaankin teitä kurkkaamaan Pirkon ystäväkirjapostauksen, jossa minä olen tänään vieraana.

Oli aika nostalgista vastailla näin virtuaalisesti nuoruudesta tuttuun ystäväkirjaan, kiitos Pirkko!♥

Onko Pirkon Paletilta -blogi teille ennestään tuttu? Entä mikä oli teistä paras Pirkon minulle laatima kysymys? 

Leppoisaa maanantai-iltaa ihanat! ♥


SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

Mitä tehdä kengille, jotka eivät suostu sopeutumaan jalkoihini?

June 28, 2015

Blogissa on vallinnut parin päivän hiljaisuus, koska voimia koneen avaamiselle ei ole ollut. On asioita, joita ei vaan voi avata täällä blogin puolella, ongelmia, jotka on ratkaistava itse, vaikka apu olisikin tarpeen. Siksi päätinkin, että on parempi jättää blogi rauhaan kunnes saan kasattua ajatukseni edes vähän paremmiksi.

Kiitos kaikille edelliseen postaukseen vastanneille!♥ Postaus ripsistä vei voiton ja tulen tekemään tämän postauksen mahdollisimman pian.

Ja sitten siihen otsikon asiaan, meinaan mulla on ongelma, johon kaipailisin vinkkejä. Ostin kesäkuun alussa pakosta kengät. Pakkotilanne syntyi siitä, että lähdin Helsinkiin kumisaappaissa kun oli luvattu kaatosadetta koko päiväksi. Skädäm, eipä sitä vettä satanut kuin hetken ja sitten paistoikin aurinko. Niinpä kirmasin Hennesille etsimään pelastusta ja näin supersuloiset kangaskengät ananasprintillä. Yleensähän ei löydä mitään kivaa jos on pakko, mutta näihin kenkiin ihastuin heti.

Ihastumisemme ei kuitenkaan ollut molemminpuolista, sillä kengät hiertävät ja kovaa. Miten tuollaiset ohuet kangaskengät edes voivat hiertää? Muuten kengät on hyvät, mutta akillesjänteen kohtaa ne painavat/hiertävät kurjasti. Olen koittanut sisäänajaa niitä niin, että teippasin koko jalan takaosan ja kävelin kiukulla niillä koko päivän. Ei auttanut, kengät hiertää edelleen.

Koska tykkään kengistä niin kovin, en millään haluaisi vielä luovuttaa niiden suhteen. Olisiko teillä heittää jotain hyvää vinkkiä, että miten saisin kengistä käyttökelpoiset? Olisin todella kiitollinen jos saisin tämän kenkä probleeman ratkaistua teidän avullanne.

Ihanaa sunnuntaita kaikille, nauttikaa auringosta! ♥

PS. Eikö olekin supersöpöt kengät? 



SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

Mistä aloitan, kun olisi niin paljon sanottavaa?

June 25, 2015

Paluu arkeen on sujunu rytinällä ja ihan vaan positiivisessa merkityksessä. Neljän päivän vapaus teki todellakin hyvää ja palautti työmotivaation taas enemmän kuin kohdilleen. Tajusin myös eilen, että siihen on aika tarkalleen seitsemän viikkoa kun aloitan kesälomani. Tieto loman lähestymisestä on tuonut sellaisen energiapiikin arkeeni, että edes kökkö ilma ei ole saanut mieltäni matalaksi, ainakaan vielä.

Koska tunnen oloni tällä hetkellä todella energiseksi niin olenkin jo aloittanut kännykkääni luonnostelemaan postausta aiheesta, jonka kirjoittamisesta en ole ollut ihan varma aiemmin. Stressi tunnetaan osana elämää niin hyvänä kuin huononakin asiana. Itselleni se näytti ne kurjemmat kasvonsa alkuvuodesta ja koska uskon, että kokemukseni avaaminen saattaa toimia sopivan varoittavan esimerkkinä edes jollekin niin aion postaukseni toteuttaa, kunhan tiedän, että miten sen aloittaisin.

Toinen aihe, jota olen päässäni pyöritellyt kuukausia on ripset, tai pikemminkin ripsipidennykset. Ripsien ympärillä pyörivä bisnes on järkyttänyt minua kerran jos toisenkin. Se suunta, mihin ripsibisnes on lähtenyt luisumaan on kammottava! Ja koska olen elättänyt itseni pääsääntöisesti ripsien teolla kuuden vuoden ajan, olen seurannut tätä asioiden kulkua todella läheltä. En enää nykyään ihmettele lainkaan, että vielä tänäkin päivänä on ihmisiä, jotka eivät uskalla laittaa ripsiä itselleen ollenkaan.

Suurin ongelma nyt onkin se, että en osaa päättää kummasta aiheesta kirjoittaisin ensin. Viikonloppuna meinaan olisi juuri sopivasti aikaa paneutua jompaankumpaan postaukseen.

Kertokaahan te, että kummasta aiheesta aloittaisin, kumpi aihe teitä kiinnostaa enemmän?

Mukavaa torstaita kaikille! ♥



SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

My Midsummer outfit

June 23, 2015

Viime vuonna pukeuduin juhannuksena tylliunelmaan, tänä vuonna johonkin ihan muuhun. Olen ihastellut muiden kauniin vaaleita pitsimekkoja juhannuksen asukuvapostauksissa ja samaan aikaan vähän hihitellyt omalle asulleni. No oli mullakin päällä jotain vaaleaa! Tarkoitukseni oli kyllä alunperin pukeutua valkoiseen mekkoon, mutta jotenkin se vaatteiden vaihto vaan jäi kun ilma tuntui niin viileälle. Lauantaina sitten satoikin vettä, joten mekon käyttö jäi tältä juhannukselta kokonaan väliin.

Nappasimme nämä kuvat juhannusaattona joskus kymmenen jälkeen kun alkoi jo hämärtyä ja valitettavasti suurin osa kuvista olikin pilalla huonon valon takia. Yhtään täydellisen onnistunutta huppu päässä kuvaa ei muistikortila löytynyt, mutta pakkohan pari sellaista oli saada mukaan tähän postaukseen - parhaimmat kuvat tallentui tällä kertaa tietysti kännykkääni. Toivonkin hupparini söpöyden vievän kaiken huomion.

Jep, pukeuduin huppariin! En taida edes omistaa kuin pari hupparia, en vaan jotenkin koskaan ole tuntenut oloani niissä mukavaksi. Tätä hupparia kyllä rakastan ja se on ehkä lämpimin vaatteeni ikinä. Hihkuin riemusta kun viime kesän lomareissulta löysin kauan himoitsemani teddy hupparin aikuisten koossa. Olen aina ihastellut vauvojen nallenkorvilla tuunattuja vaatteita, koska ne on niin suloisia. En tosin itse pääse vauvojen kanssa ihan samalle söpöysasteelle, mutta ei sen niin väliä.

Miten on, iskeekö vähän erilaisempi juhannusasu vai oliko tämä vaan ihan jäätävä pettymys viime juhannuksen tylliunelman jälkeen?

Rentoa iltaa kaikille, kuullaan taas pian! ♥






Kuvat: Tomi

Aurinkolasit, Gina Tricot / Sormus, & Other Stories / Huppari, Oysho

Trikoot, Adidas / Kengät, Reebok

SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

Vastauksia blogihaasteen kysymyksiin

June 22, 2015

Olen jotenkin säälittävän huono näissä blogihaasteiden toteuttamisessa. Aina otan haasteen innoissani vastaan, mutta sitten jotenkin vaan unohdan sen ja kun muistan haasteen myöhemmin on siitä jo niin hävettävän paljon aikaa, etten kehtaa enää postausta edes tehdä. Nyt kuitenkin päätin onnistua tämän blogihaasteen toteuttamisessa, jonka reilu viikko sitten sain ihanalta Violalta. Näin nopealla aikataululla toteutettu blogihaaste on lähes historiallista. Sisällöllä tuskin on minkäänlaista historiallista arvoa. :D

1. Mikä on tärkein päivärutiinisi?

Päiväni ei käynnisty ilman kupillista teetä tai lattea. 

2. Paras kirja jonka olet lukenut? Miksi? 

Luin joskus kirjoja todella paljon ja lemppareita on monia. Kirjan kolahtamiseen vaikuttaa paljon myös se, että millainen fiilis minulla sattuu olemaan kun alan uutta kirjaa lukemaan. P.S. Rakastan sinua on yksi ikuisista lemppareistani.

3. Mihin olet aina halunnut matkustaa? Oletko toteuttanut haaveesi?

Miami Beach oli yksi haavekohteistani New Yorkin lisäksi ja molemmissa olen kerran käynyt. Nyt haaveilenkin, että pääsisin näihin ihaniin paikkoihin vielä uudelleenkin. 

4. Haluaisitko asua ulkomailla? Missä? 

Haluaisin ehdottomasti asua joskus ulkomailla. Mitään yhtä selkeää paikkaa en kuitenkaan osaa nimetä.


5. Jos saisit täyttää vaatekaapin vain yhdellä merkillä, mikä se olisi?

Tää on ihan jäätävä kysymys! Mutta yksi varteenotettava vaihtoehto voisi olla & Other Stories, koska sieltä löytyy niin mahtavia juttuja niin vaatteiden kuin asusteidenkin suhteen.

6. Lempikukkasi?

Leikko Hortensia upotettuna korkeaan maljakkoon on jotain niin kaunista. 

7. Tärkein periaatteesi äitinä?

En ole äiti, niin saan skipata tämän vaikean kysymyksen. 

8. Oma juttusi, josta et luovu?

Rakkauteni muotiin on asia, josta en aio luopua koskaan. Toki tätä listaa voisi jatkaa lukuisilla itselle tärkeillä jutuilla, mutta valitsin tuon muodin, koska ilman sitä, ei olisi tätä blogiakaan. 

 
9. Hetki, joka on jäänyt mieleesi? Miksi?

Tähänkin voisi vastata vaikka kuinka monta juttua, mutta valitsen vastaukseksi yritykseni 5-vuotissynttärit viime syksyltä. Tuntui aika uskomattomalta tajuta, että olen saanut pidettyä liikkeen yksin pystyssä viiden vuoden ajan ja kuinka monet saapuivat onnittelemaan tätä saavutusta Cecilin synttäreille.♥

10. Oletko kenkä- vai laukkuihminen?

Olen ehdottomasti molempia, mutta suurin heikkouteni on jokin ihan muu.

11. Lempipuuhasi kesällä? Aikuisten/lasten kesken?

Kiireetön oleilu auringossa. Alkoholittomien mojitojen nauttiminen terassilla ystävien kanssa ja ruskettuminen, se on kesässä niin parasta. 

Haastan omalta osaltani näihin kysymyksiin vastailemaan Emilian, Nooran, Anna-Marian ja Camillan.♥

Ihanaa uutta viikkoa kaikille! ♥



SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

Denim and marble

June 21, 2015

Rakkauteni marmoriin ei ota laantuakseen ja olinkin aika innoissani kun keskiviikkona Anna-Marian kanssa bongasimme Helsingistä marmorisen seinän. Olen kävellyt tuosta ohi varmasti satoja kertoja, mutta koskaan ennen en ole tajunnut tuon seinän olemassaoloa. Nyt olenkin seinästä niin innoissani, että olen jo miettinyt vaikka mitä asuja, jotka olisi täydellistä kuvata juuri tuota taustaa vasten.

Tykkään luoda asuni kahden tai kolmen värin ympärille. Tämän asun värimaailma on sellainen, jota harvemmin näkee päälläni vaikkapa talvella. Värien yhtenäisyyden rikkoo ainoastaan pinkit huuleni, mutta mieleeni ei tule mitään väriä, minkä kanssa ne eivät sopisi. Pinkit huulipunat ovat lemppareitani - ilman huulipunaa en jotenkaan osaa edes olla.

Olen ottanut itselleni tietoiseksi tavoitteeksi shoppailun vähentämisen. Suurin syy siihen on se, että en enää löytänyt kaapistani muka mitään kivaa vaan ennemmin ostin aina uutta. Kun olen pakottanut itseni penkomaan kaappiani vähän tarkemmin ja sitten ennemmin ostamaan sellaista, jota oikeasti tarvitsen, niin vaatekaappini sisältö on avautunut minulle ihan uudella tavalla. Tässäkin asussa kaikki muu on vuoden tai parikin vanhaa paitsi torstaina ostamani aurinkolasit ja äidiltä saamani MACin huulipuna. Kyllähän mun niitä vaatteita tulee edelleen hankittua varmasti monenkin mielestä paljon, mutta verrattuna aiempaan niin tiedän itse vähentäneeni shoppailua todella reilusti. Kun löytää kaappiin sellaisia hyviä vaatteita niin asu näyttää ajankohtaiselta vielä vuoden tai kahdenkin päästä.

Kiinnitättekö itse nykyään enemmän huomiota siihen vaatekaapin kokonaiskuvaan kuin yksittäisiin uutuuksiin?

Entä mitäs tykkäsitte tästä asusta?

Ihanaa sunnuntaita kaikille! ♥









Sunnies, Gina Tricot, / Lips, MAC / Denim jacket, Zara / Pants, H&M

Watch, Esprit (gifted) / Shirt, Zara / Ring, & Other Stories / Sandals, Birkenstock (gifted)

SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

Back at home

Juhannus alkaa olemaan takanapäin ja olo on rentoutunut. Saavuimme hetki sitten kotiin maalta, jossa juhannusta olimme viettämässä. Ulkona tuli oltua paljon, sillä siellä satoi vasta tänään iltapäivemmällä ja eilen saimmekin ihastella upeaa iltaa meren äärellä. Tuntuu siltä, että puolessatoista vuorokaudessa tuli syötyä enemmän kuin normaalisti viikon aikana, mutta kotiruoka vaan on niin parasta.

Siskoni ja hänen ystävänsä tekivät meille tänään ihanat kesädrinkit, nam. Kiinnostaisiko ohje niistä? Voisin meinaan kysäistä sen sitä oikeaa juhannuspostaustani varten. Huomiselle on muuten luvattu +21 ja aurinkoa, olen lähestulkoon shokissa tästä mullistavasta uutisesta ja toivon ennustuksen todellakin toteutuvan! Kaksi itseruskettavaani meinaan loppui eilen ja olo on suhteellisen kalkkuna. Kaipaan niin sitä auringon lämpöä ja ihon brunea. Niin ja jos haluat kurkkia juhannukseni kuulumisia enemmän jo nyt, niin instagramini, reetta_e, on päivittynyt aktiivisesti koko juhannuksen ajan.

Mukavaa viikonlopun jatkoa ja kuullaan taas huomenna! ♥



SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

Neljän päivän vapaus

June 19, 2015

Saavuin kotiin vasta lähempänä puolta kymmentä. Tein töitä lähes 12h ja sitten vielä kiiruhdin kauppaan tekemään tärkeimmät juhannushankinnat - sipsiä ja dippiä. En edes ajatellut tässä superpitkässä työpäivässäni näin juhannuksen alla olleen mitään outoa, kunnes kotona istuin alas ja aloitin Instagramin selailun. Ihmiset olivat jo aamupäivällä päivitelleet ihania juhannuskuvia. Mieleeni hiipi ajatus, että ehkäpä ensi vuonna minäkin pistän liikkeen ovet kiinni jo puoliltapäivin, lähden vaikkapa torille kahville ja virittäydyn juhannuksen tunnelmaan ihan ajan kanssa.

Eilen ei vielä satanut vettä ja treffasimmekin Anna-Marian kanssa ihanan aurinkoisissa tunnelmissa Kiilan aamiaisella.♥ Ehdimme pitkästä aikaa höpötellä ajan kanssa, skoolata juhannukselle Republicilla ja sitten tapahtui se pahin - lähdimme yhdessä kaupoille. Olen tullut siihen tulokseen, että olemme vähän turhankin vaarallinen yhdistelmä kaupoilla. Mutta hauskaa meillä oli ja ehdittiin napata musta asukuvatkin ennen töihin suuntaamista. Oon muuten ollut ihan fiiliksissä niistä kuvista, koska bongattiin ehkä täydellisin kuvausseinä ikinä. Kuvat saapuvat tänne varmaankin sunnuntaina ja vinkkiä värimaailmasta löytyy jo tästä postauksesta.

Mutta nyt se alkoi, mun neljän päivän miniloma ja sen kunniaksi aion ottaa varaslähdön juhannukseen noiden ostamieni sipisen kanssa. Heittäydyn selvästi vähän turhankin hurjaksi näin vapaiden kynnyksellä. :D

Lähdemme puoliltapäivin ajelemaan maalle juhannuksen viettoon ja jos vettä ei tule aamulla ihan kaatamalla niin koitan vielä ennen lähtöä saada juhannus päivityksen tehtyä. Muuta en näiltä vapailta toivonut kuin aurinkoa, mutta tällä hetkellä tuntuu, että kannattaa vaan toivoa että mittari pysyisi edes plussan puolella. Luoja että oon kypsä näihin ilmoihin. Katselin aamulla kaihoisasti tekoturkistakkiani vaatekaapissa ja saa nähdä vaikka pakkaisin sen mukaan!

Jos musta ei kuulu enää huomenna niin varmuudeksi toivotan ihanaa juhannusta teille kaikille jo nyt! ♥


SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

Kerrankin kiva tiistai

June 17, 2015

Jo useampi tiistai putkeen on ollut kammottavia, sellaisia päiviä jolloin mikään ei ole sujunut ja etukäteen on jo joutunut miettimään, että mitähän tällä kertaa. Mutta tänään sain kumottua tämän tiistain kirouksen ja vietin mitä mukavimman päivän työn merkeissä. Vaikka työpäivä venyi kaksitoista tuntiseksi niin tulin kotiin hymy huulillani ja mietin, että miten onnellinen saankaan olla tästä työstäni. Piristän ihmisten arkea loihtimalla heille kauniit ripset tai kynnet ja he piristävän minun päivääni hauskoilla jutuillaan.

Tästä päivästä superkivan teki myös se, että asiakkaina oli kaksi hyvää ystävääni, joista toisen kanssa ehdin aamiaiselle torille. Aurinko paistoi ihanasti ja aamiainen maistui niin hyvälle. Selailin Cosmosta kivaa kohtaa aamiaisen taustaksi ja bongasinkin lehdestä itseni. Tuo kuva on kyllä yksi lemppareistani tältä keväältä.

Tuntuu kyllä todella oudolle, että juhannukseen on vain pari päivää aikaa. Sään puolesta kun voisi ajatella, että nyt on huhti- tai toukokuu. Menen huomenna töihin ja blogi juttujen pariin Helsinkiin ja ajattelinkin samalla piipahtaa Stockalla hakemassa jotain kivaa herkkua juhannusta varten. Jospa se auttaisi tajuamaan sen, että miten lähellä juhannus onkaan. Mitä hankintoja te olette jo tehneet juhannusta varten tai aiotte ehdottomasti tehdä?

Hyvää yötä ihanat! ♥

Mä tuijottelen vielä hetken ystäväni tuomia pinkkejä neilikoita ja sitten suuntaan unille.




SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

Biker jacket and sequin top

June 15, 2015

Jotain rouheaa ja jotain tyttömäistä - näistä vastakohdista oli torstain asuni tehty kun suuntasin 10 vuotta täyttäneen Nina'sin synttäreille ja upean Take Me There -sivuston avajaisiin. Olen superrakastunut tuohon Ginan Exclusive -malliston paljettitoppiin ja se herätti ihastusta monessa muussakin. Tämä toppi on juuri sellainen tissitoppi, joista viikonlopun postauksessa oli juttua. Kiitos muuten ihan mahtavasta keskustelusta postauksen kommentti osiossa, vastailen kaikille tänään töiden jälkeen!♥

Voisin pukea tämän asun koska vaan uudestaan, niin paljon tästä erilaisten materiaalinen yhdistelmästä tykkään. Mutta nyt on kiiruhdettava töihin - on kiireinen, mutta mukava neljän päivän työviikko tiedossa ja sitten pidänkin neljän päivän miniloman juhannuksen kunniaksi. En malta odottaa ja tilaan niin sitä aurinkoa. Tosin tiedänkin jo nyt, että luultavasti sataa koska mulla on vapaata, perus!

Mitäs te tykkäätte asusta?

Inspiroivaa maanantaita kaikille! ♥









  

Sunnies, Aldo / Biker jacket, H&M / Bracelet, Syster P (gifted)

Top, Gina Tricot Exclusive / Ripped jeans, H&M / Heels, H&M

SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

Vinkki tissitoppien käyttöön

June 13, 2015

Tänään on ollut ainakin oman mittarini mukaan kesän ensimmäinen päivä. Aloitin aamuni piilaritarkastuksella ja olikin sen verran mielenkiintoinen käynti, että aion tämän asian ottaa puheeksi ihan omassa postauksessa. Kotiin saavuttuani vaihdoin minishortsit jalkaan ja parkkeerasin itseni etupihalle aurinkoon ja joo, oli mulla toppikin, mutta ei kylläkään tissitoppia tällä kertaa.

Kesä tuo mukanaan topit, jotka ovat selästä niin alas asti auki, ettei niiden alle vaan voi laittaa rintsikoita. Tällaisia toppeja kutsun tissitopeiksi, koska niitä varten on täytynyt kehittää ihan omat niksit. Topit tulevat usein myös edestä todella alas, samoin kainaloiden kohdalta, niin rintsikat saattaisivat näkyä sivustakin. Kuumana kesäpäivänä hiostavat rintsikat on myös äärettömän ahdistava kokemus.


Olen testannut alusvaateosastoilla myytäviä nännin päälle laitettavia geelilappuja, mutta ainakaan itselläni ne eivät pysy paikoillaan ja monet muut ovat sanoneet samaa. En myöskään innostu mistään kukkasen mallisista nännitarroista, jotenkin too much. Sitten olen testannut ihan laastaria, josta voi leikata sopivan palasen, mutta sekään ei ole hyvä kun liimapintaa ei ole tasaisesti ja laastarin irroittaminen ei ole mikään niin kiva kokemus.

Sitten keksin suunnata apteekkiin. Käytin aikoinaan koripallomatseissa napakorun päällä sellaisia valkoisia sideharsolaastareita ja tuumin, että miksi ne eivät sopisi myös tissien teippaamiseen. Ja kyllä, nehän soveltuvat siihen ihan TÄYDELLISESTI, koska liimapintaa on reunoissa tasaisesti ja väri on hillitty valkoinen. Virallinen nimi näille laastareille on kiinnittyvä kirurginen sidos. Niitä myydään apteekeissa 10kpl paketeissa ja jotain 5€ paikkeilla taisi laatikon hinta olla. Kokoja on erilaisia, mutta itse olen tykästynyt noihin 6x7 cm kokoisiin laastareihin. Ne kun laittaa nännien päälle niin voit pukeutua ihan millaiseen tissitoppiin tahansa, okei, ei ehkä kannata laittaa läpikuultavaa, mutta vaikkapa paljettitoppien kanssa tämä niksi toimii täydellisesti.

Vaikka laskenkin kesän alkaneen vasta tänään niin ehdin testata tämän ideani takuuvarmaa toimivuutta torstaina ja huomenna olisikin luvassa asukuvat siltä illalta.

Miten on, lähteekö tämä vinkki kokeiluun? Entä mitä ratkaisuja te olette keksineet tissitoppien käyttöön?

Mahtia viikonlopun jatkoa kaikille! ♥

 



SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

Ihan vaan fiiliksiä

June 11, 2015

Siitä on nyt päivän vajaa pari viikkoa kun kerroin blogissa pohtineeni elämän reiluutta ja epäreiluutta. Epäoikeudenmukaisuus on yksi eniten mieltäni järkyttävistä asioista ja sen asian äärellä olenkin tällä viikolla viettänyt tovin jos toisenkin. Yritän itse olla aina mahdollisimman reilu ja miettiä asioita monelta kannalta. Jos jotain olen elämässäni oppinut niin sen, että mikään ei ole niin mustavalkoista miltä näyttää.

Ja vaikka kuinka reilu yrittäisi elämässä olla niin aina löytyy se joku mielensäpahoittaja, jota et tasan tarkkaan miellytä sitten yhtään. Olenkin tullut siihen tulokseen, että mielensäpahoittajilla täytyy omassa elämässä olla kaikki aika äärettömän hyvin, koska on aikaa ja energiaa pahoittaa mielensä ihan kaikesta. Itse ainakin ennemmin hymyilen kuin tuhlaan energiaani ainaiseen valittamiseen. Kun joku keksii jotain uutta niin HEP, mielensäpahoittajat on salamana paikalla.

Tällä viittaan eiliseen Nicki Minaj tempaukseen, jonka Summer Up festivaalit järjestivät Helsingissä. Pitkin kaupunkia oli ripoteltu 1000 Nicki Minaj -pahvihahmoa, joista sadan takaa löytyi liput Summer Up festareille. Festarien pääesiintyjä on ensimmäistä kertaa Suomeen saapuva Nicki Minaj. Mun mielestä idea oli nerokas, markkinointitapa, joka todellakin herätti huomiota. Mutta sitten päästäänkin siihen, että eihän tämä markkinointityyli ollut kaikista lainkaan hyvä juttu. Mietin vaan, että miten pyllistelevä Nicki Minaj eroaa vaikkapa vaateketjujen bikini- tai alusvaatemainoksista? Musta ainakin on ihan huippua, että joku keksii jotain uutta ja olen todella iloinen niiden sadan puolesta, jotka onnistuivat lipun festareille nappaamaan.

No mutta miten on, pahoititko mielesi Nicki Minaj tempauksesta vai nouseeko peukkusi pystyyn? 

Nyt toivotankin teille ihanaa torstaita ja perjantaita, sillä tiedän sanoa jo nyt, että ehdin istahtamaan koneelleni seuraavan kerran vasta lauantaina - sen verran hektiset päivät on nyt edessä. Nauttikaa auringosta, sitä meinaan on luvattu näille päiville ja herkutelkaa vaikkapa ihanilla smoothieilla! ♥ 


SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

FAR FROM BASIC.

June 10, 2015

Olen tullut siihen tulokseen, että tiistait on nykyään mulle niitä hankalimpia päiviä viikosta. Tänäänkin olo on ollut niin saamaton, vaikka oikeasti olen tehnyt vaikka ja mitä. Tän päivän parhautta oli hiusten tuunaus sinettien vaihdolla ja käynti torilla Katan kanssa. Aurinko jopa hetkittäin paistoi ja latte maistui hyvälle - jäätelöä kun en tarkentunut ottamaan. Salon torilla on sellainen ihana Thai kärry, josta saa niin parasta ruokaa. Nappasin siitä annoksen Tomille mukaan.

Eilen hurautin töiden jälkeen Turkuun treffaamaan Erikaa ja metsästämään hänelle jotain kivaa asua juhliin. Olen yrittänyt pysyä kaupoista poissa ja eilen kiinnitinkin huomioni siihen, että miten monissa paikoissa alet olivat alkaneet jo nyt. Pakko myöntää, että aina vaan aiemmin ja aiemmin alkavat alet ovat vieneet fiilikseni alennysmyynneistä lähes kokonaan. Itse odotankin juhannuksen jälkeiseltä viikolta ainoastaan Zaran alejen alkamista ja okei, COSsin myös.

Oon nyt vaan ottanut sandaalit käyttöön, vaikka välillä ne vähän vilpoisilta ovatkin tuntuneet. Hermoromahdus sukkien kanssa on saavuttanut varpaani, joten aion boikotoida umpinaisia kenkiä muina kuin sadepäivinä. Ja kyllähän ne Birkit vaan tuntuu niin hyvälle jalassa edelleen. Sain Ivyreveliltä yhteistyön tiimoilta tuon t-paidan muutama viikko sitten. Olen aina ollut huono käyttämään t-paitoja, mutta tohon olen tykästynyt ihan kympillä. Se on juuri sopivan pituinen ja mukava päällä.

Mutta tiiäättekö, nyt mun on pakko lopettaa höpöttely ja siirtyä katsomaan Saliksia, on meinaan niin jännät tilanteet taas käynnissä. :D Sarja on vuosien varrella vaan huonontunut, mutta en silti pysty olemaan katsomatta = NOLIFE.

Löytyykö muita Salkkareihin koukuttuneita? Entä mitäs tykkäsitte asusta?

Mukavia päiviä kaikille! ♥








Kuvat: Erika / NUDE

Sunnies, Aldo / T-shirt, Ivyrevel (collaboration) / Jacket, H&M

Watch, Esprit (gifted) / Pants, H&M / Shoes, Birkenstock (gifted)

SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

ACO ja muut kesän asusteet

June 8, 2015

Kesä antaa vielä odotuttaa itseään, mutta vahvasti plussan puolella sää kuitenkin on jo pidemmän aikaa ollut. Kesä on ehdottomasti asusteiden aikaa, koska ei tarvitse kääriytyä kaiken peittäviin toppatakkeihin. Kesän asusteeksi kannattaa myös laskea kosteusvoide, sillä paljaat sääret ja unohtunut kosteusvoide ei ole mikään kesäisin yhdistelmä. Itse rakastan ruskettunutta ihoa. Tasaisesta rusketuksesta on turha edes haaveilla, jos ihoa ei ole muistanut kosteuttaa. Kesällä vaihdan myös kevyempiin tuoksuihin ja jos kosteusvoiteessa on mukana tuoksu niin saattaa se yksinäänkin riittää. ACO Limited Edition raparperin & vadelman tuoksuiset suihkukeeli ja vartalovoide ovatkin oiva kesän asuste.

Kyselin teiltä edellisessä ACO postauksessani kesän parasta asustetta. Vastausten joukosta nousi ehdottomaksi ykköseksi aurinkolasit, eikä mikään ihme, onhan se nyt mahtavaa kun voi heittää arskat nenälle ja paistatella päivää. Kesäsateen yllättäessä aurinkolasit toimivat myös kätevästi silmämeikin pelastajana. Olen tätä kikkaa käyttänyt monesti jos sateenvarjoa ei ole ollut matkassa mukana. Myös pyöräillessä aurinkolasit on ainakin itselleni välttämättömät - ajatus siitä, että joku örkki lentää silmääni on niin ällö.

 

Korut nousivat myös esiin vastausten joukosta. Itse käytän ehdottomasti koruja eniten juuri kesäisin, koska ei tarvitse käyttää hanskoja. Sormuket ja rannekorut on niin kesän juttu. Vielä jos ihoon on jo ehtinyt päivetystä tarttua niin aina parempi. Bongasin vastauksista myös hymyn ja siksi otin mukaan kesän asusteisiin myös huulikiillon. Arskat, huulikiilto ja hymy, siinä onkin kesäinen look aika valmis. Jos haluaa asusteilla leikkiä vielä vähän lisää niin isot korvakorut tuovat kivasti fiilistä pelkistettyyn kokonaisuuteen. Mä olen kyllä jotenkin ihan unohtanut korvakorujen olemassaolon, tämä asia on korjattava.


Kun sääret ja jalat on rasvattu on aika kaivaa sandaalit esiin. Sandaalit on kesässä niin parasta. Inhoan sukkia - ne tukehduttavat varpaat. Sandaaleissa varpaat saavat vilkkua. Koko viime kesän lakkasin varpaankynteni valkoisiksi ja sama meininki tuntuu jatkuvan edelleen. Tykkään käyttää kesällä vaaleita ja hempeitä värejä. Ne värit sopivat niin kauniisti päivettynyttä ihoa vasten - saa nyt nähdä koska sitä päivettynyttä ihoa tarkenisi metsästää.

Tämän kesän yksi tärkein asuste on kukkaseppele. Viimeistään juhannuksena aion asettaa seppeleen omaankin päähäni. Juhannus on minusta ihana juhla ja siihen liittyy paljon muistoja. Kerroinkin aiemmassa ACO postauksessani, että aion pakata mukaani maalle nämä Acon tuotteet ja jos joku haluaa toteuttaa tämän saman suunnitelman niin sadanprosentin varmuudella voin sanoa, että näitä tuotteita löytyy apteekista nyt. Näin meinaan omin silmin niitä tällä viikolla apteekin hyllyllä kun olin etsimässä rakkolaastaria, kesäinen asuste muuten sekin kun uudet kesäkengät pääsevät yllättämään epämukavuudellaan.

  
Oletteko te jo joitain kesän asusteita saaneet otettua käyttöön? Itse olen muutaman kerran tarkentunut lähtemään kotoa sandaaleilla ja aurinkolasit ovat olleet kovassa käytössä jo kauan.
Kiitos kaikille teille, jotka kävitte kertomassa kesän parhaan asusteenne ja kuten lupasin, niin kaksi vastanneista voitti nämä ihanat ACOn kesältä tuoksuvat suihkusaippuan ja vartalovoiteen itselleen. Onnea Kikke ja Emilia, olen laittanut teille sähköpostia. 

Ihanaa kesän odotusta kaikille! ♥






SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM
« »
Instagram @Reetta_e





Layout by Julia E / Header by Mari H.

Powered by Blogger.