Pääsiäinen ja sen herkut

March 31, 2013

Pääsiäinen on siinä mielessä yksi parhaista juhlista, että silloin on oikeasti aikaa rauhoittua. Itselläni viime vuosina suurimmaksi traditioksi pääsiäisen suhteen on noussut mämmi. Sitä on ainakin roveellinen syötävä. Valitsisin sen jopa kinderiä mieluummin ja se on paljon se.


Ehdottomasti paras mämmi kaikista on Saarioisten valmistama. Asiakkaiden kanssa onkin tullut käytyä vilkasta keskustelua mämmeistä ja huonoimmaksi rankattiin tipumämmi. Älkää siis antako suloisen pakkauksen hämätä.
Syön aina mämmini samalla tavalla: ensin nokare mämmiä syvään lautaseen, jonka päälle ripotellaan sokeri. Tämän jälkeen kaadetaan kermaa loraus ja sitten reilummin maitoa. Hyvää ja täyttävää.

Jotenkin olen tänä pääsiäisenä tuntenut oloni vanhaksi. Eikö lapselle usein sanota, että tämä onkin enemmän aikuisen makuun, kun ei jostain tykkää.
En tunne olevani mitenkään aikuinenaikuinen, mutta fiilikseni alkaa romuttua, koska tänä pääsiäisenä olen tunnustanut kaksi entistä inhokkiani uudeksi herkukseni.


Pupuneidin hedelmärakeet ovat olleet pääsiäisherkkuani lapsesta asti, mutta Mignon, siitä olen saanut kylmiä väristyksiä.
En ollut täksi pääsiäiseksi ostanut kotiin suklaata, mutta sain nämä mignonit isoäidiltä. Pitkäperjantaina heti aamupuuron jälkeen se iski - järkyttävä suklaahimo. Päätin ottaa riskin ja kuoria mignonin. Ensin haukkasin ihan pikkuisen ja loput menikin aika haipakkaan ettei suklaa ehtisi sulaa sormiin ja koska se maistui niin hyvälle.


Torstaina ihana asiakas piristi kiireistä päivää ja toi tullessaan meille sämpylät ja nämä söpöäkin söpömmät pikkupepet pääsiäisen keltaisina. <3
Olen aina pitänyt pepeä turhan makeana ja varmaan lapsuuden jälkeen en sitä ole edes maistanut. En tiedä onko se hyvä vai huono asia, että nyt maistoin, sillä ihastuin pepeen aika kympillä. Olin heti torstaina menossa hakemaan näitä lisää, mutta kaikki oli jo myyty.

En kuitenkaan päässyt pepe himostani, koska uskon, että tykkään vain tästä keltaisesta versiosta, jossa kuorrutteessa on jokin sitrusaromi.
Lauantaina ennen töihin menoa piipahdin Kuiron kautta ja siellä oli kuin olikin jokunen täysikasvuinen pepe jäljellä.
Tadaa, uudeksi pääsiäistraditioksi nousee varmasti pääsiäispepe. Niin hyvän vastaanoton se sai rakkaaltanikin.


Että näin tässä sitten kävi - VANHUS  kiittää ja kuittaa tämän pääsiäisen osalta.

Ihanaa pääsiäistä kaikille lukijoilleni, olette parhaita! <3

Hotel Telegraaf

March 29, 2013

Tein tänään mailissa olleen hotels.comin arvostelupyynnön hotel Telegraafista.
Samalla muistin, että postaus hotellista on edelleen tekemättä.
Bongasin tämän hotellin tammikuussa hotels.comin sivuilta. Ihastuin hotelliin täysin kuvien perusteella. Koska olin ajoissa liikenteessä oli hotellista mahdollisuus saada pieni ennakkovarausalennus. Mailissa oli myös käyttämättä -10% hotels.comin alennuskoodi. Kyselin äidiltäni hotellista, koska hän tuntee Tallinnaa loistavasti itseeni verrattuna. Hän ei ole siellä koskaan itse ollut, mutta kuullut paljon positiivista kyseisestä hotellista. Hotellista puhutaan, että siellä kannattaisi kaikkien käydä kerran elämässään. Tämä lause mielessäni varasin kaksi yötä Telegraafissa ja nyt itse siellä oltuani voin todellakin yhtyä tuohon lauseeseen.
En voi kuin suositella varamaan tämän hotellin jos Tallinnaan on suuntaamassa.

Rakastuin hotelliin täysillä. Rauhallista, kaunista, herkullista - en ole koskaan rentoutunut näin kokonaisvaltaisesti minilomalla.
Rakennus on valmistunut vuonna 1878. Hotellina se ei kuitenkaan läheskään niin kauan ole toiminut.
Telegraaf sijaitsee aivan vanhankaupungin ytimessä.

Sen opin, että huone olisi kannattanut kuvata ennen kuin levitimme tavaramme sinne, mutta otin sitten pois lähtiessä muutamat kuvat siitäkin.

































 






 



 


Tykästyikö joku muukin tähän hotelliin? 
« »
Instagram @Reetta_e





Layout by Julia E / Header by Mari H.

Powered by Blogger.