Pörröneuleella tarkeni Viking Gracen kannella

September 29, 2013

Tiistaina oli uskomattoman kaunis syyspäivä. Kun Viking Grace pysähtyi Maarianhaminassa nappasin kameran ja tätini kainaloon ja suuntasimme laivan kannelle. Gracen kansi oli kyllä niin hieno, toivottavasti pääsen ensi kesänä risteilemään niin, että saisi istua kannella auringon lämmöstä nauttien.

Näiden asukuvien eteen muuten tehtiin uhraus isovarpaan hyvinvoinnin puolesta. Pidemmän aikaa vihoitellut isovarvas otti niin nokkiinsa noista korkkareista, että olen nyt antibiioottikuurilla. Onneksi sentään nämä kuvat onnistuivat!

Muistaakseni kirjoitin blogissakin ennen Köpiksen reissua, että haaveilen löytäväni reissusta uuden pipon. Bongasin kuvissa näkyvän pipon &other storiesilta. Koska pipo oli juuri sellainen täydellisen yksinkertainen ostin sen tuon mustan lisäksi myös harmaana.
Mitä tykkäätte, oliko hyvä hankinta?

Otsikossakin mainittu pörröneule on uusin vaatehankintani. Viikko sitten lauantaina piipahdin ystäväni kanssa Skanssissa ja neule tarttui sieltä vaatekaappiini.
Noita tuon tyylisiä neuleita oli jo viime syksynä. Vierastin lähempää tuttavuutta neuleen kanssa silloin, koska koin näyttäväni karhulta se päälläni. Nyt tuota materiaalia on lähes joka liikkeen valikoimissa ja päätin antaa sille uuden mahdollisuuden. Tällä kertaa ihastuin sen lämpöisyyteen ja pörröisyyteen niin kovasti, että päätin unohtaa olevani kuin karhu ja nauttia neuleen tuomasta lämmöstä. <3














Pipo, &other stories / Huivi, Acne
Neule, H&M / Shortsit & kengät, Zara
 Sukkahousut, Wolford / Laukku & pinkki rannekoru, Mulberry
Niittirannekoru, Aldo /  Seepra koru, Kenneth Jay Lane
Kynnet, Bio Sculpture

Elokuinen miniloma Tukholmassa

September 28, 2013

Syyskuu lähenee loppuaan. Kävin tällä viikolla Viking Gracella risteilemässä ja samalla muistin - mun ja Tomin Grace & Tukholma kuvat on edelleen julkaisematta.
Meillä oli tosiaan elokuussa ensimmäisen kerran kahteen vuoteen lomaa samaan aikaan.
Kävimme piipahtamassa Tukholmassa viikkarin hotellipaketin muodossa. Kaksi yötä laivassa, kaksi päivää ja yksi yö Tukholmassa.
Reissu oli onnistunut, mutta raskas. Kaksi herätystä aamulaivan saapumisen mukaan ei ollut herkkua.
Mutta Tukholma, se on aina vaan niin ihana! <3




Maistoin Gracella elämäni ensimmäisen kerran bataattiranskalaisia. Nam, ne oli ihan älyttömän herkullisia. Laivan ehdoton plussa oli vähän erilaisempi ravintola tarjonta. Keulassa sijaitseva shampanjabaari oli upea.
Emme ehtineet hirveästi laivaan tutustua, koska menimme Gracella vain ylityksen koko risteilyn sijaan. Jäin kaipaamaan läpi laivan menevää "kävelykatua". Isoin miinus oli kuitenkin hytti, joka vastasi kooltaan koirankoppia. Olimme kahden hengen hytissä, jossa sängyt olivat päällekkäin. Luulin kyllä varanneeni eri hytin, mutta infotyöntekijän kanssa oli asiasta mahdoton keskustella. Jos siinä hytissä olisi joutunut koko risteilyn viettämään olisi tullut hulluksi. Vessan ovea ei esimerkiksi saanut auki ellei toinen mennyt makaamaan alapedille tai noussut seisomaan hytin oven eteen. Kätevää vai kuinka.











Yllä Tomin tax free ostokset ja alla minun. Voisiko enää helpommi erottaa naisen ja miehen ostokset? :D
Olen muuten niin onnellinen tuosta Maria Montazami kirjasta. Se on toteutettu upeasti ja sivut ovat toinen toistaan kauniimpia. Kerron heti kun olen jotain kirjassa olevaa reseptiä kuolaamisen sijaan kokeillutkin.
Maria Montazami on Viking Gracella ensi viikolla tavattavissa. Harmittaa, että en millään pysty menemään laivalle silloin ja saamaan kirjaani hänen nimmaria. Onneksi viime viikolla starttasi Ruotsin miljonääriäitien viides kausi, se lohduttaa edes vähäsen.



Tietenkin myös pojat olivat reissussa mukana. <3




Lyhyiden unien jälkeen heräsimme Tukholmasta ja kävelimme satamasta keskustaan. Harvoin olen kaupunkia nähnyt niin hiljaisena. 


































Kesä, minulla on ikävä sinua. <3
« »
Instagram @Reetta_e





Layout by Julia E / Header by Mari H.

Powered by Blogger.