Pikaiset kuulumiset

January 31, 2013

Pitäisi jo olla nukkumassa, koska yhdeksältä on oltava keskustassa Turusta tulevaa ystävää vastassa. En kuitenkaan malta ihan vielä kaatua sänkyyn.
Sain vasta hetki sitten ilta/yöpuhteena tehdyt omat kynnet valmiiksi. Tein pitkästä aikaa todella lyhyet, mutta sitäkin säihkyvämmät nailssit.
Laitan niistä sitten myöhemmin kuvaa kun saan kädet rasvailtua kuvauskuntoisiksi.

Tiistaina olin ripsihuollossa ja kampaajalla. Laitettiin tyvi taas sillä samalla tummalla - se on niin lempparini. Uutena juttuna vaalennettiin vähäsen pelkkää latvaa. Ero on aika pieni, mutta itselle juuri sopiva kaipaamani uudistus. Latva on kuitenkin paljon kirkkaamman värinen nyt.
Neljän viikon päästä vaalennetaan se sitten vielä vähän erottuvammaksi. Hiuksiani on käsitelty viimeisen vuoden aikana todella paljon. Täysmustasta tukasta on tultu näin pitkälle. Tästä johtuen ei kannata ottaa mitään riskejä sen suhteen, että käyttäisi liian tujua vaalennusainetta.
Väriä kun saa itsekin kivasti muokkailtua hyvällä silvershampoolla. Lempparini onkin Keunen tummanliila silvershampoo sekä hiuksiin jätettävä silver hoitovaahto.

Olen jäänyt totaalisen koukkuun Valion Profeel tuotteisiin. Herkkuani on mansikka proteiinirahka sekä kuvassa näkyvä rahkarae. Jos et vielä ole maistanut, niin suosittelen testaamaan.


Tacosalaattia, nam

January 29, 2013

Siitä asti kun ystäväni teki minulle marraskuussa tacosalaattia olen miettinyt, että täytyy tehdä itsekin. Kauanhan se otti, mutta sunnuntaina tuli viimein sitä tehtyä.
Tortillat ovat aina olleet mieleeni ja tacosalaatissa yhdistyykin moni niistä tuttu maku.

Aikeenani oli kuvata kaikki ainesosat joita omaan versiooni laitoin, mutta lahopää kun olen, ei mennyt ihan niinkuin strömsössä.
Olin jo kauniisti asetellut hyvään valoon rainbowin cheese tortilla lastut, taffelin american dipin ja jauhelihaa varten hankitun tacomausteen. Luulin ottaneeni samantien myös kuvan. Kun eilen aloin siirtämään kuvia koneelle - juuri nämä kuvat puuttuivat. Muistin sentään kyseiset ainekset käyttää.






Tein ensin vihreän pohjan jäävuorisalaatista kera tomaatin ja kurkun.
Kaikki muut raaka-aineet olivat erillisissä astioissa, jotta niistä sai lautaselle koota mieleisen kokonaisuuden. 

Näistä koostui tacosalaattini:

Jäävuorisalaattia kerällinen
Rasia kirsikkatomaatteja
Kokonainen kurkku
400 grammaa naudan jauhelihaa, joka maustettiin valmiilla taco mausteseoksella
Taffelin american dippi + kermaviili
Kaksi purkillista ananaspaloja
Santamaria taco sauce 
Rainbow cheese tortilla chips

Juomaksi sopi loistavasti muumilimsa, parasta <3

Ysärikemut

January 27, 2013

Eilinen ilta vierähti aina puoleenyöhön asti ysärikemuissa.
Naurua riitti ja onko mikään ihme kun jokainen oli laittanut päälleen ysärin parasta antia.
Koko illan soi ysärimusa ja tässä kohtaa voinkin tunnustaa, että rakastan ysäreitä.
Tykkään toki myös värikkäistä vaatteista, koska ne piristävät, mutta en ihan eilisen lookkini määrissä!
Siksi olikin pakko laittaa karvaliivi edes vähän neutralisoimaan tuota värikimaraa.



Kaivoin myös kaappien kätköistä laineraudan, josta keraamiset levyt ovat kaukana taikka hetivalmis toiminto. Sen piti lämmetä varmaan ikuisuuden (noin kymmenen minuutta), että yhtäkään mutkaa hiuksiin tuli.
Onnistuin kuitenkin saamaan jokusen laineen aikaiseksi pitoa sisältäneellä lämpösuojasuihkeella sekä hiuslakka kiinnityksellä.
Jatkossa mieluummin kyllä kiharran hiukseni, koska niiden pysyvyys on huomattavasti parempi eikä lopputulos ihan niin ysäri.


Hauskaa oli ja se on pääasia. Nostan hattua muulle ysärijengille, jotka jatkoivat iltaa Catcatin keikalle ja KYLLÄ, ysärivetimissä.
Minua kutsui siinä kohtaa nukkumatti. Enkä tiedä olisinko pystynyt lähtemään viihteelle näissä vaatteissa..


Täydelliset ysärikollarit on matkamuisto Miami Beachin reissulta. <3






Kukaan ei varmasti halua päälleen tätä kuvissa nähtyä yhdistelmää, mutta kerron nyt kuitenkin VARMUUDEKSI, että mitä se piti sisällään.

Karvaliivi, Zara / Paita, Victoria's Secret
Toppi, Monki / Housut, Jenkeistä
Paksu kultainen rannekoru, Lahja ystävältä Australiasta
Kaulakoru & rannekoru, Aldo / Luomiväri, Make-Up Studio / Huulipuna, Aden Cosmetics

Keltaiset housut aurinkoisena pakkaspäivänä

January 26, 2013

Jo alkukeväänä hankitut keltaiset housut olivat ostohetkellä unelmieni täyttymys. Ne ovat kuitenkin jääneet todella vähäiselle käytölle ja nyt päätin korjata asian.
Torstaina oli upea, aurinkoinen, pakkaspäivä ja ohjelmassa lounas ystävän kanssa. Fiilis oli alkuviikon epätoivopäivien jälkeen aurinkoinen niin päätin kaivaa kaapista keltaiset housuni.
Tajusin niiden sopivan täydellisesti tämänhetkisten alemyyntien löytöön numero 2/3.
Samalla sain edes vähän häivytettyä päässäni takovaa: kirkkaat housut leventävät minua pakkomiellettä. Vaikka tuskin olen ainut, joka tuntee olonsa kotoisimmaksi mustissa housuissa. Ne vaan ovat eniten sillä omalla mukavuusalueella.

Se, että pääsen nauttimaan lounaasta ajan kanssa hyvässä seurassa on minulle arjen luksusta. Sitä ei tapahdu päivittäin, harvemmin edes viikoittain.
Torstain lounas nautittiin viime aikoina lemppari paikaksi muodostuneessa Toisessa Keksissä. Tämä ihastuttava kahvila sijaitsee Salossa. Paikka tunnetaan laadustaan ja sopivan kotoisasta tunnelmasta.
Valitsimme molemmat lounaaksi savulohisalaatit. Ihanan runsas salaatti oli enemmän kuin herkullista ja raaka-aineet todella tuoreita. Toivottavasti taas pian pääsisin sinne lounaalle. <3



Koska aurinko paistoi niin ihanasti ja kerrankin oli joku, joka voisi napsia minusta muutaman kuvan en jättänyt tilaisuutta käyttämättä. Eli pitkästä aikaa voin tarjota teille jotain muuta kuin peilikuvia. Vähän on kyllä niitäkin tulossa, koska muuten en olisi saanut tuosta yllä näkyvästä neuleesta kuvaa.













Takki, Peak Performance / Huivi, Sisters Point
Lapaset, H&M / Kengät, Ugg Australia
Rannekoru, Anna Dello Russo at H&M / Korvakorut, Ibero
Neule, Zara / Trikoopaita alla, Gina Tricot
Housut, H&M

Torstaina tein yksinkertaisen kauniit, säihkyvän siniset, kynnet joiden suhteen iski aikamoinen kynsikateus. Oli pakko lisätä vielä nekin tähän postaukseen.


Missoni Lindex -malliston huivi vei sydämeni

January 25, 2013

Postailinkin syksyllä Missonin Lindexille tekemästä mallistosta ja että hankin siitä kaksi huivia ja neuleen.
Jostain kumman syystä tämä toinen huvi on ollut käytössä vain kerran ennen tätä viikkoa. Nyt se on kuitenkin vienyt sydämeni, koska sopii niin moneen väriensä puolesta.


Tykästyin niin kovasti tähän asukokonaisuuteen huivin ansiosta, että minulla on ollut se tällä viikolla kahtena päivänä päällä.
Eilen sitten nappailin kuviakin, etten vaan unohda tätä yksinkertaisen ihanaa kokonaisuutta.
Olen nimittäin päättänyt, että yritän olla ostelematta mitään ennen maaliskuun puoltaväliä. Paljastan syyn tähän päätökseen osittain parin viikon päästä.
Mutta päätöksen takia täytyy vaan koittaa tehdä "uusia" löytöjä vaatekaapin kätköistä. Se on kyllä kivaa vaihtelua, koska kuitenkin niitä uusimpia tulee aina käytettyä eniten ja vanhemmat hankinnat unohtuvat henkareihin roikkumaan.






Pipo, Tom Tailor / Takki, Peak Performance
Huivi, Missoni Lindex / Neule, Bik Bok  (ehdoton tämän hetken lemppari myös)
Toppi, Sisley / Housut, COS
Kengät, Ugg Australia / Kangaskassi & kuoret, Marc by Marc Jacobs

Unohdan aina mainita, mutta tulkaa ihmeessä tutustumaan ja tykkäämään Life Is Beautifulin facebook-sivusta: http://www.facebook.com/lifeisbeautifuland

iPhone on pelastettu

January 24, 2013

Niin ne tilanteet muuttuu ja onneksi joskus myös parempaan suuntaan.
Kerroin eilen ei niin hyvästä alkuviikostani jonka kruunasi kännykän hajonnut power button.
Menin surullisin mielin nukkumaan, mutta heräsin iloisiin uutisiin. Töistä tultuuan mieheni oli googlettanut kännykkäni vikaa ja netistä oli löytynyt korjausohjeet.
Google todellakin pelastaa tilanteessa kuin tilanteessa! <3
Ohje oli youtube video, jonka joku selkeää englantia puhuva mies oli lisännyt. Siinä näytettiin kuinka vika kotikonstein korjataan.
Videossa mies myös kertoi, että jos takuuta on jäljellä saa uuden puhelimen eikä kannata turhaan kotikonsteilla korjailla. 

Vanhuksessani ei takuuta ole ollut jäljellä aikoihin, joten annoin luvan kokeilla - huonommaksi tilanne ei voisi mennä power buttonin kanssa.

Pakko myöntää, että naisena ei minulle olisi tullut mieleenkään lähteä etsimään ratkaisua googleesta muuten kuin katsomalla mistä saan edullisimmalla kytkyllä uuden puhelimen. 

Tässä se korjausvideo, jos joku sattuu painimaan saman ongelman kanssa:


Tämä nimittäis todella auttoi!! <3
Ihan entisen veroiseksi ei tällä aamuisella pikafiksillä nappula tullut, mutta se kuitenkin toimii ja se on tärkein. En sitä näytön lukitsemiseen viitsi turhaan käyttää, mutta on lohduttavaa tietää, että kännykän saa tarvittaessa buutattua tai jos akku loppuu saan siihen virrat vielä uudelleen päälle.
Ja mikä parasta, minun ei tarvitse luopua rakkaasta vanhuksestani. 

Tuntuu hassulta, että ilman takuuta korjaus olisi n.300€ ja nyt se hoitui vain pienenpienellä paperinpalasella.

Olen ikuisesti kiitollinen tästä videosta ja fiksusta miehestäni! <3


Kun mikään ei suju

January 23, 2013

Maanantai alkoi ihanasti. Rakas tuli yövuorosta ja kertoi putsanneensa autoni valmiiksi lumesta. Kun pääsin autoon huomasin takalasissa jotain: sinne oli jätetty lumesta tehty sydän. <3 Olin otettu tästä kauniista teosta ja tunsin oloni erittäin onnelliseksi.


Sen jälkeen ei mikään sitten olekaan sujunut.
Kai se vaan on hyväksyttävä, että kun viikko lähtee menemään huonosti on jotain paskaa edessä jokaisena päivänä. En tiedä uskallanko tänään edes mennä nukkumaan. (postauksen julkaisukin vierähti jo keskiviikon puolelle.)

Kaikki alkoi huonoista työjutuista ja vietinkin eilisen illan suosiolla poissa koneen äärestä. Niin surkea fiilis oli. Välillä vaan on niitä päiviä kun tuntuu, että mikään ei onnistu vaikka kaikkensa ja enemmänkin antaa.

Päätin piristyä ja aamulla heräsinkin reippaana uuteen päivään.
Ensimmäinen ärsytys-reaktio kuitenkin tuli jo ennen kymmentä kun en saanut autoa omalle paikalleen töissä, koska eräs (lukuisten huomautusten jälkeen) ei vaan osaa parkkeerata.
Jos aikuiselle ihmiselle asiasta on sanonut vuosien varrella ainakin kaksikymmentä kertaa, niin kannattaako enää edes yrittää?
Kun unohdin tämän ja olin saanut paljon asioita hoidettua ja salilla käytyä liukastuin ulkona. En ehtinyt edes tajuamaan kun jo olin maassa kontallani, JES! Onneksi vakavammilta vammoilta vältyttiin ja vain polvi otti vähän hittiä jäiseen lumeen osuessaan.
Pystyin kuitenkin tästä löytämään jotain positiivista: onneksi oli lunta & pakkasta niin valkoinen takki ei vielä tänäänkään likastunut.

Mutta nyt se viimeinen ja ehdottomasti ylivoimaisesti ärsyttävin ja kurjin juttu tältä päivältä:
rakas iPhoneni taisi hajota :(
Aloin siirtämään kuvia koneelle ja kun koitin näpäyttää näytön pimeäksi, että näen akun määrän ei virtanappula enää toiminnutkaan. Vielä illalla aiemmin se toimi, mutta ei enää. Kännykkää pystyy kyllä ihan normaalisti edelleen käyttämään, mutta sitä ei voi sammuttaa ja jos joku kerta akku pääsee loppumaan niin, että puhelin simahtaa en saa sitä enää päälle.. En tiedä mitä pitäisi tehdä kun en haluaisi puhelimesta missään nimessä luopua tai ainakaan tästä mallista! <3
Kerron kun tiedän mitä teen. Koska jos vika on se miksi sitä luullaan, kertoi puhelinliikkeessä töissä oleva ystäväni, että korjaus maksaa melkein 300€. Eli korjata sitä ei kannata - uuden saa melkein samaan hintaan ja kytkyllä halvemmallakin. 

Että näin, mistä tätä hyvää tuuria oikein riittääkään?
Olisi ehkä tänäänkin kannattanut olla tulematta koneelle. Mutta elämä ei vaan aina ole niin ihanaa vaikka kuinka positiivinen yrittäisi olla, joten näillä mennään.

Ettei nyt ihan synkistelyksi kuitenkaan menisi laitan tähän loppuun muutamia herkullisia kuvia. <3

Kävin perjantaina herkullisella lounaalla äidin kanssa Kahvila Toisessa Keksissä, Salossa.



Tänään nautin herkullista Kusmi teetä tämän vuoden ensimmäisen laskiaispullan kanssa. Ne on kyllä tammi-helmikuussa se pahin houkutus, mitä ruokakaupasta löytyy. Äärettömän hyvälle maistui. <3



Tämän kuvan kaivoin kännykkäni syövereistä: kesää on niin hirveä ikävä, tulisipa pian edes kevät.

« »
Instagram @Reetta_e





Layout by Julia E / Header by Mari H.

Powered by Blogger.