Kesäisellä lounaalla

May 30, 2013

Yrittäjän arki: jos haluat pitää lomaa on sinun urakoitava yli kaksitoista tuntisia työpäiviä ennen ja jälkeen loman. 
Tänään sain ihanan kevennyksen tähän arkeen, kun yksi asiakas siirsi aikansa ensi viikkoon ja pääsin äidin ja hänen ystävän kanssa lounaalle. Koko päivän oli ollut pilvistä, mutta lämmintä.
Päätimme suunnata silti syömään ulos ja mieleen tuli Kahvila Toisen Keksin edustalle ilmaantunut kutsuva terassi. Kun saimme sisällä tilauksen tehtyä alkoi aurinko paistamaan.

Toinen Keksi on noussut viimeisen puolen vuoden aikana yhdeksi lempparipaikakseni. Ruoka on älyttömän hyvää ja kaikki asetellaan niin kauniisti.
 Valitsin Kreetan herkullisen ruoan ikävään kreikkalaisen salaatin ja smoothien. 
Täytyy kesällä ehdottomasti sopia lounastreffejä ystävien kanssa näiden herkkujen ääreen.









Tässä vielä pari kuva pimenevästä illasta kodin parvekkeelta.



Koukussa ei niin dingdongiin

May 29, 2013

Olen nyt kolme iltaa kuunnellut repeatilla Krista Siegfridsin, Can you see me, kappaletta. Bongasin tämän biisin siskoni wallilta ja ensiklikkauksen jälkeen rakkaus syttyi. Olen ehdottoman herkkis, joka itkee niin ilosta kuin surusta ja olen aina rakastanut balladeja. Toiset saavat energiaa kunnon jumputuksesta, minulle energiaa tuo tällaiset herkistelybiisit.
Ehkä yksi syy tällaisten fiilistelyyn on myös se, että enkkuni on surkea, mutta hitaiden kappaleiden sanat saatan jopa oppia ja siinä kohtaa pyydän anteeksi naapureilta.
Rakastan laulamista. Mikä onkaan sen vapauttavampi fiilis kun painelee motaria yksin ja laulaa täysillä.

En ole ainakaan vielä tätä biisiä kuullut radiosta, vaikka töissä NRJ:tä kaikki päivät kuuntelen, joten ajattelin suunnata kaupan levyhyllylle vuosien tauon jälkeen. Niin täysin tämä biisi on sydämeni vienyt!

Nauttikaa ja hyviä unia sekä ihanaa keskiviikkoa kaikille! <3

Pitsiä ja denimiä äitienpäivänä

May 27, 2013

Tosiaan nämä asukuvat on otettu jo äitienpäivänä eli ne on ehdottomasti julkaistava ennen lomakuvia ja siellä napattuja asukuvia.
Äitienpäivä toi ihanan hengähdystauon kiireiseen arkeen ennen lomaa.
Koska fiilis oli keväisen kesäinen halusin pukeutua pitsimekkoon ja jättää mustat sukkahousut kaappiin. Toivottavasti niitä ei tarvitse kaivaa esiin ennen syksyä.
Tykkään tuosta viime keväänä H&M:ltä ostamastani pitsimekosta kovasti, mutta se on sen verran oudon mallinen, että sen kanssa on pakko pukea jotain muutakin. Syksyllä käytin sitä jättineuleen kanssa ja nyt asustin sen farkkuliivin ja nahkatakin kanssa.

Mitä te ehdottaisitte mekon kaveriksi?
















Huivi, St-martins / Takki, Mango / Mekko, H&M
Farkkuliivi, Stradivarius / Clutch, DKNY / Kengät, Vagabond
Kynnet, Bio Sculpture / Rannekorut, Aldo & Stradivarius / Huulikiilto, Face Stockholm

Pääsin ministi lehteen

Kirjoittelinkin jo tänään blogin fb-sivujen puolelle, miten elämä alkaa voittamaan vasta tänään. Reissu oli todella rentouttava ja auringosta sekä ruoasta tuli nautittua. Loma teki tehtävänsä ja tunsin oloni freesiksi ja energiseksi. Kunnes kaikki meni pieleen... Sain jonkun mahapöpön viimeisenä yönä ja sen yön unet jäi sitten aikalailla väliin.
Olo oli kamala, eikä fiilistä yhtään parantanut se, että tiesin joutuvani istumaan bussissa, lentokoneessa ja bussissa ennen kotona oloa. Myös pakkaaminen oli tarkoitus hoitaa tänä viimeisenä yönä, koska aurinkoisia hetkiä en siihen halunnut tuhlata.
Kuin ihmeen kaupalla onnistuin pakkaamaan ja ainakaan vielä en ole mitään oleellista huomannut puuttuvan. Ainoastaan energiavarastoni taisivat jäädä sinne hotellille. Nyt kuitenkin viimein tuntuu, että alan päästä kiinni arkeen ja hyvä niin, koska huomenna alkaa taas työt.
Niitä mukavia reissukuulumisia on tulossa lähipäivinä, kunhan saan itseni täysin kuntoon ja energiaa riittää töidenkin jälkeen.

Mutta niin, tuohon otsikkoon: selailin ennen reissuun lähtöä uusinta Costumea. Nyt on kyllä jo tullut yksi uudempikin numero, jonka itseasiassa lennätin Kreetalle ja takaisin kotiin, koska en ehtinyt sitä reissussa lukemaan.
Eli edellistä lehteä lukiessani bongasin kommenttini päässeen lehteen.
Aina välillä kommentoin jotain Costumen fb-sivun kyselyitä tai kuvia. Hiukseni ovat silkkisen sileät ainoastaan kampaajan jälkeen ja silloinkin ensitilassa kaivan esiin hiuspuuterin ja teen niistä sopivan sotkuiset.
Onkin hauskaa, että julkaistu kommenttini liittyi juuri tähän aiheeseen:

 

Terkkuja poolilta

May 23, 2013

Olin niin suunnitellut kirjoittelevani blogia joka ilta kun on loma ja vain aikaa. Ollaan kuitenkin niin lahjaakkasti saatu illat kulumaan Haniassa syömisen merkeissä, että hotelliin palatessa on uni tullut samantien. Yksi postaus on edelleen puoliksi valmis, sillä nukahdin kesken sen teon!:D
Viimeisiä lomapäiviä viedään ja kirjoittelenkin teille nyt tätä postausta altaalta.
Säät ovat suosineet ja paikallisia carrotöljyjä on testailtu ruskettumisen toivossa. 
Tänään on ensimmäinen pilvinen ja tuulinen päivä. Todella lämmintä on kuitenkin tänäänkin.
Käytiin aamulla hankkimassa oreganoa ja retsinaa tuliaisiksi. 
Täytyy viedä kännykkä latautumaan niin en kirjottele nyt enempää, että saan tämän lähetettyä.

Mukavia päiviä kaikille! <3


Sopivasti mustaa

May 20, 2013

Terveisiä Kreetalta!
Tultiin hetki sitten syömästä ja tehtiin vielä suunnitelmat huomista varten valmiiksi ennen omiin huoneisiin menoa. Huomenna tai siis tänään, maanantaina, olisi tarkoitus suunnata rannalle hotellin altaan sijaan.
Otettiin muuten tänään reissun ensimmäiset asukuvatkin. Siinä asussa ei tainnut mitään mustaa olla, eli nyt tulee vielä tämä ja sen lisäksi toinenkin asukuvapostaus äitienpäiväviikonlopulta ennen reaaliaikaan siirtymistä.

Olen aina tykännyt mustasta ja joskus käytin lähes pelkästään mustaa, koska tunsin itseni kaikista kotoisammaksi juuri siinä värissä. Nyt olen kuitenkin päässyt mustan täydellisestä hallittavuudesta yli ja kaapista löytyy paljon myös värejä. Vaikka tämä asu onkin lähestulkoon musta, löytyy siitä silti paljon värejäkin. Niin ja onhan se lähestulkoon musta asu välillä aika virkistäväkin.
Vai mitä olette mieltä tästä asusta?











Aurinkolasit, Bershka / Bikertakki, Gina Tricot / Rannekorut, Zara
Pussukka, Mulberry / Mekko, Ted Baker
Sukkahousut, Wolford / Kengät, Bianco

12, 13, 14, Loma

May 16, 2013

Pahoittelen alkuviikon hiljaisuutta blogin puolella. Ehdin nyt ensimmäisen kerran tällä viikolla kunnolla istuutua alas koneen ääreen. Sain jo kuvatkin koneelle, mutta puolivälissä niiden läpikäyntiä iski niin kova uni, että varsinaisen asupostauksen teen vasta herättyäni.
En vain malttanut olla kirjoittamatta nytkin edes vähän, joten virheet menee nukkumatin piikkiin.

Otsikon numerot kertovat tämän viikon työtunnit. Tänään, tai siis keskiviikkona, oli se kaikkista pisin päivä. Menin töihin kahdeksaan ja tulin kotiin 22.30. Ei siis ihme jos uni painaa silmää.
Loma on nyt alkanut, mutta lähes kaikki on vielä tekemättä pitkien työpäivien takia. Yksi ihana asiakas huikkasikin tänään vielä ovelta: "Muista nyt ainakin pakata ajoissa."
Hän kyllä tietää, että mitä minä ja pakkaus tarkoittaa.

Voin kuitenkin luottaa siihen, että viimeistään lentokoneessa saan lomafiiliksestä kiinni täysillä. Rakastan lentämistä. Kun lentokoneen pyörät irtoavat kiitoradasta tunnen olevani elossa ja nautin täysillä siitä hetkestä.
Vaikka tähän hetkeen ei ole tunteina kuin n.50h, tuntuu ajatus tavallaan vielä kaukaiselta. Pyykit on pesemättä, omat ripset huollattamatta ja mikä pahinta omat kynnet niin sormissa kuin varpaissakin geelaamatta.

Nyt siis nappaamaan kunnon unet ja sitten hyvällä energialla asioita hoitamaan.

Aurinkoista torstaita kaikille! <3


Hälsans Kök maistelua

May 12, 2013

Kerroin maanantain postauksessa päässeeni mukaan Buzzadorin Hälsans Kök kampanjaan. Silloin maisteltiin kasvispihvejä burgerien muodossa ja nyt oli vuorossa kasvispyöryköitä, sekä elämäni ensimmäinen kokemus falafelistä.
Tarkempaa infoa buzzaamisesta ja Hälsans Kökistä löydät maanantain postauksesta ja tässä linkki siihen: http://lifeisbeautifuland.blogspot.fi/2013/05/burgeribileet.html.

 

Kasvispyörykät muistuttivat maultaan todella paljon niitä kasvispihvejä, eli olivat todella herkullisia.
Hälsans Kökin tuotevalikoima on aika laaja ja varmasti tulen maistelemaan ne kaikki läpi ihan mielenkiinnosta. Valitsin pyöryköiden valmistustavaksi uunin, koska mielestäni kaikesta vaan tulee uunissa niin parasta. Uunipellille pyöryköiden kaveriksi valitsin kuorellisia lohkoperunoita. Lisukkeina oli salaattia ja parsaa, jota nyt valmistin elämäni ensimmäisen kerran.

 

Kuvassa näkyvät kummatkin pyörykät. Taaimmaisena olevat kasvispyörykät makunsa lisäksi myös näyttävät ihan tavallisilta lihapullilta. Mutta ne falafelpyörykät eivät olleet lainkaan makuuni. En ole koskaan ennen falafeliä maistanut ja tuskin tulen uudelleen maistamaankaan. Kaikki muu niissä oli kohdallaan, mutta jokin outo maku siinä vaan oli. En tiedä oliko se joku mauste vai falafelille ominainen maku, mutta jännä tuoksukin näistä pyörylöistä tuli ja tiesin jo ennen maistamistakin, että eivät ole minun juttuni. Kuitenkin jokaisella on se oma makunsa ruoan suhteen ja jos falafel kuuluu muutenkin suosikkeihin, niin varmasti kannattaa maistaa näitäkin.





Nyt on sitten ruoat maisteltu ja postaukset tehty. Seuraavaksi onkin luvassa parit postaukset asukuvista, jotka viikonlopun aikana saatiin otettua.

Aika harvoin täällä kukaan mitään kommentoi, niin haluaisinkin nyt tietää, että ovatko asukuvapostaukset mieluisia? :)

Siksi kysyn tätä juuri nyt, kun vajaan viikon päästä alkavalla lomalla olisi mahdollisuus kuvata asuja varmaan lähes jokaisena päivänä.

Instagram pics part one

May 9, 2013

Viime instagram postauksesta on ehtinyt tovi vierähtää. Silloin epäilin, että mahtaako uusia kuvia enää tullakaan kun 300 kuvan raja lähestyi, enkä tiennyt mikä olisi tarpeeksi kiva kuva tuon rajan rikkomaan. Jokunen päivä postauksen jälkeen unohdin täysin kuvamäärän ja nyt on kuvia tullut lisäiltyä sitä tahtia, että pakko jakaa tämänkertaiset instagram kuulumiset kahteen postaukseen. Suurena syynä tähän ratkaisuun on myös blogger - en tajua, että miksi kuvien lisääminen takkuaa niin paljon. Täytyy salaa toivoa, että tänään se kuvien lataaminen toimisikin taas pitkästä aikaa kunnolla!


Napsin La Storiassa itsestäni muutaman kuvan kevään muotinäytöksen jälkeen. Postaus aiheesta löytyy tästä.


 Kuukausien etsintä tuotti tulosta Helsingissä viime kuussa ja löysin himoitsemaani neonpinkkiä huuliin.


La Storian muotinäytöksessä oli tarjolla pientä naposteltavaa.  


Mainitsinkin jo ennen hulluja päiviä, että reissun tarkoitus tällä kertaa shoppailun sijaan oli viettää aikaa ystävien kanssa ja tottakai siihen kuului kaikkien hullunhalpojen herkkujen maistelu.


Olen aina rakastanut jäätelöä. Hullareilla en edes sushi buffetin jälkeen voinut vastustaa mövenpickin taivaallisia jäätelöitä. Valitsin minttusuklaata ja rommirusinaa. <3


Vietettiin Tomin kanssa leffailtaa yhtenä viikonloppuna. Yleensä leffan kanssa tulee ostettua Filmtownista irtokarkkeja, mutta tällä kertaa mentiin vähän erilaisilla eväillä - suosittelen. <3


Bongasin samaisena viikonloppuna ensimmäiset leskenlehdet kun lähdin kävellen palauttamaan leffaa.


 Samalla reissulla kävin myös ostamassa torilta kevään ensimmäisen irtojäden.


Kuvailin kynsieni kanssa samanväriset kynsilakat teille arvontaa varten.


Tämä kuva on yksi instagram lempparini. Niin ihanat värit ja tunnelma kuvassa on kutsuva. Tämänkin nappasin siellä la Storian muotinäytöksessä.


Herkullinen lounas Antonion sillalla.


Kreikasta hankitun mekon sekä pinkkien huulien fiilistelyä aurinkoisena päivänä.


Kuvien oton jälkeen maistui mikäs muukaan kuin jäätelö.


Eihän tätä kakkoskauttakaan ole voinut olla katsomatta. Niko on mun ehdoton suosikki. Aivan mahtava persoona! Syksyllä alkaa Suomen ensimmäinen julkkis-BB ja toivon todella, että Niko nähtäisiin myös siellä. 


Keväiset kynnet saa säihkyä värien ja strassien muodossa. <3


& other stories - ketju kiehtoo minua kovasti. Siskoni kävi Tukholmassa sopivasti vain viikko liikeen avaamisen jälkeen ja sain ihanan tuliaisen juuri sieltä. <3


Oli ihan pakko ottaa kuva, koska tämä taitaa olla ensimmäinen koskaan tekemäni munakas, jonka olen saanut ehjänä lautaselle asti. Juhannuksena Lontoosta ostettu Starbucksin muki on käytössä joka päivä. 
Ei enää montaa yötä (yli viikko kuitenkin) niin pääsen nauttimaan Starbucksin frappuccinoista. <3
« »
Instagram @Reetta_e





Layout by Julia E / Header by Mari H.

Powered by Blogger.