Lovely midsummer

June 22, 2014

Heräsin vesisateen huminaan - jäin peiton alle lämpimään ja nukahdin uudelleen. Kun heräsin, satoi edelleen, mutta minua hymyilytti. Takana oli ihana juhannus maalla ja niinä päivinä ei satanut tippaakaan. Eilen tulimme vasta illalla kymmenen jälkeen kotia. Katsoin pari jaksoa Carrien päiväkirjoja ja kömmin omaan sänkyyn.
Miten ihanaa onkaan nukkua omassa sängyssä kun on hetken ollut poissa.

Napsin juhannuksena satoja kuvia ja jopa parit asukuvatkin tuli otettua. Mielestäni maalle voi pukeutua ihan yhtä hienosti kuin muuallekin, varsinkin kun on kyse juhlasta. Juhlia on muutenkin niin kovin vähän, että kivat vaatteet jäävät helposti käyttämättä. Okei, vedin ehkä hieman överiksi toisen asuni kanssa, tarkoituksella kylläkin, mutta viihdyin asussani itse ja se riittää.
All white -asuni esittäytyy paremmin asukuvissa, mutta instassa siitä pari kuvaa onkin jo näkynyt. Upea hiuskoru teki olostani täydellisen juhlavan.


Meillä on jo vuosia ollut perinteenä viettää juhannusta maalla sukulaisten kanssa. Tutut kuviot ja maisemat ovat saaneet uuden ilmeen kun tänä vuonna ensimmäisen kerran pystyin ikuistamaan ne omalla minijärkkärilläni.
Päivät kuluivat höpötellen, herkutellen ja kauniita asioita kuvaten.
Keksin muuten myös maalaistyyliin sopivan ohjeen alkoholittomalle mojitolle.

Annetaanpa kuvien puhua puolestaan! <3



























Millainen juhannus teillä oli? 

 Mulla muuten jatkuu vapailu vielä huomisen ja suuntaan Turkuun viettämään tyttöjen hömpötys päivää rakkaan ystäväni kanssa. 
Can't wait! <3




28 comments:

  1. Apua mitä ihania juhannusherkkukuvia!!
    Kuola valuu... :-D

    t. Sari Ö

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi ei, olen pahoillani tästä sivuvaikutuksesta! :DD

      Delete
  2. Wau kuinka upea banneri sulla! Ja aivan ihania ja kesäisiä kuvia sulla :)

    ReplyDelete
  3. Siis nyt oli niin mahtavan näkösiä herkkuja.... (sydänsilmäemoji x 100)

    ReplyDelete
  4. Mulle tuli nälkä :D
    Huomio kiinnittyi tohon sun pääkoristeeseen! ^^ Upea!
    http://rebeldechica.blogspot.fi/2014/06/vetta-veden-pinnalla.html << Oma juhannus :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kovasti Jonna! <3
      Ja toivottavasti sait jotain syödäksesi! :D

      Delete
  5. Ihania, kauniin kesäisesti koristeltuja ruokia. Ja hyvältä näytti sun juhannustyylikin 😊

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Jenni, noita ruokia oli kyllä ilo kuvata. :)

      Delete
  6. Oiii nammm mitä kuvia!!! ♡ Ja miten kauniisti kaikki koristeltu ja laitettu esille, huhuh! ♡ Sun juhannus näyttää olleen todella herkullinen! ♡ Ja mitä sun juhannus asuun tulee-täydellinen! Tuo hiuskoru on ihan mieletön! Iso hali ♡

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos taas kerran superihanasta kommentistasi Emilia! <3
      Mun täytyykin tulla väijymään, että millainen juhannus sulla oli. :))

      Delete
  7. Aijai nuo juhannusherkut näyttivät viiskymmentä kertaa paremmilta kun meidän:DD Ja mulla taitaa olla toi samainen pörröneule itselläkin. Upeita kuvia ja haluisin hirmusti tuollaisia erilaisia hiuspantoja ja hiuskoruja mikä sullakin näkyy näissä, ne ovat niin upeita ♥ Oot niin kaunis!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi ei! :D No mutta varmasti oli teidänkin herkut superhyviä! :))
      Joo, toi on kyllä tosi käytännöllinen hankinta ollut. Pitkään se tossa roikkui kaapissa, mutta nyt olen ottanut takaisin käyttöön kun on niin kätevä just viileinä kesäiltoina. :)
      Kiitos kovasti Kata! <3

      Delete
  8. Oon kyllä rakastanut tohon sun pääkoristeeseen, wau! :)
    -Diina

    ReplyDelete
  9. Ihana hiuskoru! Mistä se on? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! :)
      Oon ostanut sen järjestämältäni blogikirppikseltä. Koru on bubbleroomin valikoimista, en tiedä koska toi on sieltä hankittu, mutta kannattaa ehkä käydä sieltä tsekkaamassa. :)

      Delete
  10. Näyttää aivan täydeliseltä Juhanukselta! Todella ihania kuvia! xx

    wildflowerofprague.blogspot.cz

    ReplyDelete
  11. Mä voin melkee vannoa ,että lihosin pelkästään näiden herkkujen kattomisesta :D
    Ostitko tuon timanttipannan blogikirppikseltä?
    Sopii sulle todella hyvin.On ihailtavaa ,että uskaltaa käyttää sellasia vaatteita mistä itse tykkää.
    Eikä pelätä mitä muut ajattelee. <3

    http://kaika85.blogspot.fi/2014/06/rainy-day.html

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, ostin sen just sieltä - paras kirppislöytö ikinä! :))
      Kiitos, tykkään siitä kovasti itsekin! <3

      Delete
  12. Oi, mitä herkkuja! Johan tässä myös alkaa vesi nousta kielelle! :D tuo ensimmäinen tekstikappale on myös jotenkin todella suloinen, ihana tunnelma välittyy siitä <3 Ja vau, mitä kuvia susta -upea tuo hiuskoru ja kauniita kuvia muutenkin! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi Pauliina! <3
      Toi hiuskoru on kyllä kerännyt niin paljon kehuja - se on vaan niin ihana! :)

      Delete
  13. Nää kuvat on kyllä jotain aivan ihanaa<3 Ja noi kuvat susta, vau! Upea tunnelma niissä<3 Mua niiiin harmittaa kun mun kuvasaldo jäi juhannukselta ihan minimiin. No, pääasia on kai se että on hauskaa :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. No kyllä, se on tärkeintä että on nauttinut! <3
      Kiitos ihanasta kommentista hani - haluaisin niin kyllä päästä syömään noita ruokia taas! :D

      Delete
  14. Ihanan näköinen Juhannus teillä ollut. Ja nuo vartaat! Me tehtiin kanssa ;) Oli niin hyviä!
    Ja mikä nättimys sie oot ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. No älä, ne oli kyllä niin juhannuksen paras herkku!! <3
      Kiitos! <3

      Delete

« »
Instagram @Reetta_e





Layout by Julia E / Header by Mari H.

Powered by Blogger.