Mitä teen työkseni?

April 1, 2013

Tuossa tietoja minusta kohdassa jo lukee, että olen kauneusalan yrittäjä. Olenkin tänne aina välillä lisäillyt kuvia tekemistäni kynsistä ja omista kynsistäni. En kuitenkaan ole koskaan laittanut kuvia muista kuin omista ripsistäni.
Kynsistä on helppo napata kuva kun ne ovat valmiit, kädet jättävät kantajansa anonyymiksi. Teen kuitenkin kynsiä huomattavasti enemmän ripsipidennyksiä, mutta niistä ei nyt niin vaan kuvaa napata. Kuvaan kun on otettava kasvot mukaan.


Tykkään tehdä molempia todella paljon, mutta ehkä vielä vähän enemmän tykkään ripsien tekemisestä. Siinä kun pystyy parissa tunnissa saamaan asiakkaan kasvojen mittasuhteet uusiksi, koska ripset korostavat kauniisti silmiä tehden niistä isomman näköiset.
Vaikka aamulla nukkuisi pommiin, ripset pelastavat, koska näytät niiden kanssa aina huolitellulta. Ripset kiinnitetään liimaamalla yksi ripsikuitu aina yhteen omaan ripseen. Ripsiliima on mustaa kuten kiinnitettävät ripsetkin. Tästä johtuen tulee ripsien tyvestä tummempi kuin pelkkää ripsiväriä laittamalla ja se saa aikaan sen, että näyttää kuin sinulla olisi jo rajauksetkin.

Olen kyllä aikaisemminkin kirjoittanut ripsistä, mutta koskaan minulla ei ole ollut liittää mukaan kuvaa, että miltä ne sitten asiakkaalla näyttävät.
Nyt pystyn kerrankin vinkkaaman teille postauksesta, jossa pääroolissa ovat laittamani ripset.
Pyöritän pientä liikettäni yksin, joten vastaan yksin myös mainonnasta.
Tämä postaus onkin samalla kokeilu blogin kautta tapahtuvasta mainonnasta, koska postauksen loppuun on lisätty mukava tarjous ripsien ensilaitosta liikkeeseeni.

Suosittelen lukaisemaan tämä postauksen, jos ripsien laittaminen on käynyt mielessä ja tähän blogiin kannattaa tutustua muutenkin:


No comments:

Post a Comment

« »
Instagram @Reetta_e





Layout by Julia E / Header by Mari H.

Powered by Blogger.