Showing posts with label Herstyler Grande. Show all posts
Showing posts with label Herstyler Grande. Show all posts

Vuodenvaihteen asukokonaisuus

January 2, 2013

Aloitin valmistelut uuden vuoden juhlia varten kynsistä. Edelliset olivatkin jo enemmän kuin kärsineet Tukholman reissun ja joulukiireiden vuoksi.
Kynsien värimaailmaa innoitti esittelemäni Zaran statement kaulakoru.


Ihastuin niin kovasti tuohon Bio Sculpturen kultaiseen glittergeeliin, että tahdon ehdottomasti sitä seuraaviinkin kynsiini. Sen kimallus vaan on niin lumoava.
Reilu vuosi sitten aloin pikkuhiljaa totuttelmaan kullan käyttöön uudelleen ja nyt sitä olikin sitten kolmessa eri sävyssä päälläni osana vuodenvaihteen asua.

Ensimmäinen oli tuo kultaglitter nimettömissä. Toinen kullan edustaja oli Aldon niittirannekoru.


Hankin nuo rannekorut joulukuussa Tukholman Aldosta.
Aldo on vaan niin ihanin ketju ikinä! <3 Jos vaan kyseisen liikeen bongaatte jossain reissussa, niin älkää ikinä kävelkö ohitse. Vaikka kengille ei olisikaan tarvetta on siellä aina todella sen hetken in-jutun mukainen korumallisto ja paljon muutakin.
Tyhjin käsin en tälläkään reissulla pystynyt sieltä poistumaan.


 Pahoittelen jo etukäteen, että nämä asukuvat eivät ole laadultaan ihan parhaimmistoa huonon valon takia. Mutta kyllä niistä ainakin näkee, että mikä se kolmas kultainen valinta oli.
Vihdoinkin pääsi käyttöön vuoden takainen ale-löytö - H&M:n kultainen paljettihame.


Kaulakoru, Zara / Karvaliivi, Zara
Toppi, Cubus / Hame, H&M
Rannekorut, Aldo / Sukkahousut, Wolford 


Kiharat on tehty Herstylerin grandella.

 


Muistin vasta tätä kuvaa katsoessani, että kultaa löytyi sittenkin vielä neljännestäkin jutusta: statement kaulakorusta.

Nyt suuntaan sohvalle, sillä ihan juuri starttaa toinen kausi Jutan superdieeteistä Livillä. Toivottavasti saisi itsekin taas inspiraatiosta kiinni salilla käynnin suhteen.

Kihartimen testailua ja lauantain asua

November 4, 2012

Käytiin eilen syömässä parin ystävän kanssa. Oli ihana nähdä heitä pitkästä aikaa, vaihtaa kuulumisia ja syödä hyvin.
Päätin myös testailla ensimmäisen kerran messuilta hankkimaani Herstyler grande-kiharrinta.
Ei nyt mennyt ihan niinkuin strömsössä - sain palovamman oikeaan ranteeseen. Hiuksista tuli kuitenkin hyvät ja enemmiltä vammoilta vältyttiin. Kihartelin nimittäin myös ystäväni hiukset, enkä häntä polttanut lainkaan, jes!

Tässä kuvia eilisestä:


Tämän lookin tekoon meni kahdeksan minuuttia. Hyvälle näyttää, vai mitä? :)
Suklaakakku kruunasi illan! <3
 




Päivän asu:

Paita, Vila / Karvaliivi, Paprika
Kaulakoru, Zara / Mekko, Rut m.fl.
Sukkahousut, H&M / Kengät, Vagabond

Messukuulumisia

October 30, 2012

Reilu viikko on  taas vierähtänyt, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Vietin koko perjantain I love me - messuilla Helsingissä edellisviikolla.
Tälläkään kertaa ei päivä ollut pettymys ja siihen mahtui kaikkea ihanaa.

Mutta ei kai mikään voikaan mennä pieleen jos saa viettää päivää ihanan ystävän kanssa ympäristössä, joka on juuri se oma juttunsa - muotia ja kauneutta osasto toisensa perään.

Kierrettiin messuilla kaikkiaan kahdeksan tuntia ja sen jälkeen oli tarkoitus suunnata syömään Hard Rock Cafeeseen. Tämä ei kuitenkaan toteutunut ja saamamme palvelu oli todella huonoa. Onneksi Helsingistä eivät viihtyisät ruokapaikat lopu. Päiväni helsingissä venähti yli kaksitoista tuntiseksi ja siihen päälle vielä junamatkat. Olin väsynyt, mutta onnellinen kun kurvasin kotipihalle.

Bongasin messuilta yhden kivan uuden idean Ceciliä ajatellen, mutta en paljasta siitä vielä sen enempää. Parin viikon sisällä uskoisin jotain jo tapahtuneen asian tiimoilta. On aina mukavaa saada liikkeeseen jotain uutta.
Muutamia kivoja juttuja tuli hankittua kynsiasiakkaita varten:




 Omat suosikkini ovat nuo leopardin täplät. Voi olla, että täytyy niitä tällä viikolla testailla kun on aika tehdä itselle uudet kynnet.



Ellellä oli messuilla iso osasto ja siellä sai käydä kuvauttamansa itsensä Ellen kanteen. Idea oli mielestäni hauska ja sai messuasun näppärästi ikuistettua. Kuvan sai viime maanantaista alkaen ladata itselleen Ellen sivuilta.


Tein yhden huippuhyvän joululahjalöydön messuilta. Oikein harmittaa etten voi sitä tänne kuvata, mutta en voi ottaa sitä riskiä, että lahjansaaja laskisi 1+1. Joskus sitä vaan tietää, että on löytänyt jotain sellaista, mistä lahjansaaja on varmasti iloinen.

Tästä onkin helppo siirtyä suklaaseen, jota maistelimme Cocovin osastolla. Superfood on ollut minulle vähän sellainen mysteeri, mutta perun ennakkoluuloni. Raakasuklaa oli taivaallista!



Osastoilla oli ihanasti leikitty väreillä. Pakonomainen - haluan tuon - himotus iskee ainakin minulle helposti, kun tuotteet ovat kauniisti esillä ja värit harmoniassa keskenään. Weledan ja OPIn osastot olivat juuri tällaisia. Vaikka minulla on vielä muutama Victorias Secretin rasva avaamatta, oli silti OPI:lta hankittava kurkulta tuoksuva ja herkullisen värinen rasvatuubi. Freesatkoon se minua sitten tuoksullaan aamuina jolloin silmät eivät tahdo pysyä muuten auki.





Tässä loput messuhankinnat:



Kätevältä vaikuttanut huulikiillon näköinen pakkaus sisältää hampaita valkaisevaa geeliä. Kerron käyttökokemuksista kun olen tuotteen käytön aloittanut.



Viimeisin hankinta ennen skumppabaariin menoa oli tämä lähtemättömän vaikutuksen tehnyt kiharrin. Herstylerin Grande kiharrin on pitkähiuksisen unelma. Hiukseni kyllä kihartuva suht helposti, mutta kiharien pysyvyys onkin sitten se ongelma. Kaunis kampaus saattaa tunnissa olla täysin suoristunut. Kävin testaamassa tätä kiharrinta ja hämmästyin miten nopeasti ja helposti kauniit kiharat syntyivät. Hiuksiin ei tarvitse ennen kihartamista laittaa mitään aineita. Emme myöskään suihkuttaneet tippaakaan lakkaa valmiisiin kiharoihin. Vaikka ulkona satoi oli minulla silti aamulla jäljellä osittaisia kiharoita. Suosittelen Granden hankintaa lämpimästi.



Herkullinen tiramisua ja suklaakakku Bravuriassa. <3

Koska kengät eivät mahtuneet yhteenkään kuvaan mukaan, niin on ne esittelyssä omana kuvana tuossa alhaalla.

Messuasuun kuului seuraavaa: 

 Huivi, Mulberry
Neule, Cubus
Pitsimekko, H&M
Laukku, Mulberry
Sukkahousut, Stockmann
Bikerbootsit, Skopunkten


»
Instagram @Reetta_e





Layout by Julia E / Header by Mari H.

Powered by Blogger.