Victoria's Secretin ale-löydöt.

February 6, 2013

Mainitsinkin jo viikko sitten yllätysnopsaan perille löytäneestä Victoria's Secretin tilauksesta.
Olen tilannut sivuilta useamman kerran viimeisen kahden vuoden aikana. Syynä tähän alunperin on heidän äärettömän toimiva markkinointinsa.

Kun tasan kaksi vuotta sitten kävin jenkeissä pyysivät he aina VS:n kassalla asiakkaalta yhteystietoja & mailiosoitetta. Jäin todella kaipamaan Miami Beachia ystävällisine ihmisineen ja ihanine liikkeineen. Ikuisena matkamuistona otin vasemman korvan taaksen pienen tähtitatuoinnin. <3
Kun olin palannut Suomeen ja kirjauduin sähköpostiin huomasin ilokseni, että joku oli jäänyt siellä kaipamaan minuakin - Victoria's Secret nimittäin.
Jokaisena päivänä on tuo ehdoton lempparimerkkini muistanut minua sähköposteilla ja muutamia kertoja vuodessa ilmestyvä kuvastokin on postilaatikkoon tippunut.
Voiko asiakkaasta enää pitää parempaa huolta?

Ei mennyt hirveän kauan loman jälkeen kun jo laitoin ensimmäistä tilausta sivustolle menemään. Jos jotain on mennyt tietojen täytön kanssa pieleen on sieltä soitettu ja varmistettu asia ja samalla myös henkilöllisyyteni, ettei kukaan muu vaan käytä korttiani.
Olen aina käyttänyt tilauksissani ekstra 20$ maksavaa pikatoimitusta, jolloin UPS hoitaa tullauksen puolestasi Suomessa ja toimittaa paketin kotiovellesi. Parhaimpina kertoina on tilaus ollut hyppysissäni alle viikossa.

Nyt kuitenkin päätin ensimmäisen kerran valita sen normaalin toimituksen, jolloin toimitusajaksi luvataan 30 päivää. Halusin tietää, että minkä verran UPS ottaa välistä tullauksen tekemisestä ja mitkä ovat ne tullin todelliset kulut.
Koska tilaukseni sisälsi vain ale-tuotteita eikä se ollut mitenkään hirveän iso myös siksi päädyin juuri nyt testaamaan tuota pidempää & halvempaa postitusta.

Tapahtui kuitenkin jotain niin uskomatonta, että pakettini ei jäänyt tulliin lainkaan! Vuodenvaihteessa tullausrajoja taas pienennettiin ja se on muistaakseni tällä hetkellä naurettavat 25€ ja tullattavaan summaan lasketaan mukaan myös toimituskulut.
En tullut edes ajatelleeksi, että voisin saada tilaukseni ilman tullimaksuja.
Paketti toimitettiin nytkin kotiovelle. 30 päivän odotuksen sijaan paketti tuli jo kahdessa ja puolessa viikossa.

Olen saanut paljon kyselyjä VS:ltä tilaamisen suhteen ja näiden kaikkien positiivisten kokemusten pohjalta kannustan tilaamaan. Se on varmasti turvallista ja ikinä ei mikään tuote ole ollut viallinen. Tuotteita on myös mahdollista palauttaa ja lomake siihen tulee tuotteiden mukana. Tässä en osaa neuvoa, koska en ole koskaan halunnut mitään palauttaa. Olen sitten ennemmin ne, jotka eivät itselle ole olleet hyviä myynyt eteenpäin facebookin kirpputoreilla ja Victoria's Secret kyllä liikkuu näissä ryhmissä hyvin.
Joten no worries ja rohkeasti vaan tilausta tekemään.
Ehdottomasti tilauksia kannattaa tehdä kaksi kertaa vuodessa olevien alennusmyyntien aikaan, koska silloin tekee todella edullisia hankintoja.

Sunnutaina oli ihmeen kirkas päivä ja sainkin hyvällä luonnonvalolla napsittua valinnoistani yksittäisiä kuvia. Kerrankin värit pitävät paikkansa.













 


Tilaus sisälsi:
3kpl alushousuja
rintsikat
oversize t-paita
huppari
 kolitsihousut
juomapullo <3

Ps. Mikään ei voita vs:n alusvaatteita. Hinta laatusuhde on enemmän kuin kohdallaan.

19 comments:

  1. Ihania ostoksia! Mä en edelleenkään ymmärrä, miks mä en koskaan löydä alesta mitään :--D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! :)
      Pakko myöntää, että olen itsekin aika huono ale-bongailija, mutta netissä se on paljon helpompaa kun voi rauhassa tuumia. :)

      Delete
  2. Oijoi, ihania ihania juttuja!! VS saisi kyllä olla Suomessakin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! :) No oon kans miettinyt tota et sais olla, mutta sit oon kuitenkin tullut siihen tulokseen, että ehkä parempi näin. Mulla ainakin käy usein niin, että kun jotain Suomeen tulee niin sitten myös innostus katoaa. :)

      Delete
  3. Voi että miten ihania juttuja: pinkkiä, paljetteja, mäkin haluun! :DD <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! <3 Pinkki & paljetit - tyttöjen ainaiset heikkoudet! :D

      Delete
    2. Haha, niinhän se menee! :D<3

      Delete
    3. Se on näitä elämän faktoja joita ei voi muuttaa! :D

      Delete
  4. paljonko loppu summaan on tullut muita "postikuluja" tms ? :) haluaisin itsekin tilata mutta olen nyt netistä lukenut että niihin tulee n. oparinkymmenen euron "postikulut" tms

    ReplyDelete
    Replies
    1. VS:ltä tilatessa määräytyy postikulujen suuruus tilattavien tuotteiden arvosta. Aika paljon kuitenkin saa tilata niillä minimipostareilla, jotka on muistaakseni tasan 30dollaria. Tuntuuhan se isolta summalta postikuluista, mutta tuotteet nettikaupassa ovat aika edullisia.
      Olen käynyt kahdella sellaisella lentokentällä kesän aikana joissa toisessa oli omat hyllyt vs:n kosmetiikalle ja toisessa oikein oma liike ja todennut hintojen olevan aika poskettomia viralliseen nettikauppaan verrattuna.

      Jenkeistä ei voi tuoksuja tilata, joten niitä olen kentiltä ostanut, mutta jos tilaat vaikka viisi purkkia kosteusvoidetta tulee se postikulujenkin kanssa huomattavasti edullisemmaksi kuin että ostaisit ne samat rasvat lentokentältä. Sama pätee myös alushousuihin jne. Itse tykkään erityisesti Victoria's Secretin PINK-mallistosta ja sitä en ole kentillä nähnyt lainkaan.
      Suosittelen tilaamaan rohkeasti, olen itse tilannut monta kertaa ja aina on kaikki mennyt nappiin, tuotteet ovat olleet oikeita, mikään ei ole ollut rikki jne.

      Toivottavasti löydät jotain kivaa itsellesi! :)

      Delete
  5. Sanoit tossa et vuoden aikana kaks kertaa vs sivuil on alennusmyynnit nii millon ne siis suunnilleen on ja kauan ne kestää?:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jenkeissä alennusmyynti sesongit menee aika samassa aikataulussa meidän alejen kanssa. Sivuston suurimmat alennusmyynnit ovat joulun jälkeen, usein alennettuja tuotteita bongaa jo viikkoa ennen joulua ja suunnilleen tammikuun loppuun kestää nämä alet. Toinen on kesällä, juhannuksen tienoilla ja noin kuukauden kestävät silloinkin.
      Välillä on jotain viikonlopun kestäviä tarjouskamppiksia. Liittymällä VS:n postituslistalle saa tietoa niistäkin.

      Delete
  6. Kiitos paljon vastauksesta! Haluisin kysyy vielä että miten vs:n postituslistalle liitytään? Olen registeröinyt siellä siis jo.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Itselleni on tullut sieltä joka päivä mainoksia sähköpostiini sen jälkeen kun jenkeissä pyysivät sähköpostini osoitteen VS:n liikkeessä. Jos viestejä ei kuulu, vaikka olet sivustolle rekisteröitynyt niin voisin kuvitella, että viimeistään siinä kohtaa alkaa maileja tulemaan kun olet ensimmäisen tilauksesi tehnyt. :)
      Toivottavasti teet hyviä löytöjä sivuilta. <3

      Delete
  7. sullakun ei jäänyt paketti tulliin ,jouduitko kuitenkin maksamaan jotkut alv?:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. En joutunut maksamaan mitään ekstraa, koska paketti ei jäänyt tulliin. Ainoastaan silloin tulee alvit + tullausmaksut maksettavaksi jos se sinne jää. :)

      Delete
  8. Osaatko sanoa miten hyvin noi vs:n koot vastaa suomen kokoja?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mun mielestä vastaa aika hyvinkin. :) Ainut poikkeus on rintsikat, joissa koot on vähän reilumpia.

      Delete
  9. Moikka! Tilasin viime jouluna VS:ltä itselleni joululahjan. Innostuin vähän ja tulli, verot jne. oli aika hurjat, sillä tilaukseni arvo oli itsessään jo kutakuinkin lähemmäs 200 euroa. Olen kuitenkin ajautunut taas katselemaan nettikauppaa ja kaikkea kivaa (yllätys yllätys..) löytyi taas. Yritin nyt selvittää noilta virallisilta tullin sivuilta kuinka maksut määräytyy ja etsiä jotain tiettyä "hintarajaa" jonka yli ei enää kannata tilata, mutta en oikein saanut mitään selkeää vastausta. Haluaisitko kertoa, kuinka suurella summalla suurinpiirtein tilasit itse, kun sanoit ettei paketti jäänyt tulliin? Entä paljonko loput maksut sitten olivat? Pikatoimituksella tilasin viimeksi myös itse.

    ReplyDelete

« »
Instagram @Reetta_e





Layout by Julia E / Header by Mari H.

Powered by Blogger.