MINNE KATOSI HIUKSET?

Elämässä on paljon isompiakin asioita kuin hiukset, mutta kyllähän naisille ne hiukset ovat aika tärkeä juttu. Itse tajusin niiden tärkeyden suuruuden vasta sitten, kun hiukset eivät olleet enää entisensä. Kirjoittelin aiheesta enemmän keväällä ja postaukseen pääset kätevästi tästä.

Olen vannonut aina pitkien hiusten nimeen. Rakastanut sitä tunnetta, kun hiuksista on tehty sineteillä pidemmät ja samalla tuuheammat. Huomaamatta hiukseni venähtivät niin pitkiksi, että 50cm sinetitkin olivat saman pituisia ja sitten päätin lopettaa ekstrahiuksien käytön kokonaan. Kun päätin aloittaa massiiviset vaalennusoperaatiot, jotta saisin hiuksistani keltaisuuden pois, turvauduin sinettihiuksiin uudelleen. Hiukseni vaalenivat mustan värin jäljiltä muuten oikein hyvin, mutta latvaa oli ihan mahdoton saada minkään muun kuin pissanväriseksi. Se oli niin vanhaa hiusta ja niin monta kertaa käsitelty, että vaikka se sitkeästi roikkui matkassa mukana niin väri oli karsea.

Sinettien avulla sain tuotua kylmyyttä latvaankin ja siitä lähti uusi koukutus hiustenpidennyksiin. Pidin hiukseni paksuina ja pitkinä lähes kahden ja puolen vuoden ajan putkeen, vaikka se aikamoista taistelua olikin.

Äärimmilleen vaalennetut hiuslisäkkeet kun eivät ole mitään maailman parasta laatua.

Ajattelin, että en kehtaa olla pelkästään omalla tukallani, joka oli entiseen omaan tukkaani verrattuna olematon hiirenhäntä - tai näin ainakin vakaasti uskoin. Vaalennuskäsittelyt ja stressi olivat tehneet tehtävänsä ja yhtäkkiä tajusin oman tukkani olevan myös paljon paljon lyhyempi kuin aiemmin.Epävarmuus omia hiuksia kohtaan tsemppasi taistelemaan tuhottomalta tuntuvassa hiusprojektissa. Lisäkehiukset olivat välillä sellainen takkuhelvetti, että en tiennyt mitä olisin tehnyt. Aineet, jotka ennen selvittivät ne, vetivätkin ne yhtäkkiä jäätävimpaan takkuun ikinä.

Vaihdoin tuotteita, vaihdoin sinettimerkkiä, vaihdoin pituutta ja määrää ja lopulta luovutin. Viimeisimmät tuuhennokseni eivät pelkästään takkuuntuneet vaan värjääntyivät milloin siniseksi ja milloin liilahtavaksi. Alunperin nämä olivat valmiiksi harmaaksi käsitellyt.

Kun tukka tuntui takkuuntuvan ihan vaan siitä, että tyyliin hengität, niin sen huoltaminen on niin raskasta ja aikaa vievää että mittani tuli täyteen. Soitin kampaajana työskentelevälle ystävälleni ja sain häneltä ajan kaikkien tuuhennosten pois ottoon. Viimeisin lisäketukkaversioni oli pelkästään tuuhennos, koska oma tukkani oli taas pikkuhiljaa alkanut kasvamaan.

Kun muutama viikko sitten viimeinenkin sinetti oli irrotettu niin tunsin oloni vapaaksi. Läträsin pesun yhteydessä ja jälkeen hiuksiini vaikka ja mitä tuotteita, koska yli kahteen vuoteen en ollut voinut tehdä niin. Monetkaan tuotteet, edes kampaamotason, eivät sovellu pidennyshiusten kanssa käytettäväksi.

Presseihin mennessä olen kuitenkin turvautunut itse sävyttämiini klipsipidennyksiin, koska siitä on jotenkin vaan tullut itselle kivempi fiilis. Tänään otin itselleni ison askeleen ja suuntasin Helsinkiin ihan vaan omalla tukallani ja napattiin Erikan kanssa musta asukuvatkin ekan kerran vuosiin omalla tukallani.

Ajatus tähän postaukseen lähti siitä, kun ne kuvat näyttikin niin kivoille. Tai sitten syynä on se ihana nainen, joka tänään tuli kehumaan hiuksiani - uutta lookkiani, vaikka vain hiusten määrä oli muuttunut. Kampaajalle en ole saanut mentyä vieläkään, mutta hei aika on sentään ensi kuulle varattuna.

Sitä vaan, että ne pienet ystävälliset sanat saattavat pelastaa toisen päivän. Juuri sinun sanasi saattavat muuttaa toisen epävarmuuden varmuudeksi. Sillä just nyt, olen enemmän kuin tyytyväinen ihan vaan tähän mun omaan tukkaan.♥

Kuvat: Erika / NUDE