Iholla

March 14, 2012

Tänään starttasi paljon mainostettu, subin uusi sarja, Iholla. Mainoksista koukuttuneena oli pakko katsoa ensimmäinen jakso - ja luultavasti pakko katsoa myös kaikki loputkin! En oikein tämän ensimmäisen jakson perusteella osaa sanoa, että oliko sarja mielestäni hyvä tai huono. Ainakin se oli erilainen.

Sarja kertoo kaikkiaan kuudesta naisesta, jotka iältään ovat 16-45-vuotiaita. Naisille on annettu käyttöönsä kamera, jota he kantavat mukanaan niin kotona kuin sen ulkopuolellakin. Naiset ovat kuvanneet materiaalia sarjaa varten lähes puolen vuoden ajan.
Mielestäni aika rohkeaa! Koska kritiikkiä sarjan naiset tulevat varmasti saamaan.

Ensimmäisessä jaksossa tutustuttiin vasta kolmeen heistä:
Saara, kotiäiti, 3 lasta, 37 vuotta. Sini, lukiolainen, 16 vuotta. Heli, lauluntekijä, sinkku, 28 vuotta
Kun jakso loppui, jäin pohtimaan, että iällä ei todellakaan tunnu olevan mitään muuta merkitystä kuin numerot. Numeroiden perusteella kaikkien naisten pätkien olisi kuvitellut olevan täysin erilaisia. Ja kyllähän ne tavallaan olivatkin, mutta päälimmäisenä mieleen jäi fiilis, että aina tuntuu joku asia olevan huonosti.
Saaralla oli perhe kasassa ja kauniin näköinen talo, mutta ei se sitten ollutkaan kivaa, lähiöstä on kuulemma päästävä pois.  Sinin tehtävänä olisi käydä koulua, mutta se ei oikein nappaa ja muutenkaan ei oikein tuntunut mikään kiinnostavan. Heli taas pohti, että miten voisi oikeasti elää taiteilijana, eikä enää jaksa vastata kysymykseen, että milloin levy on valmis. Mutta myös rakkauden löytäminen, kuului hänen prioriteetteihinsä.

Sarja tulee neljänä päivänä viikossa, ti-pe ja klo.22-22.30. Seuraavassa jaksossa varmaan tutustutaan kolmeen muuhun naiseen. Jään mielenkiinnolla odottamaan, että mitä sarja tuo tullessaan. Tuleeko tavoitteet saavutetuiksi ja niin edelleen...
Seuraavaa jaksoa siis odotellessa! :)

Olen vihdoin selättänyt flunssani ja pääsin tänään menemään salille parin viikon tauon jälkeen, jee! Ja samalla sain testattu uusia Niken juoksuhousuja, jotka tarttuivat mukaan tukholmasta ihan siksi, että niissä on lahkeessa pirtsakka keltainen raita :)

Tässä vielä päivän asu:
Mekko, Rut m.fl
Neulejakku, Zara
Sukkahousut, Wolford

2 comments:

  1. Kyllä sitä itsensäkin välillä yllättää valittamasta ihan turhaan, ja vieläpä aika usein! Kolmannen maailman ongelmat; kun asiat on liian hyvin, mikään ei ole hyvin. Ihmeellistä. Kiitos muistutuksesta, tänään yritän tsempata ja olla positiivinen ihminen ;) Täytyykin tsekata, pystyykö tota sarjaa seuraamaan netistä jotenkin, ja jos pystyy, onnistuukö se täällä! Vaikuttaa mielenkiintoiselta :)

    ReplyDelete
  2. Tuo on myös aivan totta!Itse yritän lähes aina olla iloisella mielellä, mutta eihän kukaan voi AINA olla positiivinen. Kyllä sitä pystyy subin nettisivuilta katsomaan :) Kerro sit jos oot tsekkaillu?

    ReplyDelete

« »
Instagram @Reetta_e





Layout by Julia E / Header by Mari H.

Powered by Blogger.