Reissussa loppuneet tuotteet 2/2

September 15, 2015

Nyt kun olen viimein saanut aloitettua reissukuvien siirtämisen koneelle niin on aika tsekkailla läpi loput reissussa loppuneet tuotteet. Tuli kyllä hirmuinen ikävä Kreetalle kun muistin näiden käyttämieni tuotteiden tuoksut kuvia katsellessani. Tuoksujen kautta on helppo palata johonkin tiettyyn fiilikseen. Ikävöin myös kovasti hyvinvoivaa ihoani - reissussa ei atooppisesta ihosta ollut tietoakaan, mutta kotiin palattuani ei mikään rasva eikä öljy ole tuntunut auttavan ja superkuivan ihon mukana karisee rusketuskin. Kuten talvisinkin, niin sääret ovat nytkin olleet ne kaikkein kuivimmat. Vaikka vielä olisi tarkentunutkin käyttää mekkoja niin olen slaissijalkojeni takia jättänyt ne kiltisi kaappiin. Vinkkejä kuivien kinttujen selättämiseen otetaan enemmän kuin mielellään vastaan!



Carroten, Suntan Oil tuli ostettua reissusta ja vaikka kuvassa näyttää että purkissa on vielä öljyä jäljellä niin ehti se viimeisten päivien aikana kuitenkin loppumaan. Rakastan noita carroten öljyjä, koska ne tekevät ihon superpehmeäksi ja tuoksu on mitä mahtavin. Myös suojakerroin toimii, enkä muuttunut punaiseksi vaikka öljyä viimeiset päivät käytinkin.

ACO, 20 Sun Face Stick* oli reissussa superkätevä ja sitä oli helppo lisäillä pitkin päivää. Selvisimmekin tältä reissulta ilman palanutta nenää, jes! :D


Nivea, Sun Protect & Bronze Oil* oli todella miellyttävä tuttavuus. Olen vähän karsastanut marketeista löytyviä aurinkosuojatuotteita ja panostanut arvokkaampiin tuotteisiin, mutta tämä oli kyllä ihan huippu tuote. En löydä tuotteesta mitään moitteita ja ostaisin sitä ehdottomasti seuraavallekin rantalomalle.

Lumene, Cranberry Nourishing Body Cream* ei ollut sitä ominta tuoksumaailmaani, mutta rasvana oikein toimiva. Vähän paksumpi vartalovoide kosteutti hyvin ja imeytyi myös nopeasti. Vaikka koostumus oli paksumpi, ei iho jäänyt lainkaan tahmaiseksi. Jonkin muun tuoksuisena voisin hankkia tätä lisääkin.


ACO, 30 Sun Face Lotion* yllätti koostumuksellaan positiivisesti. Vaikka rasva oli valkoista, ei se silti vaalentanut ihon sävyä lainkaan vaan imeytyi helposti ja kosteutti kivasti samalla. Käytin tätä myös decolteelle ja olkapäille. Todella toimiva pakkauskoko.

La Roche-Posay, Ultra Light 50 aurinkovoide kasvoille* ansaitsee kaikki mahdolliset pisteet. En tajua, että miten viidenkymmenen kertoimen rasva voi olla noin täydellisesti levittyvää ja sellaista superohutta rasvaa. Toimivin näin voimakkaan suojakertoimen rasva jota ikinä olen testannut. Käytin tätä ekoina päivinä myös decolteelle ja vältyin aurinkoihottumaltakin kokonaan decolteen osalta, se on historiallista.


Goldwell, Silver Shampoo* oli shampoona toimiva, mutta silver ominaisuus oli aika heikko. Ainakaan kylmänvaaleissa hiuksissani tai nyt tässä harmaassa tukassa en huomannut pesun jälkeen mitään eroa lähtötilanteeseen. Jos voimakkaammat silver shampoot ovat tuntuneet liiankin kylmiksi taittavilta omasta mielestäsi niin siinä kohtaa voin suositella testaamaan tätä.

Keune, Silver Shampoo on ollut suosikkini jo monen vuoden ajan. Se on väriltään niin tummanliilaa, että näyttää melkeinpä mustalta. Keltaisuutta taittava teho on huipussaan ja olenkin joskus onnistunut vaaleat sinettini värjäämään tämän kanssa sinisiksi. Keunea myydään ainoastaan kampaamoissa ja oman liikkeeni valikoimiin tämä kuuluu myös. Suosittelen testaamaan jos etsinnässä on tehokas silver shampoo.

  
Sebastian, Drynamic Dry Shampoo* on yksi parhaista testaamistani kuivashampoista. Suht voimakkaan pidon ansiosta kutsuisin tätä melkein hiuspuuteriksi. Tuote oli todella toimiva hikisessä ilmastossa ja ehdin sitä jonkun aikaa käyttää ennen reissuakin. Riittoisa, freesaava ja miellyttävä tuoksu. Tätä tulen käyttämään toistekin.

Yves Rocher, Complete Slimming Serum* oli positiivinen yllättäjä. Tuotteen tuoksu oli freesi ja se hetkellisesti, ihan oikeasti, tasoitti ihon pintaa. Plussana vielä se, että tuote ei jättänyt ihoa tahmaiseksi. Saattaa olla, että tätä on ensi keväänä hankittava lisää.

  
ACO, 15 Sun Lotion* oli yhtä helposti levittyvää kuin kevyt kosteusvoide. Tuote antoi hyvän suojan eikä muuttanut ihoa valkoiseksi. Plussaa myös pirtsakasta pullosta ja superkätevästä korkkisysteemistä.

Puhdas+ Sun Capsules* aurinkokapselit olivat itselleni täysin uusi tuttavuus. Beetakaroteenin lisäksi kapselit sisälsivät kollageeniä. Kapseleiden maku oli karmiva, mutta säästyin lähes kokonaan aurinkoihottumalta reissumme aikana ja uskonkin sen olleen näiden kapselien ansiota.


Keune, Care Line Serum on kyllä niin lemppari kiiltoseerumini etten ole vastaavaa löytänyt muilta sarjoilta. Tämän kesän aikana käytin molemmat vajaat purkkini loppuun ja nyt olenkin koittanut testailla muita kaapista löytyviä tuotteita, mutta eipä varmaan muu auta kuin ottaa uusi purkki tätä käyttöön. Hiukset eivät jää yhtään klähmäisiksi tästä seerumista vaan ne näyttävät ilmavilta ja sileämmiltä.

Keune, 2phase spray on hiuksiin jätettävä hoitosuihke, jota olen kuluttanut jo useamman purkin. Se selvittää hiukset hyvin ja poistaa sähköisyyttä. Vaikka sitä suihkuttaisi päivässä tukkaan useammankin kerran niin se ei tee hiuksia yhtää likaisen näköiseksi. Tuo pakkaus tosin on viallinen, normaalisti purkki ei ole täynnä mustaa tekstiä, mutta sisältö oli sama tuttu.


La Roche-Posay, Hydrating After Sun* nousi testaamieni after sun tuotteiden ykköseksi. Tuote viilensi ihoa ihanasti ja kosteutti todella hyvin. Tykkäsin kovasti myös sen tuoksusta. Ainut miinus tuotteelle tulee pakkauksesta, joka ei kylläkään ollut niin toimiva kuin erillinen maininta pakkauksessa antoi olettaa. Ostaisin tätä ehdottomasti reissulle mukaan toistekin.

La Roche-Posay, Thermal Spring Water* oli mitä loistavin tuote rantalomalle. Suihkin sitä kasvoilla pitkin päivää ja jos illalla iho tuntui kuumottavalta niin tuote viilensi ja rauhoitti sen välittömästi. En ole vastaavaa tuotetta käyttänyt aiemmin, mutta ihastuin tähän tuotteeseen välittömästi.

  
Victoria's Secret, Coconut Passion body lotion tuoksuu kesälle ja on yksi lemppari tuoksuni VS:n valikoimasta. Tuoksun lisäksi myös rasvan ominaisuudet on kohdillaan. Rasva kosteuttaa ihon hyvin ja imeytyy todella nopeasti.

Victoria's Secret, Sparkling Berries & Magnolia Flower shimmer lotion oli ihan unohtunut kaappiin, koska se on oikeasti suhteellisen shimmer. Hile ominaisuuden vuoksi tämä ei ollut niin kosteuttavaa kuin VS:n rasvat yleensä. Ostan jatkossa vain normirasvoja, mutta reissussa kelpasi kulkea hileisillä kintuilla. :D

*saatu blogin kautta

Nyt olikin aikamoinen vuori tuotteita, vaikka jaoin reissun loppuneet kahteen postaukseen. Elokuulta ei olekaan erikseen loppuneita tuotteita, koska kaikki jämäpullot pakkasin mukaan Kreetalle. Tajusin, että heinäkuun loppuneet on vielä kuvamaatta, joten se postaus on vielä tulossa ja syyskuun osalta toivon, että edes joku tuote ehtisi loppumaan, heh!
Löytyikö tästä postauksesta mielenkiintoa herättävää tuotetta tai ennestään tuttua omaa lemppariasi?

Rentouttavia syysiltoja kaikille! ♥



SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

2 comments:

  1. No joo siis, olishan siinä mielenkiintoa herättäviä tuotteita, jos vaan joskus vielä pääsis samaan maisemaan auringon kanssa.... ;) Loppuneita itseruskettavia odotellessa :D

    ReplyDelete
  2. Haha, mä koitan Hanna kuluttaa niitä parhaani mukaan - uudet hankinnat itseruskettavien suhteen on ostokiellossa! :D

    ReplyDelete

« »
Instagram @Reetta_e





Layout by Julia E / Header by Mari H.

Powered by Blogger.