Fashion Blogger Awards

September 13, 2015

Joku on ehkä saattanut huomata uuden kuvan sivupalkissa tai bongata aiheesta päivityksen instassa taikka blogin fb-sivuilla. Nyt on kuitenkin aika ilmoittaa asiasta täällä bloginkin puolella kun viimein olen suurimmasta panikoinnista selvinnyt. Uudet asiat luovat helposti jännityksen ja paniikinkin tunteen itsessäni. Mitä isompi juttu asia on tai mitä otetumpi siitä olen niin itsensä keräily tovin jos toisenkin on paikallaan. Usein jonkin kivan asian tapahtuessa mietin ensin, että miksi minä? Olen juuri se suomalainen, jolle kehujen vastaanottaminen on tyypillisesti hankalaa. Miksi en voisi hyvän jutun osuessa kohdalle vain todeta, että JES!?

No en vaan pysty siihen, mutta blogi on opettanut minua edes vähän paremmaksi tässä asiassa. Pystyn vastaamaan asukuvien kivoille kommenteille kiitos ja nykyään pystyn sanomaan usein kiitos myös ihmiselle, joka toteaa livenä jotain positiivista vaikkapa asustani. Ennen vastaukseni oli kiitoksen sijaan vähättelyä, mikä on näin jälkikäteen ajateltuna aika loukkaavaa sitä kohtaan, joka on suunsa positiivisessa mielessä avannut.

Kun sain sähköpostia, että blogini on valittu ehdolle fashion blog awardseihin niin mailiin vastaaminen vei minulta useamman päivän. En jotenkin pystynyt käsittämään asiaa, vaikka samaan aikaan olinkin todella otettu siitä, että kaikkien triljoonien blogien joukosta juuri minun blogini halutaan nostaa yhdeksi ehdokkaaksi.

Muoti on minulle se henkireikä ja blogikin on syntynyt rakkaudestani muotia kohtaan. Tuntuuhan se todella hyvältä, että joku on huomannut tämän rakkauteni. Saleduckin järjestämän blogger awardsin ideaa kuvaillaan sivuilla seuraavasti:
"Saleduckin mielestä suomalaiset muotibloggaajat ansaitsevat hatunnoston. Tästä syystä olemme nimenneet 10 suosittua bloggaajaa, joiden blogien persoonallinen tyyli ja korkealaatuinen sisältö inspiroi myös muita. Saleduck Fashion Blogger Awards 2015 haluaa kannustaa bloggaajia jatkamaan elämäntyötään."


Tämä on blogini ensimmäinen ehdokkuus ikinä, joten äänten kalastelu ei todellakaan ole vahvuuteni. Toteankin vaan, että jos blogini on mielestäsi äänesi arvoinen, niin kiitos jos äänestät, se merkitsee minulle paljon!♥ 

Pääset äänestämään blogiani Fashion Blog Awardseissa tästä. Äänestysaikaa on 30.9 asti. Äänestämään pääset myös sivupalkin Nominated -otsikon alla olevaa kuvaa klikkaamalla. Niin ja instagramini (reetta_e) profiilissa on myös linkki äänestykseen.

Ihanaa sunnuntaita kaikille! ♥



SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

4 comments:

  1. Mää kävin antamassa sulle ääneni. <3

    Olen ihan samanlainen. Tuntuu niin hölmöltä sanoa ääneen se, että itselle on luontaisempaa kieltää tai vähätellä itseään sen sijaan, että sanoisi vain kiitos. ;) <3

    Ounou! Minä ja mun harvapää!!!! Mä löysin tänään kangaskassista sen pehmusteen, mikä mun piti lähettää sulle ikuisuus sitten. Anteeksi.. :'DD Kirjoitan kissan kokoisin kirjaimin muistilapun, että muistan.

    ReplyDelete
  2. Oii, kiitos kovasti ihana! <3

    Joo, se on niin pöhköä, mutta onneksi siitä pöhköilystä pystyy opettelemaan eroon! Helppoa se ei ole, mutta todistettavasti mahdollista! :D

    EIKÄ! :D Mäkin olin ihan ehtinyt tän asian ja ripulikengät unohtamaan! :D Jee, kiitos, lupaan testailla pehmustetta kun se saapuu perille! <3

    ReplyDelete

« »
Instagram @Reetta_e





Layout by Julia E / Header by Mari H.

Powered by Blogger.